maanantai 21. marraskuuta 2022

Keskustellaan!



Ennen vanhaan oli isien ja esimiesten tapana huutaa ja sättiä, jos lapsi tai alainen oli käyttäytynyt moitittavasti.

Sitten, joskus puoli vuosisataa sitten, edistyttiin ja ryhdyttiin harjoittelemaan demokraattista sisäsiistiyttä. Kun siis lapsi tai alainen käyttäytyi moitittavasti, isä ja esimies ilmoitti, että on aika KESKUSTELLA aiheesta.

Sitten huudettiin ja sätittiin.

Jos lapsi tai alainen esitti halua vastustella, sellainen keskeytettiin tuota pikaa. Eihän KESKUSTELUA saa häiritä.

- - -

Kun some keksittiin, ja nettilehdet halusivat lukijoita, toimitukset avasivat tilan, jonka otsikko oli KESKUSTELE. Sitten yhdet huusivat sitä ja toiset tätä, ja lopulta sätittiin ja haukuttiin tasapuolisen innokkaasti.

- - -

Tänään, kun Qatarin jalkopallokisat alkoivat, kaikissa medioissa toisteltiin, että Qatarin ihmisoikeuksista pitää voida KESKUSTELLA. 

Tarkoittiko tämä, että jotakuta innostetaan esittämään puolusteluja ahdasmielisten diktatuurimaitten toiminnasta? Ei tietenkään. KESKUSTELU tarkoittaa sitä, että oikeamieliset saavat vapaasti julistaa anateemaansa ja maranaathaansa, ja että pahojen kulttuurien toimintaa pitää ankarasti paheksua.

- - -

Tavat siistiytyvät. Se tarkoittaa, että kielenkäyttöä sievistetään, ja pahoja sanoja ei enää sanota.

Sitten käyttäydytään niinkuin ennenkin. Helpottaa! 

4 kommenttia:

  1. Olit joskus lukion opettajakin, hyvin avomielinen. Muisteli x oppilas, eikä pahalla.

    VastaaPoista
  2. Hyvinhän nuo Qatarin kisat ovat alkaneet. Aluksi monta tuhatta ruumista, mutta sillä vitunkaan väliä. Venäjä taistelee olemassaolostaan, lähes 100 000 ruumista, eikä voi voittaa tätä sotaa. On tämä maailma ihmeellinen.

    VastaaPoista
  3. "Tänään, kun Qatarin jalkopallokisat alkoivat, kaikissa medioissa toisteltiin, että Qatarin ihmisoikeuksista pitää voida KESKUSTELLA.
    Tarkoittiko tämä, että jotakuta innostetaan esittämään puolusteluja ahdasmielisten diktatuurimaitten toiminnasta? Ei tietenkään. KESKUSTELU tarkoittaa sitä, että oikeamieliset saavat vapaasti julistaa anateemaansa ja maranaathaansa, ja että pahojen kulttuurien toimintaa pitää ankarasti paheksua."

    Tuo moraaliposeeraus on jälleen sitä tyypillisen tyypillistä ihmisoikeusdiskurssia, jossa terveet saavat parantajan, sairaita pidettäneen jo lähtökohtaisesti siinä määrin toivottomina tapauksina, että ei maksane edes vaivaa. Ja surkuhupaisuutta kärjistää edelleen ns. faktori X:n käsilläolo, kuten sateenkaarikäsivarsinauhojen käyttökielto osaltaan osoittaa. Qatarin epäilemättä sinänsä surkean ihmisoikeustilanteen ja oikeusvaltion olemassaolemattomuuden perimmäistä juurisyytä ei näemmä tässäkään haluta sanoa ääneen. Tietysti, noin periaatteessa, maassa maan tavalla, mutta jotkin asiat nyt vaan ovat siinä määrin perustavanlaatuisessa ristiriidassa keskenään, että kun toiselle kumarrat, toiselle pakostakin pyllistät... Edes tämän seikan tunnustaminen olisi pieni, muttei ehkä tyystin merkityksetön askel älyllisen ja moraalisen rehellisyyden suuntaan. Enpä tosin pidättele hengitystäni edes sitäkään odotellessa.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  4. KR

    Onnittelen: Suomen Leijonan ritarikunnan komentajamerkkistä.
    Lähde: https://hannu.xn--mkel-load.net/2022/12/18/viimeinen-viikonloppu/
    Maltahan kuitenkin olla komentelemasta liikaa. :)

    VastaaPoista