tiistai 28. joulukuuta 2010

Tapahtuipa takapyörän venttiilin koordinaatistossa...


Tieteessä tapahtuu-lehden viimeisimmässä numerossa emeritusprofessori Matts Roos polemisoi filosofi Himankaa vastaan, ja siteeraa samassa lehdessä aikaisemmin julkaistua Kari Enqvistin artikkelia:

”Fysiikan lait sallivat meidän valita vapaasti näkökulmamme, mutta näkökulman voi valita viisaasti tai vähemmän viisaasti” (Enqvist, Tieteessä tapahtuu 4–5/2010). Roos ilkeilee sitten: "Jos filosofit näin haluavat, voidaan myös polkupyöräilijän liike esittää koordinaatistossa, jonka kiintopiste on takapyörän venttiili".

Rupesin tietysti heti mielessäni pyörittelemään polkupyörää, polkijaa, maanpintaa ja maailmankaikkeutta takapyörän venttiilin ympärillä - viuh viuh - ja kiinnitin erityisesti huomiota vähän väliä ilmestyvään maanpintaan, joka kohdalle tultuaan lyhentää venttiilin ja kumin ulkoreunan välistä etäisyyttä. Vääjäämättömästi kuin vain kohtalo ikään. Tässä koordinaatistossa joutuu sitten pitkien havaintosarjojen jälkeen huomaamaan, että samankaltaista tapahtuu myös kauempana venttiilistä sinkoilevan etupyörän kohdalla.

Vaivalloisesti tutkija saattaa sitten johtua päätelmään, että ulommaisena kieppuvalla entiteetillä (maanpinta) on mystinen yhteys kumin paksuuteen. Tämän jälkeen ajatus onkin vapaa laukkaamaan minne tahansa. Kuten on aina laukannut, ja laukkaa yhä. Disinformaatiota kaipaavan tai luovan henkilön tarvitsee vain valita näkökulmansa mahdollisimman hankalasti, heittää Occamin partaveitsi hitolle, ja ryhtyä laskemaan pitkäksi kasvaneen partansa haituvista löytyvien saivareitten korrelaatioita täitten suhteen.

Avatkaa mikä tahansa medialähde, niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Lähes mitä vain voi todistaa muuttamalla näkökulmaa niin paljon, että terveen järjen voi unohtaa - ja luottaa siihen että ihmiset kumminkin menevät todisteista sekaisin, kuten minä sen polkupyöräntakapyöränventtiilin kanssa.

Salaliittofantastit ovat innoissaan. Se, että 9/11 iskuissa kuoli myös puolisen tuhatta juutalaista tai Israelin kansalaista, on varmin osoitus siitä, että tuhotyö oli sionistien tekemä, koska he näin johtivat ihmisiä harhaan. Roswellissa oli alieneita, koska USA:n hallitus sen niin jyrkästi kiistää. Mannerilmastoksi ennen luetut lämpimien kesien ja kylmien talvien sarjat todistavat ilmastonmuutoksen puolesta, koska ilmastonmuutokseen kuuluvat oleellisesti myös ääri-ilmiöt, joiksi tällaiset säät voidaan myös tulkita. Täti on Setä, koska sukupuolia ei oikeasti ole olemassakaan, vaan ne ovat vain patriarkaalisen heteronormatiivisen yhteiskunnan väkivaltaisia ja pakotettuja konstruktioita.

Anything goes. Ihan miten vaan. EVVK. Tai KVG, sillä sieltä kaikki disinformaatio myös löytyy. Harmillisia poikkeuksia toki löytyy, kuten se mustalaisen hevonen, joka kuoli juuri kun se oli oppinut elämään ruoatta.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Kaksikymmentä kauneinta?

Ei tullut kymmentä "kauneinta", tuli kaksi kymmentä, ja sekin on liian vähän. Sairastahan se on tällaisia yritellä. Tässä listani:

1. Gregoriaanista: esim. Alleluia Vere tu es Rex absconditus (LU 472)
2. Guillaume de Machaut: Messe de Nôtre Dame: Sanctus (n. 1365)
3. Josquin des Prez: Déploration de Johannes Ockeghem (1497)
4. Antoine Brumel: Missa Et ecce terrae motus: Sanctus (1400-1500-lukujen vaihde)
5. William Byrd: Ave verum corpus (n. 1605)
6. Claudio Monteverdi: L'Orfeo, ooppera (1607)
7. John Dowland: Lachrymae Pavin (1612)
8. Grigorio Allegri: Miserere
9. J.S.Bach: Kantaatti 115, osa 4 sopraanoaaria "Bete aber auch dabei"
10. Carl Heinrich Graun: Montezuman arioso oopp. Montezuma (1755)
11. Mozart: Klarinettikonsertto KV 622, hidas osa (1791)
12. Johannes Brahms: Alttorapsodia (tai Deutsches Requiem: Denn alles Fleisch)
13. Richard Wagner: Götterdämmerung, 3. näytöksen loppu
14. Gustav Mahler: Das Lied von der Erde, viimeinen osa Abschied
15. Jean Sibelius: On kaunis maa (vapaamuurarimusiikkia, 1927)
16. Olivier Messiaen: L'Ascension, viimeinen osa Prière du Christ (versiot uruille tai jousille, 1933)
17. Einojuhani Rautavaara: Cantus arcticus (1972)
18. John Lennon: Because, alkuperäinen tai G.Martinin sovitus (Vanessa Mae)

Huomautuksia:
1. Voisi olla myös esim. Alleluia Adorabo ad templum sanctum tuum (LU 1251), tai suurenmoinen IX messun (Cum jubilo) Kyrie. Saman messun Agnus Dei on myös kaunis. (Minä olen tehnyt niistä maailman parhaat kuorosovitukset...)
2. Tästä ne alkoivat, moniääniset messut!
3. Josquinin kauniissa muisto-motetissa mainitaan muitakin Ockeghemin oppilaita, mm. seuraavana mainittu kollega Brumel:
4. Tämän 12-äänisen messun laulaa hienosti mm. Tallis Scholars.
5. Byrdiltä olisi paljon valittavaa, mutta tämä intiimi pikku motetti on kerta kaikkisen suloinen.
6. Suurenmoista musiikkia alusta loppuun!
7. Hienoin laulusäveltäjä ennen Schubertia!
8. Se. Saisi jatkua vaikka ikuisuuksiin.
9. Bachilta olisi toki voinut valita mitä tahansa, vaikka Matteus-passion alkukuoron tai aarian Erbarme... Mutta tämä aaria on niin erikoinen, että panin sen tähän listaan. Harnoncourt tekee sen kyllä liian nopeasti.
10. Fredrik Suuren hovisäveltäjä teki isäntänsä librettoon hienon teoksen.
11. Mozartilta voisi valita kymmeniä, esimerkiksi Laudate Dominum tai g-mollikvinteton osia tai konsertto huilulle ja harpulle jne. Mutta jos vuoripuronkirkasta kauneutta joku haluaa, niin tässä sitä on.
12. Alttorapsodiasta videolla jälkipuoli. Kököllä tavalla koostettu...
13. Kun Brünnhilde vihdoin ottaa ohjat käsiinsä, syntyy maailman mahtavin oopperan (ja Valhallan) lopetus!
14. Valinnan vaikeuksia tässäkin... Mutta kyllä Kathleen Ferrier olisi paras Mahler-laulajattarista! Videolla vain pätkä.
15. Sibeliuksen nerokasta minimalismia, laulu loosia suljettaessa.
16. Kaunista, kaunista, dissonansseineen kaikkineen. Sopii hartaudenharjoitukseen yhdessä Allegrin kanssa...
17. Moderni musiikki voi olla kaunista! Mietin tähän kohtaan Klamin Laulua Kuujärvestä, mutta sen kauniista järvikohtauksesta ei riitä koko paikan täyttäjäksi.
18. Jokerikortti!

Kaksi paikkaa jäljellä. Kävisikö Beethovenin Kevätsonaatti ja Schubertin Ave Maria? Ei, hyvänen aika, missä on Schumannin Dichterliebe ja Mendelssohnin Hebridit? Ja Prokofjevin 1. viulusonaatin 3. osa, tässä Oistrah ja Richter!

Peruutetaan koko juttu. Kerätään kokoon maailman 1000 kauneinta kappaletta. Veikkaan että 980 kohdalla tulee tuskan hiki...

maanantai 20. joulukuuta 2010

Klarinettikonsertto ja muut nätit...

Joulunajan mukakiireessä jäi yksi päivämäärä muistamatta. Se on 5.12. Tuona päivänä 219 vuotta sitten kuoli Wienissä "mainio hra Trazom", kuten kuuluisa vainaja itseään joskus nimitteli. Asia muistui mieleen bloggari ja ammattitoveri Äijän tämänpäiväisestä kirjoituksesta.

Tein 1991 koko vuoden kestäneen radiosarjan Mozartin viimeisestä elinvuodesta. Sen osasta 49 alkaen käsittelen säveltäjän viimeisen kuukauden tapahtumia. Yritän saada luvan sijoittaa nettiin näitä ohjelmia mp3-muodossa, mutta luettavana siellä on jo iso joukko Mozartia ja muita 1700-luvun asioita käsitteleviä tekstejä.

Äijä liitti juttuunsa videon Mozartin klarinettikonserton hitaasta osasta. Se on epäilemättä yksi maailman suurenmoisimmista yksittäisistä sävellyksistä, ja yksi säveltäjänsä viimeisistä. Jos pitäisi (älytöntä kyllä) laatia lista kymmenestä suurenmoisimmasta sävellyksestä tai sen osasta, tuo jaloimmista jaloin sävellys olisi ilman muuta mukana. Mitähän niitä olisi...

1. Mozart: Klarinettikonsertto, 2. osa (1791)
2. Byrd: Ave verum corpus
3. Mozart: Requiem, osa Lachrymosa
4. Brahms: Alttorapsodia tai Requiemin osa Alles Fleisch
5. Messiaen: L'Ascension, osa Ylösnousevan Kristuksen rukous (urut tai orkesteri)...

Mietitäänpä vähän ja palataan asiaan.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Joulun kertomukset ovat yleispäteviä, ja läntisen kulttuurin ydintä


Media pursuaa taas kiivasta keskustelua joulusta ja joulujuhlista. Saako laulaa Enkelitaivaan? Saako olla seimikuvaelma tai joulukertomus? Saako laulaa joululauluja? Pitääkö joulukuusi, tontut, pukki ja enkelit kieltää? Kiihkeässä väittelyssä esitetään välillä väitteitä jotka naurattaisivat, ellei päällimmäisenä kaiken aikaa olisi kauhu ja pelko suomalaisen ja eurooppalaisen perinteen typistämisestä.

Useimmissa tapauksissa kristillisen joulun kieltämistä perustellaan maahanmuuttajilla, joilla tässä tapauksessa useimmiten tarkoitetaan muslimeita. Muslimien kantoja ei kuitenkaan paljon esitellä, ja kuinka voitaisiinkaan, kun niissä esiintyy koko kirjo fanaattisimmista julistuksista aina sopeutuvimpiin ja liberaaleimpiin käsityksiin asti. Minulle on tullut sellainen käsitys, että fanaattisimman islamismin kannattajia on muslimeista vähemmistö, ja että uuden kotimaansa tapoihin sopeutuvat eivät paljon asialla elämöi, varsin ymmärrettävistä syistä. Sitä paitsi islam tunnustaa Jeesuksen profeetaksi, eikä näinmuodoin voi mitenkään demonisoida häntä.

Luulenpa, että tässä asiassa käytetään muslimeja suruttomasti hyväksi, vieläpä niputtaen heidät yhdeksi suureksi ja vaikutusvaltaiseksi kansanryhmäksi. Todelliset fanaatikot ovat supisuomalaisia, "edistyksellisiä" ja kristinuskon vastaisia "vapaa-ajattelijoita" (vai miksi heitä tulisi nimittää, kun jokainen nimitys myös koetaan vihamieliseksi). Tällainen kiihkeä asenne on levinnyt nuorten aikuisten pariin hyvin tehokkaasti, ja näyttää olevan jopa vallitsevana yliopistoissa ja oppia saaneiden parissa. Myös opettajien joukossa on näitä fanaatikkoja, jotka vetoavat milloin mihinkin yleishyödylliseen ja tasapuolisuutta näennäisesti tukevaan ajatteluun.

Merkillinen yleispiirre tämän kovaäänisen vähemmistön keskustelutavassa on, että opinsaannista huolimatta joulua ja kristillistä perinnettä käsiteltäessä kirjoitustyyli taantuu melkein lapsen tai varhaismurrosikäisen tasolle. Puhutaan "jeesuksista ja muista saduista", ja näytään oltavan autuaan tietämättömiä koko eurooppalaisen kulttuurin keskeisimmästä ja vaikuttavimmasta perinteestä. Tällaista kielenkäyttöä näkyvät harrastavan jotkut professoritasonkin edustajat, ainakin Hesarin "raadin" äskettäin julkaistuissa kannanotoissa.

Ei tämä vouhotus tähän jää, siitä voi olla varma. Joku vuosi sitten paheksuttiin itsenäisyyspäivän ja uudenvuoden julkisia juhlia, jossa Jumala ompi linnamme -laulun lisäksi paheksuttiin myös kansallislaulua "ulkomaalaisia ärsyttävänä", ja lippua jossa on kristillinen symboli. Paheksujat olivat taatusti suomalaisia, mutta käyttivät tukenaan fiktiivisiä maahanmuuttajia ja ulkomaalaisia. Tämä jatkuva melske masentaa, huolestuttaa ja pelottaa. Yleiseltä sivistyneisyydeltä ollaan pudottamassa pohjaa pois, ja tyhjentyvän "meemin" tilalle tulee hyvin nopeasti uusi, joka voi olla entistä paljon pahempi.

Joulun kertomuksilla on yleispätevyyttä ja lohduttavuutta kauas yli ahtaiden uskonnollisten rajojen. Fanaatikot haluavat riistää ne kansan suurelta enemmistöltä. Ehkäpä vielä ei tajuta, että aatteelliset vallankumoukset tuovat harvoin mukanaan menetettyjä arvoja korvaavaa ainesta. Pimeys laskeutuu maan ja kansan ylle.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Sirpaleita evakkotytön tarinasta

Olen työskennellyt pari kolme vuotta oman ja lähisukuni menneisyyden kanssa. Olen käynyt läpi erinäisiä laatikollisia kirjeitä 150 vuoden ajalta; suuri osa on vielä silti lukematta. Olen selaillut äitini nuoruuden päiväkirjaa, skannannut hyvinkin pari tuhatta kuvaa, reippaasti enemmänkin kai, ja yrittänyt rekonstruoida menneisyyttä ja paikata sen aukkoja. Valmiiksi olen tästä materiaalista saanut isoisäni laajan kuvaelämäkerran, ja tällä hetkellä työstän omia nuoruuden muistoja ja vanhempieni tarinaa.

Tämän työn yhteydessä olen kokemut merkillisiä tapauksia. Kun jokin kohta menneisyydestä on käynyt polttavaksi, en ole edes ehtinyt yrittää tavoitella sitä, vaan se menneisyys on itse tullut minun luokseni. Joitakin vuosia sitten minulle selvisi koko joukko asioita 1950-luvun ensimmäisistä vuosista, kun varhaisin ihastukseni yllättäen otti yhteyttä, ja tämän jälkeen vielä olympiavuoden 1952 saksalainen vaihto-oppilaskaverini.

Tänään minuun otti yhteyttä nainen, joka kertoi äitinsä olleen apulaisena perheessämme sodan loppuvaiheessa. Jostain syystä minä en muistanut häntä lainkaan, mutta äkkiä tajusin että joukko merkillisiä kirjeitä oli vastikään askarruttanut minua. Tänään puhuin pitkän puhelun tämän nyt 85-vuotiaan hyvämuistisen mummon kanssa, ja sain kuulla osia tarinasta joka monella tavalla olisi mitä kiehtovinta romaanin ainesta. Samalla selvisi myös kirjeiden tausta.

Tuolloin, sodan suvantovaiheen aikana Itä-Karjala oli Syväriä myöten suomalaisten hallussa. Sen taloudellisen jälleenrakennuksen edistämiseksi oli perustettu sotilashallinnon alainen Vako Oy, jossa myös isäni rintamavuosiensa jälkeen työskenteli. Yhtiö rakensi infrastruktuuria, tuotantolaitoksia, myllyjä, kahviloita, kaikkea minkä avulla sodasta toipuva väestö sai työtä ja toimeentuloa. Vakon vuosikertomukset ja muut paperit ovat mielenkiintoista luettavaa, ja niiden pohjalta olisi helppo kuvitella suomalaisen Karjalan tulevaisuus - jos raja olisi jäänyt Syvärille, kuten vilpittömästi olisin suonut.

Siellä Laatokan Karjalassa, Aunuksen piirissä sai kahvilasta työpaikan myös nuori tyttö K. Hän näki joukkojen tulevan ja menevän, myös saksalaisten. Yksityiskohtia ja sattumuksia tuntui K:lta riittävän näiltä ajoilta loputtomiin. Kun vihollisen suurhyökkäys alkoi, ja väestöä piti evakuoitaman, Vako huolehti myös parhaansa mukaan omistaan. Isälleni ilmeisesti kerrottiin K:sta, joka sitten tulikin kotiapulaiseksi minun perheeseeni. Oletan, että hän tuli meille vasta Helsingin suurpommitusten jälkeen, kun meidät oli jo evakuoitu sukulaistaloon eteläisessä Hämeessä.

Merkillisen hyvin K. muisti vielä talon silloisen emännän ja muut asukkaat, ja olipa käynyt paikkaa katsomassa vielä jokunen aika sitten. Minulla on se käsitys, että K. oli jo Karjalassa tavannut nuoren varsinaissuomalaisen miehen, jonka kanssa hän sitten parikymppisenä menikin naimisiin. Itäkarjalaisen siirtolaistytön elämä ei uudella kotiseudulla ollut ongelmatonta, ja ryssittelyäkin hän lukemattomien muiden kaltaistensa tavoin oli joutunut kokemaan.

Elämä kuitenkin asettui vähitellen uomiinsa, eikä jälkikäteen katsottuna näytä sittenkään olleen vailla hyviä hetkiä. Nyt K. täyttää 85 vuotta; hän hoitaa asuintalonsa puutarhaa, jonka vierellä juoksee joki kohti merta. "Täältä pääsee suoraan vaikka Amerikkaan asti", K. sanoi minulle puhelimessa.

Jos Luoja suo, käyn vielä K:ta tapaamassa, ja houkuttelen häntä kertomaan lisää omaa ja meidän yhteistä tarinaamme. Elämä ei lakkaa olemasta mielenkiintoinen, ja jotenkin minusta tuntuu että sillä on minulle yhä jotensakin johdonmukaista tarjottavaa. On minulla siitä pieni teoriakin, arvailen vähän mikä taho minua johdattelee - mutta siitä on syytä olla sanomatta mitään julkisesti. Sen verran itsesuojeluvaistoa sentään ihmisellä täytyy olla...

P.S. Eikä tämä tietenkään tähän päättynyt. Aamulla soitti pikkuserkkuni yllättäen, ja kertoi löytämistään papereista. Niiden mukaan hänen upseeri-isänsä oli sotilashallinnon palveluksessa, ja toimi mm. opettajana. Isämme tapasivat toisensa jossain Kannaksella tammikuun puolessa välissä -44 kahvinkorvikkeen merkeissä... Evakkotyttö K:lla ei silloin vielä ollut mitään kiirettä Suomeen, mutta kesän lähestyessä suurhyökkäys kävi ilmeiseksi ja väestöä ryhdyttiin evakuoimaan.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Se on totinen tosi. Ja pulinat pois!

Hyvä ystäväni fabuloi kesken juttujamme:

"Äiti, miksi nyt on tullut niin kova talvi, vaikka bilsan ja elämänkatsomuksen maikat sanoi että tulee ilmastonmuutos?"

"Ilmastonmuutokseen kuuluu ääri-ilmiöitä, kuten kuuman kesän jälkeinen kylmä talvi. Kyllä se ilmastonmuutos tulee, kunhan vain uskot siihen kovasti".

"Kyllä minä uskon, äiti".

"Mainiota. Menehän siitä nyt leikkimään uusilla vähähiilijalanjälkisillä leluillasi!"



"Kokoomuksen johto on mukana juutalaisten ja vapaamuurarien salaliitossa!"

"Mutta eihän heidän nimiään ole julkaistuissa jäsenlistoissa!"

"Sehän sen todistaakin! Eiväthän he voisi julkaista todellisia jäsenlistoja, koska asiat paljastuisivat heti!"

"Mitä juutalaiset kokoomus-vapaamuurarit nyt ovat tehneet?"

"He pyrkivät toteuttamaan salaisia tavoitteitaan, joita ovat isänmaallisuuden ja kansallismielisyyden kumoaminen, perhe-elämän ja avioliittokäsitteen kumoaminen, sekä uskontojen, varsinkin kristinuskon lakkauttaminen".

"Mutta vapaamuurarien ohjelmahan on tasan päinvastainen!"

"Sehän sen todistaakin! Pakkohan heidän on valehdella tuokin asia, etteivät paljastuisi!"

"Sitä paitsi Stalin ja Hitlerkin olivat vapaamuurareita".

"Eivät taatusti olleet! Molemmat nimenomaan vainosivat juutalaisia ja muurareita".

"Siinä se juuri nähdään! Näin meille väitetään, jotta emme tajuaisi mikä on totuus!"

(Kiitos verkkolehti Uusi Suomi! Ja lehdelle onnea vihreitten vaalitempauksen johdosta!)



"Tukholman pommimies oli kiltti, kunnollinen ja rakastava perheenisä. Mitä meidän tulisi tehdä, etteivät muut kiltit perheenisät joutuisi tekemään samanlaisia tekoja?"

"Meidän tulee pyytää heiltä anteeksi kaikkia pahoja tekojamme, kaikkia arvostelevia kovia sanojamme, myönnettävä että paha uskontomme on syyllinen kaikkiin vääriin tekoihimme ja kovakorvaiseen suhtautumiseemme, ja että ihonvärimme on syystäkin Kainin merkki".

(Kiitos Iltalehti ja verkkokeskustelijat).



"Onkohan näissä vihanneksissa niitä geenejä?"

"Kauheeta, minä en kyllä pane suuhuni mitään missä on niitä geenejä!"

"Mutta jos näitä on kasvatettu atomivoimalan lähellä?"

"Kauheeta, en kyllä myöskään syö mitään jossa on niitä atomeja!"



"Kansa on puhunut. Pulinat pois!" (Johannes Virolainen)

lauantai 11. joulukuuta 2010

Jaurjärviozerosee

Suomen Kuvalehti julkaisi muistaakseni joskus 60-luvun alussa kuvan saksalaisesta sotilaskartasta viime sodan ajoilta. Muistan kuvan ruskehtavan syväpainosävyn, niin että taisi lehti olla painettu vanhassa Otavan syväpainossa. Minulla pitäisi tuo sivu olla tallessa, mutta se on tällä hetkellä "vaikeasti löydettävästi arkistoituna".

Julkaisemisen idea oli pohjoisesta Itä-Karjalasta löytyvä järvi, jonka nimi kartalla oli Jaurjärviozerosee. Tuon Järvijärvijärvijärven nimen synty on helposti rekonstruoitavissa. Suomalainen maanmittari oli ilmeisesti kysynyt järven nimeä lappalaiselta, joka ykskantaan ilmaisi nimeksi Jaur ('järvi'). Suomalaiseen karttaan tuli siitä nimi Jaurjärvi. Venäläiset tekivät oman karttansa suomalaisen pohjalta, ja lisäsivät nimeen omakielisen tarkenteen Ozero ('järvi'). Saksalaiset saivat karttansa venäläisiltä, ja liittivät jo pitkähköön nimeen vielä omakielisen järveä merkitsevän sanan.

Maailmassa ei liene toista paikkaa, joka niin vastaansanomattomasti todistaisi jo nimellään, että siltä paikalta aivan varmasti pitäisi löytyä vettä. Sattuisiko jollakin olemaan skannattua kuvaa tästä merkillisestä kartasta järvijärvijärvijärvineen?