Olen toki hengissä, ja mietin Siniä, Kaisaa, Maria, Kristaa ja Kerttua...

Tässä kysyi joku tuttava, mikä minua vaivaa, kun blogini on viettänyt hiljaiseloa jo toista viikkoa. Eikö maailmassa ole tapahtunut mitään kommentoitavaa? No, mediahan on pursunut aiheita niin pahastumisen kuin ihastumisenkin tarpeiksi. Useimmat ovat kuitenkin sellaisia, että luontevin paikka päivittelyyn on lounasruokalan pyöreä pöytä. Siellä sitten pudistellaan päätä ja voivotellaan maailman pahuutta. Kunnes päästään toteamaan, että samanlaistahan se on näyttänyt olevan hamasta muinaisuudesta alkaen. Vain yksi asia on näyttänyt jääneen vähemmälle mediassa. Mikä ero on "kiakkovierailla" ja Sini Saarelalla? Sini Saarela toimii omalla nimellään ja omilla kasvoillaan, eikä varsinaisesti liene syyllistynyt väkivaltaisuuksiin - tottelemattomuuten toki. Sen sijaan Tampereen riehujat ja heidän taustavoimansa piilottelevat henkilöään, ja toteuttavat omalta vaatimattomalta osaltaan julistamaansa "luokkasotaa". Moni ikkuna hävisikin tuon ensimmäisen taistelun.

Varsinainen syy kirjoittamattomuuteen on toinen. Heräsin vihdoin siihen tosiasiaan, että varsinkin teosluettelon alkupää sisältää paljon viimeistelemätöntä ja korjaamatontakin tavaraa. Joukossa on paljon harakanvarpaita joita vain itse vaivoin kykenen lukemaan. Nykyisellä taidolla ja kokemuksella voin pelastaa paljon jopa esittämisen arvoista musiikkia.

Niinpä istun koneen ääressä tuhoamassa silmiä, niskaa ja muitakin ruumiinosia, ja kirjoittamassa puhtaaksi vanhoja käsikirjoituksia. Mielenkiintoista on tavallaan myös kohdata oma nuori itseni. Kovin usein vain on pakko ystävällisesti moitiskella: "Voi voi sentään, hyvä hra Nuori Nero, moni ideasi hautautuu kömpelöön ja ajan muodille kuuliaiseen toteutukseen. Tämä ja tämä on kyllä kirjoitettava uudestaan, ja tuoltakin on korjattava yhtä ja toista!"

Totta kai joudun myös miettimään, onko oikein tehdä tällaista. Esimerkiksi Einojuhani Rautavaara on kirjoittanut varhaisemmat sinfoniansa uusiksi, enkä ole ollenkaan pitänyt kaikista muutoksista. Rimski-Korsakovin "korjaamat" Musorgskin sävellykset on jo yleensä unohdettu, ja palattu alkuperäisiin kaikkine rosoineenkin. Ero on vain siinä, että omat varhaistyöni eivät yleensä ole lähellekään samaa tasoa mainittujen kanssa, mutta hiukan viilaamalla niistä saisi edes auttavasti esityskelpoisia.

Terveys tässä kyllä hitaasti raunioituu. Onneksi suomalaiset naiset liikkuvat liukkaasti suksilla, pyssyn kera tai ilman, ja voin tämän tästä hölkätä koneen äärestä toisen luo heitä ihailemaan. Kaisa ja Mari, Krista ja Kerttu huolehtivat minun puolestani väliaikaliikunnasta...