torstai 19. joulukuuta 2013

Saanko luvan?


Radiossa haastateltiin jotakuta, ja tämä kertoi hyräilevänsä joululauluja jo joulukuun alussa. Muta ääneen hän laulaa nyt, "kun jouluvalotkin on lupa sytyttää".

Kauhistus. Enhän tiennytkään, että jouluvalojen sytyttämiseenkin on saatava lupa. Mistä ihmeen virastosta sen voisi hankkia? Mitä kaikkea muuta luvanvaraista sitä onkaan tullut tietämättään tehneeksi? Onneksi mainoksissa kerrotaan mairein äänin, että nyt "on lupa herkutella". Televisiohan nuo säädetyt luvat meille kertoo, ihan niinkuin se kertoo milloin kelloja on väännettävä eteen tai taakse päin. Mitäpä pieni kansalainen muuta, herkuttelee sitten, ja kai sen luvan on antanut Lääkintähallitus tai Evira. Lupaehdot nähtävänä johonkin aikaan jossakin.

Lääkintähallitus varmaan senkin luvan oli antanut, josta lehti kertoi vuosia sitten: "Kuntolenkillä on nyt lupa myös kävellä". Minä olin vaistomaisen viisaasti kiertänyt kuntolenkit kaukaa, vaikka en tiennytkään että käveleminen on tulossa luvalliseksi. 

Kyselin näistä asioista eräältä tavallisesti asiantuntevalta taholta. Taho sanoi tietävänsä, että ainakaan kerrostaloissa kukaan ei uskalla aloittaa mitään toimintaa liian aikaisin, ennenkuin muut rapun asukkaat ovat sen toiminnan aloittaneet. Jostakin se lupa esimerkiksi ovikranssin kiinnittämiseen on tullut, ja kaikki juoksevat nyt kiireesti ovikranssien hankinnoissa. Toisaalta olen lukenut, että taloyhtiö voi myös kieltää ovikranssien käytön. Syitä en osaa arvailla, mutta sen verran olen maailmaa ehtinyt nähdä, ettei luvan saamiseen tai epäämiseen mitään erityisiä syitä tarvitakaan. Luvallisuuden haltijoilla tuo valtuutus aina kumminkin on, eikä siinä mitään perusteluita kysytä.

Ennenvanhaan nuori herrasmies aina esitti neidolle tanssiinkutsun muodossa "Saanko luvan?" Kertomuksissa neidit ovat aina täysivaltaisia, ja he myöntävät usein myös sen luvan. Olisi hauska tietää, kuinka monessa tapauksessa vastaus on ollut "En tiedä, käy kysymässä äidiltä".

Perheessä saattaa käydä joskus niin, että ylintä hallitusvaltaa käyttävä henkilö sanoo että "Nyt kyllä saat luvan siivota jälkesi!" Tähän luvan myöntämiseen liittyy usein liite "Miksi sinä et sitten koskaan siivoa jälkiäsi?" Haluaisin tietää, onko sellaista uskaliasta koskaan ollut, joka tuohon olisi vastannut: "No kun minä koko ajan olen odottanut sitä lupaa..."

5 kommenttia:

  1. Joo... näin se menee - 'Itsenäisessä-Suomessa'...!
    Lupa on saatava koreammalta raadilta - jokaiseen hommaan...
    Taitaa sen 'itsenäisyyden' kanssa olla melkoisen vaikeaa...?
    Siitä huolimatta -
    Hyvää Joulun Odotusta täältä Kuusamon pakkasista...

    VastaaPoista
  2. - Saanko luvan... vai tanssimmeko ensin?

    VastaaPoista
  3. Tästä kranssikiellosta oli kerran radiossa puhumassa palopäällikkö. Se on turvallisuusriski taloyhtiöissä nykyaikana. Täällä kun tuntuu kaikki syttyvän tuleen. En tiedä johtuuko se uusista hoitomenetelmistä mielenterveystyössä vai mistä.

    VastaaPoista
  4. Eikös se siellä teillä Hämeessä, Tampereella, Satu Hassi halunnut kieltää jouluvalot ja muut valokoristeet? Kyllähän Suomen liberaali-puritaanit ( tuo paradoksi on tosiaan mahdollinen, ihme kyllä! ) vihreiden ja punaisten väreissä kieltoja aina keksivät.

    t. taantumuksen tanotorvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä paradoksi! Se on ihan totta. Monet vihreät ja punaisetkin haluavat tiukasti säänneltyä puritaanista yhteiskuntaa, jolla on pitkä lista kielletystä, mutta lyhyt sallitusta...

      Poista