Vieno soittaa hienoa pienoa

Sotshin kisojen päättäjäisissä selostaja Juusela kertoi kuullun Rahmaninovin pienokonserttia, lopun ilotulituksessa näyttelijä Haapasalo huomasi että taustamusiikki oli "aika mahtipontista". No jo tokkiinsa oli, kun siellä kuultiin pätkä Tšaikovskin ensimmäistä pianokonserttoa. Venäjän tuntijalta olisi voinut odottaa maan kuuluisimman säveltäjän tunnistamista, mutta urheiluselostajalta voi toki lipsahtaa vähän vinoakin terminologiaa, ovathan toki paitsiot ja vassbergit, tulpit ja kuokat sen verran oma maailmansa.

Jos kuitenkin korjattaisiin vähän. Konsertti on tilaisuus, jossa voi kuulla esitettävän vaikkapa konserttoja, jotka ovat pitkiä moniosaisia sävellyksiä jollekin soolosoittimelle ja orkesterille. Suomenkielessä on erinomaisen havainnollinen terminologia erottamaan esityskokoonpanoja ja niiden soittamaa musiikkia. Kvartetti on neljän soittajan yhtye, kvartetto taas sävellys kvartetille.

Ja sitten tämä hyperkorrekti pieno! Onhan esimerkiksi hiano ylen hämäläisrahvaanomainen murreilmaus, joka yleiskielellä on sanottava hieno. Mutta kun se halvatun piano on kuin onkin italiaa!

Oikeastaan soittimen nimi on pianoforte tai varsinkin ennenaikaan fortepiano. Nimi tulee siitä, että päin vastoin kuin vanhalla "kosketinsymbaalilla" (clavi)cembalolla, 1600-luvun Firenzessä keksityllä vasarasoittimella voi soittaa sekä kovaa että hiljaa, painalluksen voimasta riippuen. Tämä uusi soitin oli alunperin nimeltään clavicembalo col forte e piano, eli "kosketinsymbaali (jolla voi soittaa) kovaa ja hiljaa". Ihan kuin itsestään liikkuvasta automobilesta tuli lyhennettynä auto ("itsestään"), tuli "hiljaakovasta" pianofortesta lyhyesti piano eli "hiljaa"...

Yllä on flaamilainen cembalo 1700-luvun alkupuolelta. Ranskaksi soitin on nimeltään clavecin, englanniksi harpsichord eli "harpunkielinen". Tämä termi "harpunkielinen" kuvaa soittimen ideaa. Kysymyksessähän on koskettimilla varustettu harppu. Mutta cembalo on tekniikaltaan näppäilysoitin. Ensimmäinen askel vasaroihin päin oli klavikordi eli "kosketinkieli". Mutta siinä metallipäinen vasara iskeytyi kieleen ja jäi siihen. Uusi keksintö oli että puinen, nahalla tai sittemmin huovalla päällystetty vasara iski kieleen ja pompahti välittömästi takaisin, ja sammutusmekanismi lopetti kielen värähtelyn. 

Tässä on augsburgilaisen J.A.Steinin vasaraklaveri eli fortepiano vuodelta 1786. Soitin ei ulkonaisesti eroa cembaloista. Siinä harppu on käännetty vaakasuoraan, ja vasarat iskevät siihen luullakseni alhaalta päin. Sana klaveri tulee saksankielessä käytetystä termistä Klavier, joka tarkoittaa yksinkertaisesti "kosketinsoitinta", jota voisi hupaisasti nimittää myös vaikka "kosketiksi". Alla näkyy havainnollisesti, mistä soiottimessa on kysymys. Harppuklaverissa harppumainen kielistö on näkyvissä, ja vasarat iskevät niihin soittajasta pois päin:

Kun kielistö peitetään laatikolla, syntyy niinkutsuttu "kirahviklaveri", josta on alla kaksikin esimerkkiä:

Esteettisistä tai tasapainosyistä kehitettiin myös nk. "pyramidiklaveri" tai -"flyygeli" (alla). Sana "flyygeli" tulee myös saksasta, ja tarkoittaa siipeä (Flügel). Sen muotoisiahan ovat nuo pitkät kielilaatikot.

Tilan säästämiseksi kehitettiin varsinkin Englannissa "pöytäpiano" eli taffelipiano. Tämäkin sana tulee saksasta: "Tafel" on sama kuin pöytä. Tilaa säästettiin sijoittamalla kielet vähän ristikkäin:

Ja kun tämä pöytä yhäkin tilaa säästäen nostettiin pystyyn, saatiin pystypiano eli pianino ("pikkupiano"). Tämä on Bechstein 1800-luvun loppupuolelta:

Mutta konserttisoittimina pitkulaiset harpunmuotoiset flyygelit olivat tietysti tärkeimpiä, jo pelkästään äänensä voimakkuuden ansiosta. Tässä on Steinway & Sons -firman konserttiflyygeli. Soittimen avattu kansi heijastaa sen äänen kohti katsomoa:

Saksan mukaan kaikkia koskettimistolla varustettuja harppusoittimia voi kutsua klavereiksi, mutta piano tarkoittaa pelkästään vasaraklaveria. Pianoforte on nykyisen vasaraklaverin nimi italiaksi, ja muodolla "fortepiano" tarkoitetaan yleensä vanhoja 1700-luvun pianoita. Beethoven antoi eräälle pianosonaatilleen lisänimeksi Hammerclavier, "vasaraklaveri", merkiksi siitä että sen säveltämisessä oli käytetty tälle uudelle soittimelle ominaisia keinoja, pedaalieffektejä ja "hiljaa-kovaa" kaikkine välimuotoineen. Tuota sonaattia ei voi siis esittää cembalolla.

Kerrotaan muuten, että Fazerin musiikkikauppaan tuli muinoin turkiksiin pukeutunut nousukasrahamiehen rouva, joka kysyi: "Onko teillä nuotteja flyygelille? Siis flyygelille, ei pianolle!" Ovathan flyygelinuotit toki sisustuksellinen elementti, johon ei tavallisia pianonuotteja ikinä voi verrata!