Kun Pyhä Fransiskus Assisilainen vanhoilla päivillään kirjoitti Luomakunnan lauluaan, hän sijoitti siihen, paitsi veljemme Auringon ja veljemme Tulen, myös sisaremme Kuun ja Tähdet, sisaremme Tuulen, ja sisaremme Veden. Näin hän kuvaili viimeksi mainittua:
Laudato si, mi Signore, per sor aqua, la quale e multo utile et humele et pretiosa et casta.
"Ole ylistetty, Herrani, sisaremme veden tähden, sillä se on hyvin hyödyllinen ja nöyrä ja kaunis ja puhdas".
Vesihän on elämämme perusta. Elämähän syntyi vedessä, ja kun osa elämästä sitten ryömi kuivalle maalle, se otti mukaan, sisällensä, osan syntymäkodistaan. Veden erikoinen käyttäytyminen eri lämpötiloissa luo elämälle myös talvehtimisen edellytykset. Ja niinpä meidän ihmistenkin silmä herkeämättä etsii vettä, ja pitää sitä kauniina.
Kauneimmat auringonlaskukuvat tai maisemakuvat sisältävät lähes aina myös veden elementin. Se voi olla merenä, järvenä, lampena, purona - tai jopa sateena. Tässä on ystäväni Mari Laakson maisemakuva jostain suuren Vanajaveden rannoilta:
Tässä on vesi mukana niin päilyvän järven kuin pilvienkin hahmossa, ja siitä kasvavan vihreän elämän sisälläkin se on piilossa. Kuva sisältää myös vahvaa symboliikkaa: se on kuin aforismi tai määritelmä kotimaamme kesästä. Symboliikka on vahvana myös Marin toisessa kuvassa, jossa vesi heijastaa joutsenparin:
Halusin vähän gallenkallelamaiseen tapaan lisätä kuvan symboliikkaa, ja siirsin joutsenet kuvajaisineen taivaalle. Sijoitin heidän seurakseen vielä Joutsenen tähtikuvion ja vähenevän kuun:
Ja kun symboliikasta ja aforistiikasta tuli puhe, tässä on toisen ystäväni, armoitetun luontokuvaaja Jorma Aholan aforistinen detaljikuva "Sateen jälkeen":
Kerrotaan, että japanilaiset pitävät sateista maisemaa kauniina. Kaunishan sellainen on, laajalla näkymällä kun tavanomainen siniperspektiivi tehostuu moninkertaisesti, ja yksityiskohdat katoavat näkyvistä. Eilen perjantaina kello 15 jälkeen näin, että Vanajanselän ylitse oli lähestymässä ukkonen. Ukkosrintama se oikeastaan oli, kun tavalliset lämpöukkoset yleensä kiertävät järvenselän ja harjun. Sen vuoksi se perimätiedon mukaan tulisi olemaan hyvin kova. Itse seisoin näyttelyn avajaisvieraana Voipaalan kuistilla, kun taivas repesi ja salamat leiskuivat. Jorma Ahola oli ennättänyt jo kotiin kuvausreissultaan, ja kuvasi sateen saapumisen ikkunastaan:
"Vettähän se vain oli", sanoivat kastuneet näyttelyvieraat iloisina. Sitähän se oli, ihanaa vettä, elämän nestettä!
Although I agree that the presence of water in one form or another will often enhance a landscape, Kari is describing something which is perhaps particular to the Finnish psyche. Please don’t be upset if I say that if you take water out of the Finnish landscape there sometimes isn’t a lot of interest remaining. Here in Britain, the water element in our landscapes usually comprises rain or mist or low cloud. But our landscapes still have a variety of topography and an intricate mix of land uses which is often equally appealing. But perhaps not appealing enough, as I’ll be taking my summer holiday on the shores of Posionjärvi this year!
VastaaPoista