Näin ajankohtaisen unen. Julkisuuteen oli levinnyt tieto, että Aasiaan menevässä lentokoneessa on ilmeisesti ydinlataus. Sen on koneeseen tuonut joku kolmesta amerikkalaisesta matkustajasta. Televisiossa näytettiin miten joku heistä vastasi kännykkään ja kertoi että hänelle juuri oltiin tekemässä ruumiintarkastusta. Välitankkauksen aikana (oliko Helsingissä?) matkustajia ei päästetty koneesta ulos. - Ja sitten "tiesin" että kone todella oli räjähtänyt, mutta oliko se ehtinyt Venäjän ylle? Kuten uniin kuuluu, näin vielä uusinnan: savua päästävä kone lensi täältä yli, mutta heräsin ennenkuin se ehti räjähtää.
Flightradarin kuvassa näkyy aamuyöstä Suomen ja Eestin yli lentäneet matkustajakoneet, suurin osa niistä Aasian reiteillä, Saksaan, Hollantiin, Ranskaan ja Yhdysvaltoihin menossa. Pääosa niistä näyttää käyttävän eteläistä reittiä. Samaan aikaan uutisissa kerrotaan Venäjän ilmatilan mahdollisesta sulkemisesta, venäläisten pommikoneiden lisääntyneestä toiminnasta USA:n ilmapuolustusalueella, humanitääriseksi naamioidun venäläisen joukko-osaston yrityksestä tunkeutua Ukrainan puolelle - sekä Kepun edustajien raivokkaasta hyökkäyksestä hallitusta vastaan Venäjän vastaboikottien johdosta.
Hyvät ihmiset sentään, me olemme jo käytännössä sodassa! Venäjä on menettänyt loputkin luottamuksestaan, sen sotainen painostus kiihtyy yhä, ja seuraava iso katastrofi tuntuu olevan jo aivan nurkan takana. Samaan aikaan vastuuttomat poliitikot jopa eräistä hallituspuolueista näyttävät tekevän parhaansa Suomen ajamisesta Venäjän vasallivaltioksi. "Natoon meneminen" ei käsitykseni mukaan enää olekaan Suomen toiveista kiinni. Presidentin ja johtavien ministereiden välttelevät lausunnot saattaisivat hyvinkin viitata siihen että heillä on tarkempaa tietoa asioista kuin medialla ja meillä.
Minkälaista tämä mahdollinen sisäpiiritieto voisi olla? Esimerkiksi sellaista, että Venäjä painostaa Suomea - heikkoa lenkkiä naapurissaan - "NATOn uhalla", esimerkiksi vaatimalla itselleen tukikohtia tai valvontaoikeuksia. Näin tapahtui 75 vuotta sitten, ja seuraukset tiedämme. Ja nyt itketään sitä että pakotteitten ja vastapakotteitten vuoksi saatamme menettää työpaikkoja!
On totta, että Euroopalla ei tositilanteen tullen ole juurikaan mahdollisuuksia puolustautua aseellisesti, jos Venäjä katsoo itselleen edulliseksi laajentaa sotilaallista toimintaansa rajoillaan. Myös Yhdysvallat vaikuttavat heikoilta tällä hetkellä, ei toki sotilaallisesti, mutta poliittisesti. Ja kuitenkin ainoa mahdollisuus välttää tuhoavaa hirmusotaa on painostaa raivokkaasti hyökkäävää Venäjää taloudellisesti. Kuten nykyaikainen aseellinen sota konsanaan se iskee ensin siviileihin. Mutta sitä kautta voidaan toivoa häirikkövaltion johdon joutuvan kovan sisäisen paineen alaiseksi. Ehkäpä se parhaassa tapauksessa joutuisi antamaan tilaa rauhanomaisemmalle vaihtoehdolle.
Venäjä on Putinin johdolla tehnyt itsestään hylkiövaltion, jota on syytä tosissaan pelätä. Kuitenkin sillä on toisetkin kasvot: se voisi olla jotenkin demokraattinen, rauhallinen kansalaisyhteiskunta. Sillä voisi olla kasvava ja yhä parantuva, korruptoitumaton tuotannollinen ja taloudellinen oma pohja, joka mahdollistaisi kasvavan kaupankäynnin ulkovaltojen kanssa. Mutta se edellyttäisi siellä täysin uutta, pragmaattista ja ideologioista vapaata johtamistapaa. Onko se mahdollista? Se on osittain meistäkin kiinni, meidän moraalistamme. Kestämmekö nyt nämä pienet vaikeudet? Vai sorrummeko vastuuttomien ja suorastaan maanpetturimaisesti toimivien poliitikkojen propagandaan, jossa moraalilla ei enää näytä olevan kuin lyhytaikainen taloudellinen hinta?
Olen Rydmanin kaikista väitteistä, visioista, unista, ajatuksista täysin samaa mieltä. Tilanne muuttuu huolestuttavammaksi koko ajan. Minulla olisi tilanteeseen yllätysratkaisu, todellinen yllätyssellainen: Suuremman, koko Euroopan, edun nimissä Ukraina luopuisi itäisistä osistaan! Kyllä vain. Miksi pidätellä sitä mikä on jo menossa? Ottakoon r-ssä itäisen Ukrainan, liittäköön Venäjään. Ukraina on laaja maa luovutuksen jälleenkin, yksi Euroopan suurimpia. Joskus nationalismista kannattaa tinkiä. Oli meidänkin annettava Karjala, Suomen hienoin osa (kyllä, olen sieltä), vaikka se oli supisuomalaista aluetta, Itä-Ukraina on kuitenkin paljolti myös hyvin Rossija. Ajatellaan Tsetseniaa. Koko se kymmenien tuhansien uhri ja raunioutunut Groznyi oli turha hinta; tsetseenit eivät saavuttaneet mitään itsenäistymisfantasioillaan. En suosittele tiukan periaatteellista linjaa, siis sotaa, nytkään. Voin vakuuttaa että tämä oman "poisantaminen" yllättäisi Putinin macho-Venäjän täysin. Ainakin muutamaksi vuodeksi. Niiden propaganda olisi pulassa. Pidemmällä tähtäyksellä Putinin laajentumishalu on tietysti pysäytetttävä muilla keinoin. Itse ajattelen samalla joskus kuitenkin että kumpi on viime kädessä meille parempi, heikko hajoava Venäjä, vain itsetunnossaan pullisteleva. Kun Venäjä oli hajoamistilassa 1917 olivat seuraukset kommunismin muodossa kauheat sekä Venäjällä että sitten myöhemmin koko Euroopassa. Emme voi siis suoraan toivoa Putin-tsaarin kaatumistakaan. Mutta kuten Kari sanoi, ja viitaten omiin ristiriitaisiin ajatuksiin, tilanne on hämmentävä, ja pelottava. Natoon on myöhäistä enää mennä, tilanne kärjistyisi räjähdyspisteeseen jos me nyt edes yritettäisiin sinne. Se juna meni jo Halosen aikana. Kiitos vaan Tarja. Ja kansa joka vastusti. Ei vastusta enää. Mutta nyt sillä kannatuksella ei tee enää mitään.
VastaaPoistaKiitos, Ano. Tällaiset asialliset kommentit julkaisen mielelläni ilmankin lähettäjän nimeä. Sen sijaan olen jo estänyt kaksi muuta anonyymiä kommenttia, joissa toisteltiin nettitrollaajien triviaaliväitteitä EU:stä ja länsimaista. Jos ette pidä mielipiteestäni, lakatkaa lukemasta niitä. Ei teillä ole mitään asiaa olohuoneeseeni meuhkaamaan.
VastaaPoistaJa kuten saattoi arvata, seurauksena oli tukku henkilökohtaisia loukkauksia ja hävyttömyyksiä. Pitäisipä tämä yksi putinisti edes lupauksensa ettei enää vaivaudu, muutenhan täytyy mennä katselemaan IP-osoitteita.
PoistaMitä enemmän olen yrittänyt itselleni selvittää kansainvälistä (ja erityisesti suurvalta-) politiikkaa ja sen taustoja, syitä ja seurauksia, sitä vähemmän tunnun sitä ymmärtävän. Esimerkiksi meillä Suomessa yksi esittää järkevän oloisia perusteita Natoon liittymiselle, toinen sanoo viisaita sanoja liiton ulkopuolelle jättäytymisen puolesta.
VastaaPoistaAlkaa tosin tuntua, ettei kansainvälisen politiikan kärkikään oikeasti tiedä, mitä tulisi tehdä, miten toimia ja kuinka reagoida siihen-ja-siihen asiaan. Ajatus on ikävä, sillä se tarkoittaisi että maailma on tuuliajolla, kukaties matkalla kohti yhä suurempia kauheuksia. Milloin ihminen oppii elämään toisen ihmisen kanssa sovussa? Siihenhän kaikki tämä lopulta palautuu.