 |
| Sissinghurstin puutarhaa Kentissä |
Sain palautteen edellisestä "luontodokumentti"-käsikirjoituksestani. Hyvä ettei sentään syytetty plagioinnista, mutta todettiin että Sir David Attenborough on tuon jutun jo tehnyt. Ajattelin sitten muuttaa tapahtumapaikan Lapiksi, jossa verenhimoiset eskimojoukot ajavat takaa kaikkea mikkä liikkuu. Onneksi kuitenkin ehditään kuolemaa halveksuen, uskomattoman ainutlaatuisesti löytämään sopuli. Ne kohdat, joissa sopuli yrittää esitellä lehtimieskorttiaan, voidaan sitten leikata dokumentista pois.
Televisiodokumenttien perusvika on yleensä se, että niissä esitellään kohteen sijasta tähtijuontajaa. Tämä kävelee kohteen tienoilla tai istuu siellä, käyttää puhuessaan röykkiöittäin ylisanoja, ja huitoo ankarasti käsillään, varsinkin jos on amerikkalainen. Varmemmaksi vakuudeksi juontaja tapaa korkea-arvoisia merkkihenkilöitä, ja juttelee heidän kanssaan niitä näitä, mutta aina tähdentäen miten vanhoja kavereita he ovat jo vuosien takaa.
Samaan aikaan itse kohteesta yleensä näkyy vain hitunen juontajan ympärillä. Kun esimerkiksi puutarhaohjelmassa esiteltiin Sissinghurstin "ainutlaatuista ja uskomattoman hienoa" puutarhaa, juontaja kyllä kertoo miten se jakautuu kymmeneen "huoneeseen", mutta ei saa ohjaajaa innostetuksi näyttämään edes muutamaa sellaista. Tokihan sisätiloissa näytetään puutarhan vanhaa karttaakin, jota juontaja katselee mietteliään hurmautuneena - mutta katsoja ei karttaa kunnolla näe, ja kuvakin leikkautuu muutaman sekunnin kuluttua juontajaan, joka kiirehtii ja viittilöi jossain muualla.
Niinsanottu englantilainen maisemapuutarha syntyi 1700-luvulla, ja se on parhaimmillaan tänäänkin maisema-arkkitehtuurin hienointa katseltavaa. Harvassa dokumentissa niitä kuitenkin on esitelty järjestelmällisesti, selvitetty miten eri tekijät suhtautuvat ja kytkeytyvät toisiinsa, tai esimerkiksi miten tietä tai polkuja kulkiessa näkymät tarkan suunnitelman mukaan vaihtuvat yhä uusiksi. Pois se, että juontaja esittelisi asioita pelkkänä äänenä, ja ohjaaja näyttäisi karttoja ja yleisnäkymiä riittävän kauan. Ei, tähtijuontaja on dokumentin varsinainen aihe, hänen itserakkaat ilmeensä, teennäiset eleensä, ja jatkuvana virtana ryöppyävät vakuuttelut kohteen ainutlaatuisuudesta ja hienoudesta. Ja ainahan voi välipalaksi näyttää lähikuvaa yksittäisestä sievästä kukkasesta.
Onnettoman usein vaikuttaakin siltä, että katsojalle ei yritetäkään antaa tietoa, vaan pelkkiä epämääräisiä vaikutelmia ainoastaan. Ero mainosten ja juontajadokumenttien välillä on melkein olematon. Mutta niinhän media yleensäkin toimii. Perusteltu, hyvin pohjustetu ja argumentoitu tieto ei ole kiinnostavaa. Kunhan jotain epämääräistä vain ruudussa häilähtelee, kyllä se useimmille on ihan riittävää.
Puhut vähän mutta asiaa mutta ennen kaikkea, kuvaasi ei näy kaiken keskellä! Mikään ei niin raivostuta kuin se, että luontodokumentti kertoo enemmän juontajan (vast.) parrankasvusta, ilmeistä ja hiusmallista kuin siitä ohjelman otsikon mukaisesta elukasta (vast.). Eräs tanskalainen luontoohjelmoitsija (en muista nimeä) saa mut joka kerta raivon partaalle ja samoin erilaisia "Finding Birds in whatever" tuottava ja myyvä Dave Gosney. 1,5 h videota eli DVDtä ja vähintään 1/3 tuijotetaan herraa itseään.
VastaaPoistaTarttis tehrä jotain!
Minua taas ärsyttää että nykyään joka ainut luonto-ohjelma päättyy ns. loppusaarnaan kauhian ihmiskunnan hirviästä itsekkyyrestä luonnon suhteen ja eläinkunnan ahringosta ja muistutukseen jotta jos ei pian jotakin tehrä niin luonto kostaa, kaikki tuhoutuu ja maailmanloppu tulee.
VastaaPoistaSaarnan aihehan on hyvä, tärkeä ja aiheellinen. Meidän tulee pelastaa sekä luonto ja itsemme, lue = luonto eli itsemme.
Mutta tätä ihmiskunnan itsesaastutusta kun tyrkytetään jokaisessa luontoon liittyvässä ohjelmassa 100 prosentin varmuudelle, se johtaa vastareaktioon, ainakin ällötykseen.
Eikä kaikki mene muutenkaan niin huonosti. Muistatte varmaan Al Goren megadokumenttileffan Epämiellyttävä totuus ja pelon että pian nousee meri ja Tulva tulee. Leffasta on aikaa, Oscareitakin se sai hypetyksen ja paniikin tunnelmissa.
Mutta nyt vaiettu Epämiellyttävä totuus (vaikka tässä tapauksessa uutinenhan on hyvä) on, että ei se nyt niin mennytkään että merenpinta olisi mihinkään noussut. Uutisankka oli Yle:llä vähän aikaa sitten liikkeellä joidenkin Malediivien saarien katoamisesta mutta kun niistä nyt reaalimaailmassa jokainen on tallella, ja pinnalla, edelleen. Asia tarkistettiin malediiveilta itseltään. Se vesi vaan ei nouse. Laittakaapa jääkuutio vesilasiin, antakaa jäiden sulaa ja katsokaa nouseeko veden pinta. Aika monta aikuista ei ole ollut uskoa silmiään katseltuaan lopputulosta.
Mutta luontoa ja elukoita ja ihmislapsia( pentuja) pitää suojella. Ekologisuus kunniaan mutta samalla faktat, ja vain ne, kehiin.