tiistai 22. maaliskuuta 2016

Ei todellakaan mene hyvin



Brysselin terrori-iskut järkyttävät valtionpäämiehiä, jotka yksimielisesti lupaavat päättäväisiä toimia tämän terrorismin lopettamiseksi. Sitten vähäksi ajaksi rauhotutaan. Mitään erityistä ei terrorinvastaisella rintamalla näytä tapahtuvan. Sitten pamahtaa Roomassa ja Berliinissä. Valtionpäämiehet järkyttyvät, lupaavat yksimielisesti jne.

Samaan aikaan käynnistetään kliseeautomaatit. "Yksittäistapauksista" ei juuri enää kehdata puhua, mutta eurooppalaisten syyllistäminen "rasismista" on edelleen suosittua. Näin tapahtui mm. Kokoomuksen tiedotuksessa. Synnin palkka on kuolema, kuten tiedetään.

Mietin vain, että jossain vaiheessa meidän totuttu yhteiskuntaelämämme saattaa mullistua, kun väki ryhtyy miettimään olisiko asiaintilaan vaikuttanut se vaikutusvaltainen joukko, joka joko typeryyttään, tieten tahtoen, jaloa omahyväisyyttään  tai ideologiansa sokaisemana on myötävaikuttanut näihin kauheuksiin. Jihadistit saavat aikaan sen sekasorron jota haluavatkin. Länsimaat ovat romahduksen partaalla.

Tämä sota ei lopu, ennenkuin jonpi kumpi osapuolista on nujerrettu kokonaan, islamistit tai läntinen kulttuuri. Vain yksi on varmaa: ihmisiä tulee kuolemaan tuhansittain, ehkä jopa miljoonittain.

*

Ennen Brysselin tapahtumia täällä puhuttiin virpojatrulleista. Ei ole rajaa sillä, kuinka aiheesta osataan pahastua. Ensin muuan rouvashenkilö näkee ikkunasta huipipäisiä virpojia, tulkitsee heidät toisrotuisiksi, ja repii sukkahousunsa. Myönnetään: huivit kuuluvat virpojien asuun, samoinkuin naisten taannoiseen kirkkopukeutumiseenkin.

Mutta ei tässä kaikki. Aikaisemmin olivat oikeaoppisimmat ortodoksit repineet hiuksiaan sen vuoksi että heidän virpomisperinteensa oli ryöstetty puolipakanallisen läntisen perinteen pilattavaksi. Ateistit puolestaan tähdentävät, että virpomisella ei ole mitään tekemistä uskonnollisten perinteitten kanssa. Ja lopuksi terveysaktiivit ovat pahentuneet makeisten ja suklaan tuputtamisesta lapsille.

Ja niin, eivät pahentumisen aiheet tähänkään ole loppuneet. Osa pennuista on aivan oikein ymmärtänyt nykyisen taloudellisen ajattelutavan, ja kieltäytynyt karkeista ja suklaamunista. He vaativat riihikuivaa rahaa, muussa tapauksessa ovenpieliin ja pihalle on saattanut ilmestyä jotain vähemmän toivottavaa.

Pahennuksen ytimeen on iskettävä armotta. Virpominen on heti kiellettävä. Varmuuden vuoksi kaikki muukin hauskanpito on saatettava epäilyttävään valoon, mikä jo perinteisesti onkin ollut varsin yleinen ajatuskanta. Se on ehkä ollut mukana geneettisessä perimässämme jo kauan ennen poliittisen korrektisuuden synkkiä aikoja.

7 kommenttia:

  1. Toivottavasti Suuri Kurpitsa ilmestyy vihdoinkin jakamaan yhteistyötä, ystävyyttä, avunantoa ja yllätysmunia kaikille odottajilleen.

    VastaaPoista
  2. Hippasillaolo voitaisiin jo islamistien kanssa lopettaa.
    Marjo Matikaisen sanoin: ´ Havuja, perkele `!

    Mutta Suuri Suvakko tuomitsisi oitis moiset vihapuheet.

    Doublespeak on uusi normaali ...

    VastaaPoista
  3. Vos, muslimeja on maailmassa miljardi, ja heillä on uskonnolliset johtajansa. Useimmat vaikenevat. Voitaisiin julistaa, että terroriin ja murhiin syyllistyvät kuolemansyntiin eivätkä pääse paratiisiin. Ei julisteta. Miksi? Jos terroristeja on vain kourallinen, miksi miljardi eri mielistä pelkäävät? Ainoa looginen vastaus on ilmeisesti, että islam hyväksyy tuollaiset teot, ja jopa kannustaa niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka muslimi saisi tuon julistuksen antaa? Heillä ei ole mitään paavia vastaavaa. Paikalliset uskonnolliset johtajat toki tuomitsevatkin teot, mutta ei heitä tietenkään kuunnella kuin paikallisesti. Toisaalta moni muslimi ei pidä hirmuisten terrori-iskujen tekijöitä ollenkaan muslimeina.

      Moniko suomalainen on kuullut esimerkiksi Ahmad Kuftarosta, joka kymmeniä vuosia kannusti uskontokuntien, erityisesti islamin ja kristinuskon väliseen dialogiin?

      Poista
    2. Muslimeilla on kaikkialla hengelliset johtajansa. Jotkut johtajista ovat myös valtiollisia hallitsijoita. Jos nämä johtajat kattavasti ilmoittaisivat terrorismin olevan uskonnon vastaista, ja väki lähtisi näkyvästi mukaan, paljon voitettaisiin. Asetelman voivat selkiyttää vain muslimit itse, muuten voidaan aina väittää että heitä sorretaan.

      Poista
  4. Kutkuttavan tervejärkinen kirjoitus! Ei ole omena kauas puusta pudonnut...

    VastaaPoista
  5. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan yli 50 prosenttia muslimeista kannattaa sharia-lakia.

    Meidän länkkäreiden selittelevä ja viisastelva puhe ääri-islamista ja "radikalismista" ja "fundamentalismista" taitaa olla vain meidän mielenrauhaa ja sentimentalistista hölmöläisen hyväntahtoisuuttamme varten. Kari, luulen että olet, valitettavasti, ihan oikeilla jäljillä.

    Tässä hyvä linkki siihen mistä maailmalla puhutaan:
    http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/825/tasta_ei_sittenkaan_puhuta

    ...eli siitä mistä meillä ei juuri puhuta.

    Jos luette, älkää säikähtäkö viestintuojaa.

    VastaaPoista