Ovi

Näin merkillisen unen yöllä.

Minulle selvisi, että asun isossa kaupungissa, kai siis Helsingissä, huoneistossa joka on puolikas säveltäjä Einar Englundin entisestä suuresta asunnosta. Toisella puoliskolla asuu Meri Louhos, pianisti. Jäljellä on yhä ovi, joka yhdistää näitä huoneistoja. Jouduin keskusteluun, jossa kysyttiin vieläkö se ovi on lukitsematta. Järkyttyneenä vastasin, ettei sivistynyt ihminen kysy tuollaista, saatikka että kokeilisi! Joku arveli, että ehkä Meri on peittänyt oven kirjahyllyllä tms. Tuollaisia asioita historiaa ja ihmistä kunnioittava sivistynyt ihminen ei mietiskele, sanoin jyrkästi. Tämän jälkeen pulpahti "muistikuva", että Einar tosiaan oli itse asunut tässä huoneiston toisessa osassa viimeiset aikansa. Olin silloin kovin mietiskellyt, olisiko sopimatonta soittaa kovalla äänellä hänen pianomusiikkiaan. 

Niinkuin aina uniin liittyy valtava määrä monenlaisia merkityksiä ja symboleja. Asunto on epäilemättä vertauskuva ihmisestä eräänlaisena brutto-olentona, kaikkine tarvekaluineen ja työvälineineen. Mutta suljettu ovi on ikivanha tarinan aihe, joka monilla tavoilla symboloi jotain kiellettyä, vaarallista tai kohtalokasta. Vaarallisen tai houkuttelevan oven ohella muinaisuudesta muistetaan myös erilaiset laatikot, kirstut tai lippaat - Pandoran lipas on vain yksi tarinoista.

Mutta unessa ei tiedetty, oliko huoneistojen välinen ovi lukittu vai avattavissa, ja siis torjuin jyrkästi asian selvittämisen. Tämä on olennaista tuossa asetelmassa. Symboliikka on yksinkertainen ja selkeä: en halua tunkeutua toisen entiteetin alueelle, enkä myöskään halua että omaan entiteettiini tunkeudutaan. En edes hyväksy teoreettistakaan selvitystä oven lukitusasteesta. Se on tabu. Tämähän on jyrkässä ristiriidassa yleisen ajattelun kanssa, joka nimenomaisesti himoitsee kaikkien ovien aukaisemista, salaisuuksien paljastamista, ja mahdollisten löydösten julkaisemista tai hyödyntämistä. Oma vanhentuminen epäilemättä lisää oman integriteetin kaipuuta, mutta korostaa vastaavasti myös toisen integriteetin kunnioittamista ja arvostamista. Tässä mielessä on kyse vanhanaikaisesta sivistysideaalista, joka tänään tuntuu yhä kaukaisemmalta.

Miksi Einar Englund, ilmeisesti unessakin jo täältä poistunut säveltäjä ja hänen "suurhuoneistonsa"? Asuin aikoinaan Lauttasaaressa, ja kävin myös hänen talossaan siellä. Olimme ystäviä keskenämme, ja arvostin häntä enemmän kuin juuri ketään muuta kollegaa. Ehkäpä tuo unen "suurhuoneisto" toimi hänen symbolinaan, todellisesta asunnosta ei ollut kyse. Englund oli myös loistava pianisti, ja unen 'käsikirjoittaja' nappasi tämän pianon, ja sijoitti mukaan ystäväni Meri Louhoksen, jota samoin suuresti kunnioitan. 

Unen viimeinen pohdinta tuntui oudolta. Miksi olisi epäkohteliasta soittaa naapurin musiikkia omassa asunnossa? Eikö se olisi päinvastoin jonkinlaista fanitusta? Mutta unet ovat usein myös itsekritiikin laareja. En ikimaailmassa kykenisi itse soittamaan edes välttävästi Englundin pianomusiikkia. Mutta Meri Louhos kyllä. Siinä mielessä asetelma loksahti realistisesti aivan paikalleen.

Hiukan häpeilen tällaisia unienselityksiä. Mutta tässä tapauksessa siinä oli sen verran tarinallisuutta, filosofiaa ja autobiografiaa, että annettakoon tämä anteeksi. Asetelma oli jotenkin liian herkullinen jätettäväksi unhoon.