lauantai 7. heinäkuuta 2012

Miksi herra runoilija nyt noin...?


Jouduin tässä Lassi Nummen vuoksi hakemaan tukea Heinrich Heinelta (1797-1856), ja nimenomaan hänen 71 runoa käsittävältä lemmenrunokokoelmaltaan Lyrisches Intermezzo (1823). Tuo ihmeellisen hieno ja hauska kokoelma on ollut pohjana Robert Schumannin laulusarjalle Dichterliebe, ja mm. meidän Eino Leinomme on käyttänyt sitä monien nuoruudenrunojensa lähtökohtana.

Tuossa runosarjassa on monia sydäntäsärkevän kauniita rakkausrunoja, mutta myös vähän pettyneitä purkauksia. Ihanat neidot näet ovat jo aikojen alusta mieluusti käyttäytyneet pahoin, katselleet toisten perään ja jättäneet runoilijan vertavuotavan sydämen huomiotta. Heinella on käytössään monia runollisia tehokeinoja ja kikkoja, joilla hän syventää runon sisältöä sanojen taakse.

Kysynpä nyt lukijoiltani, miten he selittävät kaksi Heinen runoa. Ensimmäinen on tässä:


Raakasuomennos: Kun katson silmiisi, katoavat kaikki tuskani. Mutta kun suutelen suutasi, tulen kerta kaikkiaan terveeksi. Kun nojaan vasten rintaasi, olen kuin taivaan iloissa. Mutta kun sanot: "Minä rakastan sinua", alan itkeä katkerasti.

Miksi hemmetissä? Mitä järkeä tässä nyt on?

No, tässä toinen runo, ajalta kun tyttö mokoma on jo jättänyt, ja muistot ovat painuneet runoilijan uniin:


Raakasuomennos: Olen itkenyt unessa - näin unta että olit kuollut. Heräsin, ja kyynel valui vielä poskellani. Olen itkenyt unessa - näin unta että jätit minut. Heräsin, ja itkin vielä pitkään katkerasti. Olen itkenyt unessa - näin unta että sinä olet vielä hyvä minulle. Heräsin, ja yhä vieläkin valuvat kyyneleni valtoimenaan.

No mitä helskuttia? Mitä parempaa unta näkee, sen hurjemmin itkee!

Useilla meistä lienee tämän kaltaisia kokemuksia. Ehkäpä nuo kokemukset osaltaan auttavat selittämään runoilijan kummallisen epäjohdonmukaisuuden? 

12 kommenttia:

  1. Werther-syndrooma: todellisuudelle vieras ihminen rakastaa narsistisesti. Hän valitsee kohteen ja rakkauden, joka on mahdoton, koska hän haluaa juuri sellaista. Kasvot lähteen kalvossa, toivotonta. Ja ah niin suloista.

    VastaaPoista
  2. Niinhän se menee Harry Martinsonin Aniarassakin, että miimaa on lohdullista tuijottaa. Siinä käy unohtaminen, ei muistaminen.

    VastaaPoista
  3. Lassi Nummella rakkaus kumminkin on samalla kertaa täyttymätöntä ja täyttynyttä, mikä on paljon valoisampi tilanne.

    VastaaPoista
  4. Heinen Herkko oli Marxin Parta-Kallen kavereita. Kummallisia ajatuksia kehittelivät yhdessä kirjeenvaidossaan:)

    VastaaPoista
  5. "Fremd bin ich eingezogen" ja Heimweh... Mutta onneksi Nummi on modernisti, ei romantikko. Jos romantikko on kaikkialla poissa kotoaan, Nummi on kotonaan kaikkialla. Rakastettu on koti, maailma on koti. Täällä, täällä, tässä, ovat hänen melodiansa.

    VastaaPoista
  6. kariav: Argumentointivirhe ad hominem. Vastaus hylätty.
    Ville: ihan hyvä vastaus, mutta otapas Heinen runot niihin yleisesti kuuluvalla ironialla. Se voisi muuttaa asetelmaa.
    Anonyymi: ei huono, minun mielestäni aika lähellä.

    VastaaPoista
  7. Wolfram: aivan oikein Lassin kohdalla, hyvät argumentit. Mutta romantikko etsii draamaa, lähtökohtaisesti draamaa. Mikä silloin on rakkauden kohtalo? Heine myös ironisoi vahvasti romantiikkaa. Todellisuuden ja kuvitelman ristiriita on keskeistä romanttisessa ajattelussa, ja varsinkin sen ironisoinnissa...

    VastaaPoista
  8. Runo 1. Kun runoilija saa korkeimman, tunnustuksen rakkaudesta, odottamisen ja tavoittelemisen tie on häneltä sulkeutunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen huomio! Ja romanttisen runoilijan rakkaushan on oikeastaan viran puolesta synnytettyä. Kyllä hän tajuaa todellisuuden, tietysti, mutta ei voi runoilijana sitä hyväksyä. Ja hän tietää myös, että romanttinen rakkaus ei ole ikuinen asia, vaan se päättyy ennemmin tai myöhemmin. Mikä tietysti on sopivan murheellinen asia.

      Poista
  9. Jälkimmäisen runon kohdalla ratkaisu on mielestäni seuraava:
    Kulta on kuollut. Murheellista, mutta hänhän on jo muutenkin poissa.
    Kulta jättää. Tuskallista. tilanne on liian lähellä ja liian kipeä.
    Kulta ei jätäkään vaan on edelleen hyvä. Tosiasiat huomioonottaen aivan liian kipeä asia. Se hyväolo jonka kullan säilyttäminen toisi mukanaan peittyy todellisuuteen joka on päinvastainen. Kestämätön yhdistelmä.

    VastaaPoista
  10. KR

    urheilusta: enemmän itkettää saavuttaminen kuin saavuttamattomuus suorittajaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Eilen itketti Sandra Erikssonia! Soolojuoksun jälkeen!

      Poista