Kaikella hintansa, millään ei arvoa

"Hän tietää kaiken hinnan, muttei minkään arvoa", sanoo Lordi Darlington Oscar Wilden näytelmässä Lady Windermere's Fan. Lordi määrittelee tässä kyynikon, mutta minun mielestäni tässä määrittyy myös moni nykyaikainen poliitikko ja  suuri osa heille alistetuista virkamiehistä.

"Ratkaisevaa on, mitä jää viivan alle", on hokema, joka useimpien mielestä on itsestäänselvä totuus. Vaan eipä olekaan. Se on häikäilemätön valhe, jolla voi todistaa oikeaksi mitä tahansa. Ratkaisevaa on se, mitä on viivan yllä, ja miksi.

Kun viimeisin lama iski, kävi niin että monien huoneistojen hinnat laskivat. Niinpä laskettiin, että jos joku asuu perimässään 1900-luvun alun huoneistossa, jonka hinnaksi nousukaudella arvioitiin vaikkapa kuusi miljoonaa markkaa, ja nyt laman vaikutuksesta vain viisi miljoonaa, hän on kärsinyt kokonaisen miljoonan verran tappiota. Tämä on puhdasta huijausta. Ensinnäkin asukas on ehkä asunut tyytyväisenä ihmisarvoisessa luukussaan, ja päättänyt että seuraavatkin sukupolvet asuvat siinä, eikä siis missään vaiheessa ole ollut omaisuuttaan myymässä. Huoneiston arvo ei ole muuttunut. Toiseksi asukas on ehkä ajatellut myyvänsäkin asunnon, mutta ehtinyt toteuttaa sen vasta laskusuhdanteen aikana. Hän ei saanut asunnostaan siis sen varhaisempaa spekulaatiohintaa eli odotusarvoa, vaan myyntihetkellä käyvän hinnan. Mutta odotusarvo ei ole mikään todellinen suure, vaikka sitä yleisesti käytetäänkin mittarina ja laskennallisena tosiasiana. Moni taloudellinen katastrofi on saanut alkunsa tämälaisesta kuplasta.

Ihminen, joka elää uskoen että hinta on sama asia kuin arvo, elää harhakuvitelmassa. Häneltä voi odottaa minkälaisia ajatuksellisia häränpyllyjä tahansa myös tulevaisuudessa. Hän on kyvytön näkemään todellista maailmaa markkinahumun ja melskeen takana.

Suomessa rakennettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Ateneumin ja Kansallisteatterin tapaisia  loistorakennuksia, koska ajateltiin että kansakunta tarvitsee tämänkaltaisia sivistystä ja kulttuuria edistäviä ja tukevia instituutioita. Ne olivat suuriruhtinaskunnan taloudenhoidolle suunnattoman raskas ponnistus, eivätkä olisi toteutuneet ilman kansan kukkarolla käyntiä. Näiden hankkeiden arvo koettiin niin korkeaksi, että rahaa virtasi myös köyhemmiltä.

Sivistystä ja suomalaista hengenkehitystä pidettiin muinoin niin suuressa arvossa, että niistä haluttiin maksaa melkein mikä hinta tahansa. Tänään on lyhytnäköinen markkinatalous ulottanut lonkeronsa kaikkeen ihmiselämään, niin että immateriaaliset arvot näyttävät lähinnä haihattelulta. Monet akateemisten piirien vaikuttajat ovat tehneet uutterasti työtä osoittaakseen että immateriaalisia arvoja ei ole, taikka ne ovat ehdonvallan asioita, tai peräti yläluokan sosiaalisia konstruktioita. Menneitten aikojen suurmiehiä pudotellaan jalustoiltaan surutta, "vanhanaikaisia" ja esimerkiksi kansallisia arvoja mitätöidään. Äskettäin kerrottiin, että luulotelluilla suomalaismenestyksillä kuten Linuxilla, Nokialla tai vaikkapa hassuilla videopeleillä ei itse asiassa ole mitään tekemistä enempää Suomen kuin suomalaisuudenkaan kanssa. En ole ainoa, joka uumoilee tässä takana olevan joitakin aivan muita päämääriä.

Museovirastoa ollaan käytännössä ajamassa alas. Se luopuu museoistaan, jotka siirtyvät kaupallisen yhtiön haltuun. Eräs suljetuista museoista on Paikkarin torppa, joka viime kesänä kuitenkin saatiin pidetyksi auki Lohjan kaupungin voimin. Mitäpä Paikkarista, Kalevalahan on osoitettu väärennökseksi ja Lönnrot ruotsalaisen yläluokan lakeijaksi...

Kotikaupungissani on yritetty sulkea ja myydä Voipaalan kartanoa ja taidekeskusta. Periaatteeltaan vahvoille poliitikoille ei sellainen kartano merkitse mitään immateriaalista arvoa, jonka kartanon väki vielä siellä toimien tai sen jälkeen järjesti maahan markan, kansakoululain ja maatalousopetuksen (Mustiala), modernista reaalikoulusta ja uudenaikaisesta tyttökoulusta nyt puhumattakaan. Sama kartano on kytköksissä myös Pohjolan suurimman muinaislinnan kanssa. Jos kartano olisi myyty, turistit ja lenkkeilijät eivät enää olisi päässeet Rapolanharjun mahtaviin maisemiin. "Mitä näistä menneisyyden arvoista, meidän on katsottava tähän päivään ja tulevaisuuteen!", sanovat kauppamiehet. Tulevaisuuteen vailla arvoja, vailla menneiden sukupolvien suurtöitä meidän hyvinvointimme tukena?

"Ei tässä mitään sivistystä tarvita, rahaa me tarvitaan!", sanoi muuan kunnianarvoisa kanssaihminen...

Tässä minä näytän menneille sukupolville, miten heidän ihanteellinen aikansa vielä elää Sääksmäen Voipaalassa. Taustalla vasemmalla Seb. Gripenbergin sokeritehtaan alaosa (1830- ja 40-luku).