perjantai 15. marraskuuta 2013

Kaikella hintansa, millään ei arvoa


"Hän tietää kaiken hinnan, muttei minkään arvoa", sanoo Lordi Darlington Oscar Wilden näytelmässä Lady Windermere's Fan. Lordi määrittelee tässä kyynikon, mutta minun mielestäni tässä määrittyy myös moni nykyaikainen poliitikko ja  suuri osa heille alistetuista virkamiehistä.

"Ratkaisevaa on, mitä jää viivan alle", on hokema, joka useimpien mielestä on itsestäänselvä totuus. Vaan eipä olekaan. Se on häikäilemätön valhe, jolla voi todistaa oikeaksi mitä tahansa. Ratkaisevaa on se, mitä on viivan yllä, ja miksi.

Kun viimeisin lama iski, kävi niin että monien huoneistojen hinnat laskivat. Niinpä laskettiin, että jos joku asuu perimässään 1900-luvun alun huoneistossa, jonka hinnaksi nousukaudella arvioitiin vaikkapa kuusi miljoonaa markkaa, ja nyt laman vaikutuksesta vain viisi miljoonaa, hän on kärsinyt kokonaisen miljoonan verran tappiota. Tämä on puhdasta huijausta. Ensinnäkin asukas on ehkä asunut tyytyväisenä ihmisarvoisessa luukussaan, ja päättänyt että seuraavatkin sukupolvet asuvat siinä, eikä siis missään vaiheessa ole ollut omaisuuttaan myymässä. Huoneiston arvo ei ole muuttunut. Toiseksi asukas on ehkä ajatellut myyvänsäkin asunnon, mutta ehtinyt toteuttaa sen vasta laskusuhdanteen aikana. Hän ei saanut asunnostaan siis sen varhaisempaa spekulaatiohintaa eli odotusarvoa, vaan myyntihetkellä käyvän hinnan. Mutta odotusarvo ei ole mikään todellinen suure, vaikka sitä yleisesti käytetäänkin mittarina ja laskennallisena tosiasiana. Moni taloudellinen katastrofi on saanut alkunsa tämälaisesta kuplasta.

Ihminen, joka elää uskoen että hinta on sama asia kuin arvo, elää harhakuvitelmassa. Häneltä voi odottaa minkälaisia ajatuksellisia häränpyllyjä tahansa myös tulevaisuudessa. Hän on kyvytön näkemään todellista maailmaa markkinahumun ja melskeen takana.

Suomessa rakennettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Ateneumin ja Kansallisteatterin tapaisia  loistorakennuksia, koska ajateltiin että kansakunta tarvitsee tämänkaltaisia sivistystä ja kulttuuria edistäviä ja tukevia instituutioita. Ne olivat suuriruhtinaskunnan taloudenhoidolle suunnattoman raskas ponnistus, eivätkä olisi toteutuneet ilman kansan kukkarolla käyntiä. Näiden hankkeiden arvo koettiin niin korkeaksi, että rahaa virtasi myös köyhemmiltä.

Sivistystä ja suomalaista hengenkehitystä pidettiin muinoin niin suuressa arvossa, että niistä haluttiin maksaa melkein mikä hinta tahansa. Tänään on lyhytnäköinen markkinatalous ulottanut lonkeronsa kaikkeen ihmiselämään, niin että immateriaaliset arvot näyttävät lähinnä haihattelulta. Monet akateemisten piirien vaikuttajat ovat tehneet uutterasti työtä osoittaakseen että immateriaalisia arvoja ei ole, taikka ne ovat ehdonvallan asioita, tai peräti yläluokan sosiaalisia konstruktioita. Menneitten aikojen suurmiehiä pudotellaan jalustoiltaan surutta, "vanhanaikaisia" ja esimerkiksi kansallisia arvoja mitätöidään. Äskettäin kerrottiin, että luulotelluilla suomalaismenestyksillä kuten Linuxilla, Nokialla tai vaikkapa hassuilla videopeleillä ei itse asiassa ole mitään tekemistä enempää Suomen kuin suomalaisuudenkaan kanssa. En ole ainoa, joka uumoilee tässä takana olevan joitakin aivan muita päämääriä.

Museovirastoa ollaan käytännössä ajamassa alas. Se luopuu museoistaan, jotka siirtyvät kaupallisen yhtiön haltuun. Eräs suljetuista museoista on Paikkarin torppa, joka viime kesänä kuitenkin saatiin pidetyksi auki Lohjan kaupungin voimin. Mitäpä Paikkarista, Kalevalahan on osoitettu väärennökseksi ja Lönnrot ruotsalaisen yläluokan lakeijaksi...

Kotikaupungissani on yritetty sulkea ja myydä Voipaalan kartanoa ja taidekeskusta. Periaatteeltaan vahvoille poliitikoille ei sellainen kartano merkitse mitään immateriaalista arvoa, jonka kartanon väki vielä siellä toimien tai sen jälkeen järjesti maahan markan, kansakoululain ja maatalousopetuksen (Mustiala), modernista reaalikoulusta ja uudenaikaisesta tyttökoulusta nyt puhumattakaan. Sama kartano on kytköksissä myös Pohjolan suurimman muinaislinnan kanssa. Jos kartano olisi myyty, turistit ja lenkkeilijät eivät enää olisi päässeet Rapolanharjun mahtaviin maisemiin. "Mitä näistä menneisyyden arvoista, meidän on katsottava tähän päivään ja tulevaisuuteen!", sanovat kauppamiehet. Tulevaisuuteen vailla arvoja, vailla menneiden sukupolvien suurtöitä meidän hyvinvointimme tukena?

"Ei tässä mitään sivistystä tarvita, rahaa me tarvitaan!", sanoi muuan kunnianarvoisa kanssaihminen...

Tässä minä näytän menneille sukupolville, miten heidän ihanteellinen aikansa vielä elää Sääksmäen Voipaalassa. Taustalla vasemmalla Seb. Gripenbergin sokeritehtaan alaosa (1830- ja 40-luku).



6 kommenttia:

  1. Voipaalan vastustajien taloudelliset argumentit olivat niin väärin vielä laskettuja, että ei sellaisia voi käyttää vahingossa. Mun kaaliin ei mahdu se, että navetan parhaiten lypsävä lehmä halutaan panna lihoiksi pelkän heinänkulutuksen perusteella. Tuskin paikalliset yrittäjätkään haluaisivat luopua jopa miljoonasta vuotuisesta matkailueurosta. Samaan aikaan, kun mm saarnataan myyntitaidon tärkeydestä, on Voipaalan kohdalla tehty karkea virhe, kun 2013 budjettia käsitellessä on ylipäätään hyväksytty budjetoitu yli 30%:n kävijämäärän lasku. Osaava yritystys johto olisi siinä vaiheessa vaatinut budjettiin saman tai vähintään puolet edellisen toimintakauden kasvusta. Ja tähän olisi mietitty tai käsketty keinot. Markkinat ja resurssit ovat olemassa, ne on vaan saatava kohtaamaan. Tähän ei kaksista markkinointipanostusta tarvita. Meillä on mieletön matkailupotentiaali Voipaala - Visavuori - Myllysaari - akselilla, mutta osataanko niitä markkinoida matkailullisesti? Tarjonta on A-luokkaa, mutta keulilta puuttuu Christian Sandströmin kaltainen luova hullu ja visionääri, jolla on rohkeutta ja osaamista tuoda projektinsa kerta toisensa jälkeen koko maan parrasvaloihin. Laura, Pälvi, Juha ja kumppanit tekevät upeaa työtä tarjoten kerta toisensa jälkeen upeita näyttelyelämyksiä. Jopa naurettavan pienellä markkinointipanostuksella kävijämäärät olisivat moninkertaistettavissa. Vielä, kun yhteistyötä Iittalan naivistien kanssa syvennettäisiin, voitaisiin pian puhua "Hämeen Firentsestä"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän päivän suomalaisten yleinen ja hyvin tunnettu taipumus sekoittaa toisiinsa asioiden hinta ja niiden arvo on merkki tämän kansakunnan sielussa tuhojaan tekevästä amerikanisaatiosta, joka on meillä edennyt pidemmälle kuin ehkä missään muussa Euroopan maassa.

      Mutta onko asia sittenkään kovin uusi? Kerrotaan anekdoottia joskus aivan pian itsenäistymisen jälkeen maassa majailevasta venäläisestä valkoemigrantista, joka ihmetteli suomalaisten kallistumista tasavaltalaisuuteen tuolloin ajankohtaisessa valtiomuotokysymyksessä. Kun eräs maanmiehemme selitti venäläiselle, että tasavalta tulee paljon halvemmaksi kuin monarkia, niin siihen viimeksi mainittu huokaisi: "Voi tätä kansaa, jolla on kassakone sydämen paikalla..." En tiedä, kuinka todenperäinen juttu on, mutta kyllä se ihan uskottovalta tuntuu.

      Poista
  2. Kari hyvä, taas todellista asiaa. Miten lyhytnäköisiä me nykyisin olemmekaan? Tuskin näemme edes nenämme päähän asti. Tietenkin euro on raju konsultti, mutta se pitää oivaltaa oikein ja tehdä parhaat johtopäätökset. Olen valmis ajattelemaan myös samoin kuin edellinen kommentaattori.

    Kiitos hienosta blogikirjoituksestasi.

    VastaaPoista
  3. Kohta neljännesvuosisata on menty kaikki lihoiksi pistämällä, ja "mää olen kauhiasti hämmästyny". Jos sitä kritisoin, olen persu tai komukka.
    Toisaalta asiaperäistä kritisointia ei juurikaan mediassa näy. Se on joku MOT- ohjelma, joka ei ainakaan aina täytä alkeellisimpiakaan journalismin kriteereitä.

    Jotenkin surettaa se, että maailmasta on tehty semmoinen koohottajien ja velaksieläjien temmellyskenttä. Vedetään lihoiksi pistämällä näennäisesti hirveät voitot, ja kun saamamiehet alkavat omiaan kysellä, mennään itkemään maiden hallitusten viereen.
    Minulle Keynes ei ole kirosana.

    VastaaPoista
  4. "Mutta odotusarvo ei ole mikään todellinen suure, vaikka sitä yleisesti käytetäänkin mittarina ja laskennallisena tosiasiana."

    Ajatukseni muuttuivat eksistentiaalisiksi ohi oikean fokuksen. Kerron ne kuitenkin:

    Entä jos ihmisen odotusarvo oman elämänsä suhteen on laskettu liian korkeaksi. Onko hän silloin valmis joskus maksamaan liian suuren hinnan saavuttaaksen kaiken sen, minkä on ajatellut saavuttavansa. Vai onko mikään hinta liian suuri...

    VastaaPoista
  5. Insinööri-isäni jaksoi aina natkuttaa KANNATTAA-verbin (väärin)käytöstä. "Se liittyy aina rahaan - ei voi sanoa, että KANNATTAA mennä oopperaan!" Olikohan insinööri sittenkin humanisti?

    VastaaPoista