lauantai 21. joulukuuta 2013

Hyi hyi noita (mies)maalareita!


Ruotsin valtiopäivien ruokasalista on poistettu arvokas ja historiallinen barokkimaalari G.E.Schröderin jumalatar Junoa esittävä maalaus. Selitettiin, että tauluja aina silloin tällöin vaihdetaan. Kyseinen teos oli koristanut salia viimeiset 30 vuotta.
Selitystä ei oikein uskottu, joten sitä parannettiin. Nyt haluttiin säästää paikalla vierailevia muslimeja järkytykseltä. Selitys tuntui edelleen haetulta, eikä muslimien syyksi kokemuksen mukaan tarvitsisi ihan kaikkea panna.
Lopulta paljastui syy. Taulun vaati poistettavaksi parlamentin varapuhehenkilö (kuvassa), joka oli sanonut: "Minusta paljasrintainen nainen on ikävä seikka istuessani päivällisillä ulkomaisten vieraiden kanssa." Ja tulihan se sieltä lopulta se varsinainenkin syy: "Tuntuu hieman vaikealta istua salissa miesten kanssa, jotka katselevat meitä naisia."
Riittävän korkeaan asemaan nousseen ihmisen henkilökohtaiset sukupuoliset identiteettivaikeudet saavat joskus arvaamattomia seurauksia. Miten nyt sitten käy kuninkaanlinnan, miten käy taidemuseoiden? Onko meidän valmistauduttava laajempaankin ikonoklasmiin? Suljetaanko Euroopan kuvataiteen kultakauden mestariteokset lukkojen taakse?

Veikkaan, että edessä tulee olemaan pitkä ja synkkä barbarian kausi. Kokemus kertoo, että vapaamielisemmin ajattelevat eivät missään yhteisöissä loputtomiin jaksa kestää fanaatikkojen ryöpytystä, vaan nämä ahdasmieliköt saavat ennemmin tai myöhemmin vallan. Uudelle Cromwellille on tilausta Amerikan ja islamilaisen maailman lisäksi myös vanhassa Euroopassa.  

3 kommenttia:

  1. Ensi vilkaisulla otsikko katkesi (kai sulkumerkin vuoksi) ennen sanaa "(mies)maalareita", joka kuvan näkemisen kanssa sai ajatukseni lentämään kuin luudalla. Hienotunteisen tahdikkaasti muuten käytät sanaa varapuhehenkilö. Karvat nousivat pystyyn kun aikoinaan lukiossa rouva rehtori puhutteli englanninopettajaa kielistudiojen esinaiseksi. Samaten työpaikkojen piällyshenkilöitä kuulee usein kutsuttavan talonnaisiksi. Ja muistamme, kuinka Merja Ailus tilitti televisiossa, että "ei ole naismuistiin ollut tällaista pyöritystä". Onko naismuisti pitempi vai lyhempi kuin miesmuisti?

    Pitäisikö alkaa laulaa kaunista sleesialaistaustaista hymniä sanoin "henkilöpolvet painuvat unholaan"? Entä milloin aletaan kysyä mielipidettä kadunnaisilta? Aikaisemminhan heiltä kysyttiin jotain ihan muuta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.kaapeli.fi/maailma/kalevala/KOLMAS.html

      "Lapsen tieto, naisen muisti, ei ole partasuun urohon."

      Muistin pituudesta en tiedä, mutta valikoivuudesta taitaa olla kysymys.
      Esimerkiksi naisen euro on 80 senttiä, kun ei oteta huomioon työtuntien määrää. Tosiasiassa naiset tienaavat samasta hommasta samassa ajassa pikkuisen enemmän kuin miehet. jne.

      Poista
  2. Voihan sentään. Kun minusta Tizianinkin työt ovat niin kauniita, vaikka en paljoa kuvataiteista ymmärräkään.
    No, Ruotsissahan takavuosina vaadittiin Raamattua muutettavaksi niiltä osin kuin se loukkaa tasa-arvoa.
    Vaan ehkä nuo ovat ylilyöntejä. Monessa suhteessa pidän läntistä naapurimaatamme vallan hienona maana. Dom har varit väldigt vänliga mot mig, när jag har besökt där...

    VastaaPoista