Kiltit fobiat ja tuhmat fobiat

Minä pelkään varsin harvoja asioita. Minulla ei ole agorafobiaa, ei araknofobiaa eikä "luvun 4 kauhua". Murhaajia kyllä pelkään periaatteessa, ja pidän oveni lukittuna suurimman osan vuorokaudesta. Sen sijaan minulla kyllä on vanhemmiten yhä vain vahvistunut akrofobia, eli korkean paikan kauhu. Se tekee mahdottomaksi niin nousun tuolille, kuin Hämähäkkimies- tai Harold Lloyd -filmien katselun. Jos näen pilvenpiirtäjän katolta kuvattua elokuvaa, saan vahvoja fyysisiä oireita vatsaan ja jalkoihin. Ne ottavat joskus kipeää.

Lääkäri pitäisi akrofobiaani ihan hyvänä asiana, kuten itsekin teen. Vanhemmiten, kun tasapaino heikentyy ja lihaskoordinaatio kadottaa luotettavuutensa, on ihan hyvä etten kiipeile missään enkä millekään. Minulla ei lääkärin mielestä ole mitään hävettävää korkean paikan kauhussani. Päin vastoin, se on seurausta omista kokemuksista ja edesauttaa järkevää toimimista.

Omat elinikäiset kokemukseni ovat saaneet minussa aikaan myös russofobian, jota viime aikoina on vahvistanut monilta venäläisiltä tahoilta tullut uhkausten ryöppy. Viimeksi eräs sikäläinen asiantuntija kertoi, että jos Suomi liittyy NATOon, kaikki kaupungit ja strategiset kohteet tuhotaan ydinasehyökkäyksellä. Naapurimaan ylin johtokin on leikitellyt ajatuksella, jonka mukaan Euroopan luhistumisessa on kysymys vain viikoista, ei enemmästä.

Minä siis tunnustan avoimesti pelkääväni Venäjää, eli minulla on russofobia. Kun myönnän tämän, menetän samalla kansalaisluottamukseni vallitsevassa ajatusilmapiirissä. Jopa pääministeri Stubb moittisi minua siitä, vaikka hän on oikeistolainen. Tutkittuani asiaa eri kielisten Wikipedioitten ja muiden googlattujen sivujen kautta olen näet päässyt siihen tulokseen, että russofobia on oikeistopiirien harrastama poliittinen propagandamuoto, ja sen suomennos on ryssäviha. Tosin saksankielisestä Wikistä voi päätellä, että sivuja on yhtä mittaa muuteltu, eli sivustolla on käynnissä Edit-War:

Suomenkielinen sivusto kertoo tällä hetkellä vain ryssävihasta. Vaikka jotkut päivittävät sellaisen alun Ison- ja Pikkuvihan aikoihin 1700-luvulle, tasapuolisuuden nimissä mainitaan myös vuosi 1918, sekä talvisotaan johtanut ryssävihan lietsominen.

Minä luulin vain yksinkertaisesti pelkääväni Venäjää, mutta nyt tiedänkin että syyllistyn poliittiseen vihaan, joka on vain yksi muukalaisvihan ja rasismin muodoista, ja käyttäydyn näin ollen erittäin paheksuttavasti. Miten pääsisin irti tästä pelosta (joka siis oikeasti onkin vihaa)?

Vaikka uhkauspuheet käyvät yhä jyrkemmiksi, minun olisi siis lakattava pelkäämästä Venäjää. Ja koska pelkääminen on vihaamista, minun on opittava rakastamaan Venäjää. Tai muuten...

Mieleeni muistuu keisari Caligula, joka kuuluu sanoneen vastustajistaan: "Vihatkoot, kunhan pelkäävät". Hän määritteli nämä sanat siis aivan eri tavalla kuin Edit-Warin suodattamat Wiki-sivustot. Minusta hän tuntui olleen enemmän oikeassa kuin meidän orwellilaisemman aikamme ajatuspoliisit: "Sota on rauhaa". "Viha on rakkautta".

Niinpä pysyn aikaisemmassa ajattelussani, ja totean, että sitä mukaa kuin Venäjän ja sen täällä asuvien myötäilijöiden uhkaukset ja muut toimet käyvät jyrkemmiksi, sitä mukaa minun pelkoni heitä kohtaan vain kasvaa. Ehkä opin vielä vihaamaankin. En toki hevin Tšehovia tai Tšaikovskia, mutta ehkäpä Putinia ja hänen johtoryhmäänsä. Saa nähdä. Joskus se raja tulee vastaan, näin arvelen.