Satujen välttämättömyydestä

Keskiaikainen romanssi kuningas Cophetuasta ja kerjäläistytöstä on (aikuisten) satujen aiheitten ytimessä. Vaikka omituisen niminen kuningas on jäänyt vähemmille maininnoille nykyään, tarina toistuu yhä näytelmissä, musikaaleissa ja elokuvissa. Etsimättä tulee mieleen kaksi Julia Robertsin roolia. Pretty Womanissa kaunis huora saa rikkaan liikemiehen. Notting Hillissä asetelma on toisin päin - köyhä kirjakauppias saa kuuluisan filmitähden.

Tavalla tai toisella sadut kertovat ihmisen keskeisestä ajattelusta, riippumatta kohdeyleisön iästä tai tarinan mielikuvituksellisuuden määrästä. Ne saattavat lohduttaa, viihdyttää ja innostaa lukijaansa, mutta avaavat hänen mieleensä usein myös vaihtoehtoisia näkymiä. Viimeksi mainittu pätee hyvin esimerkiksi parhaaseen scifi-kirjallisuuteen.

Sadun kertojalla saattaa olla omia henkilökohtaisia syitään luoda toinen, symbolisesti elämää heijastava maailma. Kertojan ja vastaanottajan intressit yhdistyvät tässä joskus. 

Sitä paitsi sadut itse asiassa hyvin usein kertovat oikeasta todellisuudesta ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista. Ne eivät suinkaan ole tyhjänpäiväistä lepertelyä tai joutavaa viihdettä, vaan välttämättömiä ihmisen ajattelulle ja omakuvalle. Elämä on joskus "satumaista", eikä ole pahaksi jos eläjä pitää "satumaisuuden" portteja edes raollaan, mahdollisuuksina.