Kiertoilmaisujen oravanpyörä

Kuinka monesti olenkaan kirjoittanut modernin mukavalistuneen yhteiskunnan toiminnassa sitkeästi elävästä maagisesta ajattelusta. Siis esimerkiksi siitä, että jokin sana, ele tai merkki ei ainoastaan kuvaa, tarkoita tai merkitse jotain tabuksi miellettyä asiaa, vaan suorastaan on se. Me saatamme hymähdellä sille ettei Ursus arctosin tosinimeä edes tiedetä, vain sen eufemismit, kiertoilmaisut karhu, otso, mesikämmen, metsän omenainen. Jos joku mainitsi karhun tosinimen, se äkkiä olikin siinä kaikessa pelottavuudessaan. Sama koski Perkelettä eli Saatanaa (alias paholaista, sielunvihollista, viettelijää). Jos nimen lausui, se oli maagisesti siinä, ja vei mukanaan.

Harvempi huomaa, että meidän kielenkäyttöämme ohjaa ja kammitsoi täsmälleen samanlainen magia. Uskomme, että pahan sanan kielto tai välttäminen maagisesti poistaa sen tabuksi mielletyn asian jota se esittää. Näin syntyi nyttemmin jo ahtaalle joutunut 'PC' eli poliittisesti korrekti kielenkäyttö, ja siihen olennaisesti kuuluvien loputtomien eufemismien eli kierto- tai kaunisteluilmaisujen käyttö. Loputtomien, sillä vastoin maagista ajatustapaa "paha" ei niiden mukana ole poistunutkaan. Eufemismien kohtalona on useinkin, että sana itsessään alkaa merkitä samaa kuin alkuperäinenkin - jos sen tarkoittama asiaintila ei muutu - ja näin joudutaan kehittelemään uusia kiertoilmaisuja, ehkäpä loputtomiin. Ilmiölle on nimikin: 'Euphemism Treadmill', jonka voisi suomentaa vaikka 'kiertoilmaisujen oravanpyöräksi'.

Eräs esimerkki tästä on USA:n mustaa väestöä monien välivaiheitten jälkeen tarkoittava eufemismi 'African-American', jolla ei missään tapauksessa voida tarkoittaa esimerkiksi Amerikkaan muuttanutta buuria. Hänhän ei ole musta.

George Orwell on käsitellyt tätä asiaa jo 30-luvulla. Vuonna 1946 hän kirjoitti mm. näin:

The word Fascism has now no meaning except in so far as it signifies "something not desirable." The words democracy, socialism, freedom, patriotic, realistic, justice have each of them several different meanings which cannot be reconciled with one another. In the case of a word like democracy, not only is there no agreed definition, but the attempt to make one is resisted from all sides. It is almost universally felt that when we call a country democratic we are praising it: consequently the defenders of every kind of regime claim that it is a democracy, and fear that they might have to stop using that word if it were tied down to any one meaning. (Orwell: Politics and the English Language).

Suomessa tämä on alettu huomata vasta nyt. On tullut kiire sorvata yhä uusia negatiivisia ilmaisuja "ei-toivottavalle ajattelulle" (vrt. Orwellin 'crimethink' romaanissa 1984). Uusimpia 'fasismia' korjaavia haukkumasanoja on 'denialismi', joka yleistynee pian ilmastonmuutoksen yhteydestä muuhunkin käyttöön.

Samassa kirjassa Orwell esittää herkullisen parodian hämäävästä kielenkäytöstä. Hän ottaa esimerkikseen Saarnaajan jakeen 9:11, ja kääntää sen sitten uudestaan:

Ecclesiastes 9:11 I returned and saw under the sun, that the race is not to the swift, nor the battle to the strong, neither yet bread to the wise, nor yet riches to men of understanding, nor yet favour to men of skill; but time and chance happeneth to them all.

(Saarnaaja 9:11 Vielä tämän minä havaitsin auringon alla: Juoksu ei ole nopeiden vallassa eikä sota sankareiden, ei leipä viisaiden, ei rikkaus kyvykkäiden eikä menestys älykkäiden. Kaikki on ajan ja kohtalon vallassa.)

"Modern English of the worst sort":

Objective consideration of contemporary phenomena compels the conclusion that success or failure in competitive activities exhibits no tendency to be commensurate with innate capacity, but that a considerable element of the unpredictable must invariably be taken into account.

Mitäpä me tässä luemme, ellei tyyppinäytteen "akateemisesta jargongista". Sekin on eräs kielimuoto, sukua "poliittiselle kielelle" ja "virkamieskielelle", ja näennäisessä abstraktisuudessaan se hämää lukijan suuresti kunnioittamaan oppineisuutta ja välttämään sellaisen arvostelemista. Ja kuitenkaan se ei sisällä kuin murto-osan siitä informaatiosta jota alkuperäinen teksti sisältää.

Jo Aristofanes pilkkasi melkein 2500 vuotta sitten näytelmässään Pilvet sofistifilosofeja, jotka onnistuivat kääntämään mustan valkoiseksi kielellisillä metkuillaan. Vähän kiltimmin saman asian ilmaisi Eino Kaila, joka muistini mukaan sanoi suunnilleen näin:

"Sanat ovat avantoja, joiden alla merkitysten kalat uivat omia teitään." Merkitykset eivät todellisuudessa muutu. Jos sana kielletään, avanto jäädytetään umpeen, sen alla muinoin polskinut kala äkkiä ilmaantuu johonkin toiseen avantoon.