Ihminen on pieni, mutta uuttera - Spitzweg II

Jatkan Carl Spitzwegin (1808-85) kuvilla. Hän kulki omia teitään, ja oli ulkopuolinen virallisessa taidemaailmassa, mutta vaikuttivatpa ajan kuvataiteelliset aatteet silti häneenkin. Romantiikan keskeisiä kuvausaiheita oli luonto, ja nimenomaan luonnon suuruus ja mahtavuus - ja ihmisen pienuus sen rinnalla. Baijerin vuoriston asukkaana hänelle aukeni Alppien huippujen ja rotkojen valtavuus. Muutamia sukupolvia aikaisemmin vuoristoja oli pidetty vaarallisina ja vastenmielisinä seutuina, joilla ei ollut mitään esteettisiä ominaisuuksia. Sama koski erämaita, aavikkoja ja jäälakeuksia. Ihmisen oli parempi olla järjestyneessä, huolella suunnitellussa ympäristössä. Eikä ihminen tahtonut olla pieni ja nöyrä häntä itseään suurempien ilmiöiden edessä.

Näyttääkseen vuorimuodostumien valtavuuden ihmiseen verrattuna Spitzweg rakensi kuvansa usein korkeiksi ja kapeiksi:

Vuoriston naisia haravoimassa. Vuoriston ihmiset olivat tottuneet ympäristönsä mittasuhteisiin, ja he elivät luonnon ehdoilla, pieninä mutta ahkerina, kukin omissa tärkeissä puuhissaan.

Forellin onkija. Tässä kuvassa rotko on tavallista lempeämpi ja pehmeämpi, ehkäpä kiitos forellin joka juuri on tarttunut koukkuun.

Itävallan rajavartiosto Tirolissa. Alppien solissakin valtio toteutti uutterasti itselleen asettamiaan velvotteita järjestyksen ja kontrollin ylläpitämiseksi. Spitzweg teki useita kuvia myös rajatullien miljööstä ja toiminnasta, ja niistä kyllä henkii varovainen irvailu pikkumaisia ja vallantäyteisiä virkamiehiä kohtaan.

Leijanlennätystä. Aiheensa mukaisesti kuva on entistäkin korkeampi, mutta nyt korkeuden määritteleekin ilma eikä vuori.

Yövartija. Hän... tuota... on vähän nukahtanut, mutta taustalla kohoavan talon "kasvojen" ilme on sitäkin puhuttelevampi. Tuo 'antropomorfismi' on tuskin ilmestynyt tauluun vahingossa.

Lukutoukka. Eräs Spitzwegin tunnetuimmista maalauksista. Ympäristön korkeus ja uutterankin ihmisen pienuus lähtee tässä ennemminkin henkisistä lähtökohdista: ars longa, vita brevis, kuten Hippokrates ei ainakaan latinaksi lausunut.