Minun jatkosotani 4

Minä kirjoitin talvella -42 isälle näin:

EIKÖ OLE NIIN ETTÄ HÄLYTYKSIÄ ON? ON-
HAN SE NIIN.
ONKO SIELLÄ HAUSKAA? ON KAI SIELLÄ IRMA ON LÄHETTÄNYT ISÄLLE TERVEISIÄ. NIIN KAIKKI MUUTKIN LÄHETTÄVÄT
16 LUKU
JATKUU 30
TULE TÄNNE JONAKIN SUNNUNTAI-
NA - JOS MANNERHEIMI ANTAA LU-
VAN. MINULLA ON IKÄVÄ ISÄÄ.
MENNÄÄN MEIDÄN KELLARIIN. LOPPU.


Isä vastasi että ei ole yhtään hauskaa, ja että hän haluaisi pian lomalle. Häntä hermostutti eniten se, että perhe olisi ollut paremmassa turvassa rintamalla kuin Helsingissä. Ja todella siltä vaikuttikin. Äiti kertoo 21. tammikuuta vieneensä pakettia kuriirille. Oli kova pakkanen, yli 20 astetta, raitiovaunut kulkivat miten sattui ja lopettivat sitten liikennöinnin kokoaan. Äiti joutui kävelemään pimeässä naama kaulaliinalla suojattuna. Sillä matkalla ehti tulla kaksi hälytystä. Hän ehti olla tunnin kotona, kun hälytyksiä taas alkoi tulla. Lapset ylös, vaatteet päälle ja kellariin. Kolme kertaa. Lopulta äiti jätti päälleen hiihtohousut ja minulle overallin, ja se auttoi. Minä löysin tapani mukaan tästäkin eräänlaista huumoria: Ryssien kellot käyvät huonosti, kun luulevat meidän niihin aikoihin olevan vaatteissa...


Kaikki tuontielintarvikkeet alkoivat olla vastikkeita. Äiti lähetti rintamalle teenvastiketta, ja olisipa mielenkiintoista tietää mistä sekin valmistettiin. Suodattimena käytettiin pumpulia, jota sitäkin äiti lähetti.


Isä oli turhautunut rintamalla. Mistään ei oikein tuntunut tulevan valmista, ja niinpä järjestettiin erilaisia ampuma- ym. kilpailuja, tai käytiin elokuvissa (upseerit 5 mk ja miehistö 3 mk).

Kotona isän kuva vuodelta 1938 oli raameissa, ja siitä tuli eräänlainen alttari. Kuvalle juteltiin päivittäin, ja aina kun isän nimi mainittiin, Irma vilkutti kädellään. Se tarkoitti että isä on kaukana poissa.


EI NE RYSSÄT OLE VIELÄ OIKEEN KILTTIÄ KUN TULI 2 HÄLYTYSTÄ JA MINÄ OLEN SAANUT GOLFFARIT JOISSA ON 4 TASKUA. ONKO SINULLA 4 TASKUA? TAI 1 TAI 2 EHKÄ 3KIN?


Radio oli tärkeä tuon ajan ihmisille. Sekä isä että äiti kertovat kuulleensa Aune Antin laulavan Butterflyn aariaa, josta molemmat erityisesti pitivät - osasipa isä soittaakin sitä pianolla. Minulla oli kyllä hiukan varauksellinen kanta radioon:


KYLLÄ KAI SE RADIO TOIMII 
* FRITS KROOOOOOO NELTAA
* FRITS KROOOOOOO.....


Minä kiinnostuin kaikista mahdollisista asioista joissa on kirjoitusta, kuten kuiteista, lomakkeista, vanhoista postiluukuista (BREF), ja lopulta almanakasta. Sain äidiltä edellisvuotisen, mutta se ei ikävä kyllä ole säilynyt. Huomasin myös äidin kirjeissä olleet P.S.-merkinnät, ja niitä alkoi tulla minunkin teksteihini. Puhelinyhteydet olivat hankalia saada, ja kuuluvuudenkin kanssa oli usein niin ja näin. Jouduin kirjoittamaan isälle asiasta:


PARAS ON ETTÄ ISÄ KIRJOITTAA KORTIN TAI KIRJEEN KARILLE KUN KARI EI KU- ULLUT MITÄ ISÄ SANOI MUTTA ISÄ VOI KRJOITTAA KARILLE JOTTA KARI TIETÄÄ MITÄ ISÄ SANOI PuhEliMeSSA.


Isälle tilattiin rintamalle Uusi Suomi ja Kauppalehti. Jälkimmäistä ei voinut tilata suoraan sieltä, mutta Lilli-apulainen kävi tilaamassa sen Kapteeninkadulla olleesta kirjakaupasta. Myyjä tai omistaja tunnisti nimen: “Ai kapteeni Rydman? Hän oli komppanianpäällikköni. Vieläkö hän on Kannaksella?”. Äiti kehaisee: “Kyllä tuo Lilli on loistokappale. Hoitaa iloisesti vain koko putiikin”.

Isä sai lyhyen loman helmikuun alussa, ja pääsi nauttimaan perhe-elämästä, kuten yllä oleva kuva kertoo. - Pahamaineinen S.O.Lindgren oli edelleen kivi monien kengässä. Isä kertoo 17.2.42: “Eräs, joka ennen kuului minun porukkaan mutta iän johdosta siirrettiin SO:lle on kirjoittanut sieltä Karjalasta, että valitus SO:sta on nyt mennyt eteenpäin. Kuulemma jokainen mies pataljoonasta on kirjoittanut nimensä siihen. He pyytävät toista miestä tilalle. Vihdoinkin on tapahtunut. Toivottavasti Kai nyt järjestää asian miestensä eduksi poistamalla SO. Kai’han on nyt myös SO:n lähin esimies. Minun tekisi mieli kirjoittaa Kaille mutta en tiedä hänen osoitteensa. Toivottavasti SO nyt saa mitä kuuluu. Hullu mies”.

Kai Savonjousi (ent. Savonius) oli Walterin serkku, nyt eversti ja 3. prikaatin komentaja, sittemmin kenraaliluutnantti. Saattaa olla että S.O. siirrettiin esikuntaan, mutta hän myös yleni vähitellen majuriksi ja everstiluutnantiksi, ja osallistui taisteluihin. Joten sotahullusta pääköstä katsottiin olevan hyötyä armeijalle, kaikesta huolimatta. Henkinen ja asenteellinen ero talvi- ja jatkosodan välillä on huikea. Viimeistään silloin (jo -42), kun alettiin tajuta ettei sodasta tulisikaan nopea, eikä voittokaan enää ollut itsestään selvä, tilaa alkoi tulla myös kaikenlaiselle ikävämmälle tapahtumiselle.


Lilli lähti 15.3. - miksi ja minne, sitä en tiedä. “Oikein meillä on häntä ikävä, hän oli niin hauska tyttö”, äiti sanoi. Mutta huolimattomaksi hän Lilliä kuitenkin sanoi, ja ryhtyi siivoamaan kaappeja uudelle tytölle valmiiksi. Sellainen löytyikin pian, äidin tuttavan Armi Linnoilan tyttären 23-vuotias ystävätär Eeva. Herttainen, pieni sievä ja hyvin kiltin näköinen. Minä tiedotin siitä isälle ensin: SAADAAN UUSI APULAINEN! HäneN Veljensä on KuolluT!

Isä pääsi vapuksi lomalle. Hänen päässään on äidin teettämä karvalakki. Irman hieno valkoinen takki puolestaan on Famon ostama. Ollaan Eiran puistossa ilmapallojen kanssa, kotitalo ("chateau") pyörötorneineen näkyy alemmassa kuvassa oikealla ylhäällä.

Minusta on tullut äidin apulainen. Olen erikoistunut tiskien kuivaamiseen, käyn yksin naapuritalon leipomossa ostoksilla, ja vien kupongit ja rahat yksin jopa maitokauppaan.

Toinen ruokailukuva mahdollisesti vapulta -42. Lautaset olivat Arabian Kesä-sarjaa. Sitä minulla on vieläkin iso määrä kaapissa, odottamassa tosi arvokkaita vieraita jotka osaavat kunnioittaa vanhoja perinteitä. Niihin liittyy myös meidän lasten oma kissanhännänveto, josta kerron joskus myöhemmin.