Ryssänpelko

Erään näkemäni tutkimuksen mukaan Suomessa esiintyy Euroopan maista toiseksi eniten russofobiaa. Eräissä televisiokeskusteluissa aihetta on sivuttu, ja torjuttu russofobian mahdollisuus hyvin hätäisesti mutta jyrkästi.

Mitä se russofobia oikein on, kun sen esiintymisestä Suomessa ollaan niin jyrkästi eri mieltä? Suomenkielinen Wikipedia suomentaa sen muitta mutkitta ryssävihaksi. Näinpä sitten saadaan erinomainen poliittinen leimasin, jota on käytetty ja käytetään innokkaasti ihmisten jaottelemiseen hyviksi ja pahoiksi, aivan samoin kuin "rasismia", "fasismia" tai tuoreinta "denialismiakin". Niinpä monille meistä onkin kehittynyt automaattinen torjuntareaktio: "Eihän nyt toki sellaista oikeastaan olekaan, en minä ainakaan, mutta on täällä kyllä huolestuttavan paljon epäilyttäviä piirejä jotka..."

Mutta eihän russofobia sananmukaisesti tarkoita "vihaa", vaan pelkoa, aivan samoin kuin nyktofobia on pimeänpelkoa, akrofobia korkean paikan pelkoa, klaustrofobia ahtaan tai suljetun paikan pelkoa, tai agorafobia avoimen paikan pelkoa eli torikauhua. Monet näistä peloista ovat täysin luonnollisia ja itsesuojeluvaiston sanelemia hyödyllisiä pelkoja.

Poliittissävyisen paheksunnan onneksi russofobiaan on helppo sotkea sekaisin niin "pelko" ja "viha", kuin myös suhtautuminen venäläiseen hallintoon ja venäläisiin ihmisinä. Toki meillä on esimerkkejä vihamielisestä ryssittelystä esimerkiksi karjalaisevakoiden sijoittuessa jäljelle jääneeseen Suomeen, ja tiedämme myös miten usein varsinkin läntisen viihdekirjallisuuden tai elokuvien roistot ovat venäläisiä - alkaen nyt vaikkapa Tarzan-kirjoista 1900-luvun alussa. Ja tietysti venäläisiä pelon lisäksi meillä myös vihattiin sortokausien aikana; mutta nämä venäläiset olivat kuitenkin yleensä sortajahallinnon edustajia.

Pienessä demokraattisessa maassa väestön ja hallinnon ero ei ole välttämättä kovin suuri. Mutta jättimäisessä monikansallisessa valtiossa se ero on pakosti myös jättimäinen, varsinkin kun mikään sen osista ei koskaan ole päässyt harjoittelemaan demokraattista yhteiseloa. Niin venäläisten kuin Venäjän muidenkin kansallisuuksien ihmisten enemmistö haluaa epäilemättä pääasiassa vain elää rauhassa, ja heidän joukossaan lienee pahiksia ja hyviksiä suurin piirtein samassa suhteessa kuin missä tahansa muuallakin.

Mutta Moskovan Venäjän hallitsijat ovat satoja vuosia toimineet kutakuinkin saman valloitus- ja laajenemishalun imperiumia luovassa hengessä. Perinteisen venäläisen historiadoktriinin mukaan kaikki kansat, jotka jossain vaiheessa ovat maksaneet veroa Moskovalle, kuuluvat sen piiriin, Suomi mukaan luettuna. Hallinnon helpottamiseksi ja separatismin estämiseksi on myös mahdollisuuksien mukaan harrastettu venäläistämistä myös kielen avulla. Tästä on jokaisella Venäjän naapurikansalla riittämiin kokemuksia, ja näin muodoin myös riittämiin pelon aihetta.

Suomella on myönteisiä kokemuksia kolmen Aleksanterin osalta, mutta 1500-luvulta 1900-luvulle asti kielteiset kokemukset ovat silti paljon suuremmat. Ja kannattaa myös muistaa, että senaatintorilla hyvin ansaitusti patsaana seisova Aleksanteri II on puolalaisille karkean venäläisvallan symboli.

Kun Ukrainan kriisin aikana monet ovat huolestuneet Venäjän perimmäisistä aikeista, heihin on suhtauduttu myös närkästyneesti ja leimailtu ryssävihan levittäjiksi. Minulla on sellainen käsitys, että monien ihmisten alitajuinen tai piilevä venäjänpelko aiheuttaa suuren osan tästä leimailusta. Maaginen tapa välttää Paholaisen nimen mainitsemista jottei se äkkiä ilmaantuisi paikalle on sukua tälle asenteelle.  Pimeää pelkäävä vakuuttaa kovaan ääneen ettei siellä pimeässä mikään uhkaa. Mitä hurjemmin Venäjä varustelee hyökkäysvoimaansa rajan takana, sen ahdistuneemmin vakuutellaan ettei se meitä mitenkään uhkaa. Eräs useimmin kuultu hokema on, että kun ollaan oikein hiljaa ei karhu ehkä meitä huomaa.

Kyllä karhu on jo kauan sitten huomannut meidät. Sillä on meistä paljon kokemusta. Meillä taas on kokemusta riittämiin tietääksemme että se saattaa hyvinkin vielä yrittää palauttaa meitä valtapiiriinsä. Venäjä laajenee niin pitkälle kuin sen annetaan laajeta. Mitä enemmän meillä on tukea länsimaisista demokratioista, sen paremmin me voimme suojata omaa pientä palstaamme. Ikävä kyllä tämä edellyttää myös aseellista puolustusta - myötämieli ei hädän tullen paljon auta.

Eihän palokuntiakaan perusteta sen vuoksi että tuli pääsisi irti.

Yleisradion toimittaja kuvitti juttunsa suomalaisesta ryssävihasta tällä kuvalla. Merkillistä, että Sotshin olympiavessoissa oli samantyyppiset kuvat, toki vieläkin laajempina. Siis venäläisetkin voivat näköjään harrastaa ryssävihaa? Vai onko ajatuksiltaan hurskaalla toimittajalla sittenkin aavistuksen verran kapea kuva todellisuudesta?