Lemmenjumalattaren uusvanha kuva

Minun on nyt pakko kertoa eräs kuvatarina.

Joulupukin tullessa Puistolan perheeni ovelle häntä oli vastassa myös perheen nuoripari. Kun kävin kotona kännykkäotoksiani läpi minua jäi vaivaamaan kauniin Reetta-neidin kasvojen asento ja katseen suunta. Tällaista tapahtuu minulle tavan takaa varsinkin nykyään, kun taidehistoria on yliopistovuosien tapaan palannut takaisin harrastusteni keskiöön.

Minulla oli kaksi vaistomaista etsintäsuuntaa: 1700-luku tai antiikki. Lopulta mieltäni jäytänyt kuva löytyi antiikin veistosten joukosta. Se oli Louvressa säilytettävä "Arlesin Venuksen" nimellä kulkeva kuuluisa marmoriveistos, jonka palaset löytyivät 1600-luvun puolivälissä Arlesin roomalaisaikaisen teatterin raunioista.

Veistos on ilmeisesti roomalainen keisari Augustuksen ajan kopio melkein 400 vuotta vanhemmasta kreikkalaisesta suuren Praksiteleen alkuperäisestä Aphrodite-patsaasta, jota sellaisenaan ei ole löydetty.

Aphroditen palaset löytyivät vuonna 1651 ja sen jälkeen. Vuosisadan lopulla Louis XIV:n hovikuvanveistäjä François Girardon muokkasi palasista ehjän veistoksen.

Wikipediassa on ranskaksi erittäin laaja ja mielenkiintoinen selostus veistoksen ja sen nykyisen muodon historiasta. Lyhyempi mutta yhtä lailla kiinnostava artikkeli on myös Wikin englantilaisessa versiossa.

Girardon sijoitti Aphroditen / Venuksen oikeaan käteen omenan, joka muistuttaa vanhasta tarusta Pariin (Pariksen) tuomiosta. Oliko Praksiteleen veistoksessa tällaista detaljia, tai vasemman käden pikku peiliä, on epäselvää. Mahdollisesti ei - mutta käsien asento on sinänsä hyvin elegantti ja tyyliin sopiva.

Mainituissa wiki-artikkeleissa on molemmissa havainnollinen kuva, josta käy selville Girardonin lisäykset. Kehotan lukemaan nuo artikkelit. Niissä on kiinnostavaa tietoa näistä kuuluisista veistoksista ja niiden restauroimisesta!

Nyt oli siis selvä, että yrittäisin istuttaa Reetan pään tuohon veistokseen. Irrotin molemmat taustoistaan ja aloin sovitella. Molemmat oli helpointa muuttaa mustavalkoisiksi, jolloin sävyjen yhteen sovittaminen ja leikkauskohdan jälkien peittäminen kävi nopeammin. Jonkin verran vaivaa koitui varjoista, mutta sain nekin lopulta siedettäviksi.

Sitten oli uudelle lemmenjumalatar Reetta-Venukselle hankittava sopiva tausta. Sen etsin suoraan 1700-luvun maisemamaalareilta. Irlantilaissyntyisen George Barretin (1728/32 - 1784) vesiväri- ja guaššipiirros oli sopiva, ja siinä oli sommittelun kannalta mainiossa kohdassa aukko jonne patsaan saattoi sijoittaa. Tässä tuo maisemakuva on värillisessä muodossaan.

Kun Reetta-Venus oli paikallaan, jäi tehtäväksi enää taustan vaalentaminen ja sävyjen muokkaus. Tässä alla on sitten tämä lopullinen taidehistoriallinen leikittelykuva, joka mielestäni on aivan tavattoman kaunis!