Vetelä ja naismainen? Contrapposton söpöily.

Tämä hauska hupikuva on löytynyt duggoons.com -sivustolta, jossa harrastetaan muutakin taidehistoriallista revittelyä. Kuva esittää tulkinnan merkittävästä kuvallisen kulttuurin muutoksesta, joka vei muinaisen Kreikan ja sen mukana sittemmin myös eurooppalaisen ilmaisun aivan uudelle tasolle. Tämä hra Heptup jäi kyllä poikkeukseksi Egyptinmaalla — ehkäpä oikealla olevan herrasmiehen "hieroglyfeistä" voimme lukea miten Heptupin sittemmin kävi. Vielä puoli tuhatta vuotta kreikkalaisten keksinnön jälkeen vanhoilliset egyptiläiset laativat keisari Trajanuksen pikku temppeliin reliefin jossa tämä kuvattiin niinkuin faraot jo pari tuhatta vuotta oli kuvattu. 

Egyptiläiseen tapaan kreikkalaisetkin aloittivat patsaittensa veistämisen (kuva yllä). Eräs ensimmäisistä kontrapostoa tavottelevista kouros-patsaista on Kritios-nimiseen veistäjään yhdistetty "Kritioon poika" noin vuodelta 480 eKr.

Myös Ateenan akropoliin eli yläkaupungin korē- eli naispatsaat tavottelevat hiukkasen verran samaa irtautumista vanhasta jäykkyydestä.

Pian tästä S-asennosta tuli sääntö Praksiteleen ja muiden  mestarien tuotannossa, ja kun sitten päästiin helleeniseen ja roomalaiseen aikaan, ei löytynyt enää mitään rajoja liikkeen ja ihmisruumiin dynamiikan kuvaamisessa, kuten vaikkapa Laokoon-ryhmästä näemme (kuva aikaisemmassa bloggauksessa).

Naisvartalon kuvaamisessa kontraposto on tietysti parhaimmillaan. Yllä on kaksi hellenististä Aphroditen eli Venuksen patsasta, ja vieressä kuuluisa jäännös voitonjumalatar Níkēn siivekkäästä kuvasta.















Renessanssi jatkoi siitä mihin antiikki oli päätynyt. Tässä on eräs versio Leonardon maalauksesta "Leda ja joutsen":

Mutta johti kontraposto myös sievistelyynkin. Donatellon veistos kuningas Davidista on jo lähes androgyyninen ylenmääräisessä söpöydessään.

















Walter Runeberg teki kaksi loistopatsasta Helsinkiin 1800-luvun loppupuolella, toisen runoilijaisästään, ja toisen suuriruhtinaastamme Aleksanterista. Molemmat ovat hyvin arvokkaita asennoltaan. Runon ruhtinas on astuvinaan pienen askelen, mutta paino on vakaasti molemmilla jaloilla. Kontrapostokeikistely olisikin ollut liikaa näin vakavassa asiassa:

Venäjän keisari on myös arvovaltainen. Paino on kyllä selvästi oikealla jalalla, mutta rento hän ei ole. Ehkä näin vakavamielisen kansan suuriruhtinas vaistomaisesti omaksui alamaistensa juron pidättyvän asenteen?

Verratkaamme Aleksanteria Rooman keisari Augustukseen. Hänet on kuvattu kesken liikkeen. Hän on juuri astunut askelen oikealla jalallaan, ja nostanut kätensä tervehdykseen. Vasen jalka on rennosti tulossa eteen, mutta varpaat ovat edelleen edellisen askelen paikalla.

Tässä on kuvattu mahtava keisari joka tuntee arvonsa. Hän on dynaaminen ja rento, ja osoittaa alamaisilleen suuntaa.

Psykologiaa hemkivät molemmat keisarinkuvat, mutta erilaista.