Olipa kerran häät, ei sentään Härmässä, vaan myyttisessä Kreikassa, vaikka seuraamukset olivatkin saman kaltaisia. Kuninkaanpoika Pēleús ja vedennymfi Thétis menivät naimisiin, ja itse Zeus tarjosi juhla-aterian. Vain yksi jumalatar jäi pitoihin kutsumatta, nimittäin Eris, epäsovun jumalatar. Tämä tietysti suuttui, ja kosti luonteenomaisella tavallaan: heitti jumaljoukkoon kultaisen omenan jossa luki "Kauneimmalle". Kolme daamia alkoi heti vaatia omenaa itselleen, Aphrodítē, Athḗnē, sekä Hēra. Isäntä Zeus teki taas tyypillisen kohtalokkaan päätöksen. Hän määräsi että kuolevainen Troian prinssi Paris saisi toimia tuomarina. (Kreikkalainen vaasimaalaus tuossa yllä).
Alkoi heti kilpalaulanta. Tarjottiin maailmanherruutta, sotataitoa ja viisautta, mutta tarjouskilvan voitti Aphrodítē, joka tarjosi "maailman kauneimman naisen" rakkautta. Tämä nainen oli Spartan kuningatar Helénē - ja näin skandaali oli valmis. Syttyi hirmuinen sota, ja sen taustalla käytiin mahdotonta kissatappelua jumalattarien kesken.
Kerroin tämän tarinan niin, että kaikki nimet olivat perusmuodossa. Niiden taivutuksessa on näet omat pulmansa. Varsinkin s-kirjaimeen päättyvien nimien kohdalla vallitsee epätietoisuutta. Itse vierastan säksyttelyä kuten vaikkapa genetiivissä "Sokrateksen". Itse olen sen verran vanhoillinen (koska klassinen sivistys sinänsä on tänään vanhanaikaista ja näin muodoin myös vanhoillista), että pidän tärkeänä näiden kulttuurimme perusnimien sananpainoa ja vokaalinpituuksia.
Vaikkapa juuri tämä Sōkrátēs. Jos se äännettäisiin suomalaisittain 'Sókrates', sen voisi taivuttaa 'Sokrateksen'. Mutta juuri tämä pitkä 'e' sanan lopussa vaikuttaa siihen että taivutan 'Sokrateen', äännetään 'sookráteen'. Tarinassa mainitun Helenan mies Menélaos taipuisi mielestäni 'Menelaoon' tai ehkä jopa 'Menelaon', mutta ei rumantapaisesti 'Menelaoksen' - siitä huolimatta että 'o' on lyhyt.
Minun korvalleni on selvää että taivutan häätarinan nimet näin:
Zeus > Zeun, Aphrodite > Aphroditeen (äännetään 'Afrodíteen'), Athene > Atheneen (äännetään 'Ateeneen'), Peleus > Peleun. Sen sijaan Thetis, Eris ja Paris ovat ongelmallisia. Haluaisin mielelläni taivuttaa 'Thetiin', 'Eriin' ja 'Pariin', mutta '-ksen'-pääte saattaisi minulta ennemminkin lipsahtaa. Samoin nimessä Isis > Isiksen. Sen sijaan '-in'-pääte olisi minusta oudompi: 'Thetisin', 'Erisin', 'Parisin'. Olisiko nimien kaksitavuisuudella jokin vaikutus?
Muita nimiä: Ilias > Iliaan, ei Iliaksen. Hermes > Hermeen, ei Hermeksen. (Vertaa suomen sanaan 'vermes', 'vermeet'). Anaksimandros > Anaksimandroon, ei Anaksimandroksen (huh!). Kharybdis > Kharybdiin. Ja vielä Xerxes > Xerxeen, suoranaista hupia olisi Xerxeksen, siinä jo kieli puutuu!
Taivutustapani saattaa kuulostaa vanhanaikaiselta, ja sitä se onkin. Mutta vanhassa vara parempi.
Sain tietoa, että kommentointi ei onnistu. Katsotaan meneekö tämä läpi.
VastaaPoistaKyllä mun korvaan kuulostaa "vanhoilliset" taivutukset paremmilta, lukuunottamatta Isistä. Mutta huvitti, kun heti tuli mieleen, mitä itse tekisin, jos joukkooni heitettäis jotain, jossa lukisi "kauneimmalle" :)
VastaaPoistaSanna, suomalaiset naiset kyllä alkaisivat kinastella, mutta toisella tavalla. "Tää on kyllä sulle!" - "Mitä sää höpötät, oot paljon kauniimpi!" - "Annetaan se sitten Maijalle!" - "Hei, en varmana ota sitä, mä oon vaan tämmönen..." jne.
PoistaTodennäköisesti... meidät (ainakin vanhempi polvi) on kasvatettu olemaan luulematta liikoja itsestämme. Nykynuorissa lienee niitäkin, joita on tsempattu lähestulkoon narsisteiksi...
PoistaAmeriikan ja Lontoon kielessä antiikin kreikan jumaltaruston hedelmä on väännetty muotoon "mäntyomena". Pariin ojentamalla palkinto-omenalla tarkoitetaan siis ananaata. "Neitokaiselle ananaan annat, kun hällä vielä kutreissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on."
VastaaPoistaToisten kauneuskilpailujen osanottajien ananaitta jäänti aiheutti ikävät seuraukset.
Yliopistossa puhutaan nykyään toisaalta Olympiaasta (< Olympias), Demostheneesta ja Helenasta (minä haraan vastaan – Helene –, vaikka ē:lliset ovatkin nimenomaan attikalais-joonialaisia), toisaalta Homeroksesta ja Patrokloksesta. Minäkin kyllä suosisin Homeroosta ja Patrokloosta puhumista, mutta taidamme olla vähemmistössä.
VastaaPoistaMuuten olen vähitellen tullut siihen päätökseen, etten välttämättä halua suosia attikan murretta. Välillä iloa tuottaa joonia (agorē), välillä Sapphōn aiolia (selannā ~ attikan selēnē), välillä a-voittoinen doori (mātēr, onuma ~ att.-joon. mētēr, onoma) – riippuu mielialasta! Se ei tosin kelpaa yleiseksi säännöksi...
Niin, Selanna ja seitsentähdet ja yksin nukkuminen... Kauniilta saarten murre tuossa tekstissä kuulostaa, ja aiheeseen sopivalta. Ehkä siinä on arkaaisempi sävy myös, vaikka se saattaakin olla vain kuuloharha?
PoistaKyllä minäkin taivuttaisin juuri esittämäsi mallin mukaisesti. Tosin, synnyin 1950-luvun lopulla... 8-)
VastaaPoista