Kuka kirjoitti näin? 4

Kerran vielä. Nyt vapun kunniaksi vähän naisista. Ensimmäinen on helppo ja klassinen:

"Omenapuun alla minä herätin rakkautesi, siellä, missä sinä sait alkusi,
siellä, missä äitisi alkoi sinua odottaa.
Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten, pane sinetiksi ranteesi nauhaan."
Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela.
Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki.
Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan.
Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi,
hän saisi vain toisten pilkan.
- - - - -
Meillä on pikkusisar, jolla ei vielä ole rintoja. Mitä me teemme sisarellemme,
kun häntä aletaan kysellä? 
Jos hän olisi muuri, hopeasakaroin sen varustaisimme! Jos hän olisi ovi, vahvistaisimme sen setrilaudoin.
"Muuri minä olenkin, ja rintani ovat kuin tornit!

Mutta kun rakastettuni tulee, olen antautumaan valmis!"

Toinen lienee vaikeampi, mutta on harvinaisen nokkela:

Minä tunnen monta poikaa, jotka osaavat puhua vain yhdestä asiasta; niitten kanssa on joskus aika kiusallista keskustella. Viimeksi kun tavattiin, minä sanoin että älkää aina pojat ajatelko pelkkiä hävyttömiä, puhutaan nyt jostain muusta, ja niin sitten ruvettiin puhumaan naisista.
   Yksi sanoi pitävänsä semmoisista ja toinen tuommoisista, kolmas laihoista joilla on korkea povi, ja minä sanoin että rakastan kaikkia kypsiä ja ihania:
   kaula ja rinnat valkoiset, sääret hunajanväriset, reidet kiinteät paitsi juuresta sisäpuolelta pehmeät ja samettiset, ei liian ohuet; Velásquezin peilaavan Venuksen selkä ja olkapäät, vatsa kuin Dürerin Eevalla, povi sellainen että siitä saa kiinni; kasvoista en puhu mitään, kauniita kasvoja on niin monenlaisia.

  Pojat lähtivät sitten asioilleen ja minä menin armaani luo, ja kun kerroin mitä olin puhunut, hän sanoi: miksi et kuvaillut kasvojani, nyt ne riisuvat kaikki naiset ennen kuin löytävät minut.

Ja kolmas auennee vain varttuneemman sukupolven naisille:

- Pane nukke pois, sanoi neiti Minchin. - Mitä varten sinä sitä tänne kuljetat?
- Ei, vastasi Saara, - en tahdo panna sitä pois. Sehän on kaikki, mitä omistan. Isä antoi sen minulle. [...]
- Tästä lähtien ei sinulla ole aikaa leikkiä nukkien kanssa, [neiti Minchin] sanoi. - Sinun täytyy tehdä työtä ja edistyä, niin että voit olla hyödyksi.
Saara katseli häntä vaiteliaana suurilla, ihmeellisillä silmillään.
- Kaikki muuttuu nyt toisenlaiseksi, jatkoi neiti Minchin. - Otaksun, että neiti Amelia on selittänyt asian sinulle?
- On, vastasi Saara. - Isä on kuollut. Häneltä ei jäänyt yhtään rahaa. Olen aivan köyhä.

- Sinä olet kerjäläinen! neiti Minchin kirkui, ja hän kiukustui yhä enemmän ajatellessaan, mitä kaikkea se merkitsi. - Näyttää olevan niin, ettei sinulla ole sukulaisia, ei kotia, eikä ketään, joka voisi pitää sinusta huolta.

Maailma on monimutkainen. Se mikä on tosiolevaista onkin tosiovelaista. Ainakin tässä tapauksessa...