keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

1930-luvun lopun paratiisimaiset kesät


1930-luvun lopun kesiä on meillä kirjallisuudessa ylistetty monin tavoin. Sitä on yritetty selittää henkilöhistoriallisilla syillä. Kun Viipuria ylistettiin hauskaksi ja nuorekkaaksi kaupungiksi, huomautettiin kuivasti, että muistelijat olivat juuri silloin sotia ennen itse nuoria ja elivät nuorten tavoin. Mutta kyllähän objektiivisiakin syitä oli.

Elintaso oli noussut valtavasti. Maa oli rauhoittunut Lapuan liikkeen ja suuren laman jälkeen. Helsingin olympialaiset 1940 olivat ovella. Uljas stadion oli jo valmis. Jokapäiväinen käyttötekniikka oli kehittynyt pitkälle, ja televisiokin teki jo melkein tuloaan. Elettiin modernissa maailmassa, ja tie näytti olevan auki vielä paremmalle tulevaisuudelle.

Ja herrasväki vietti sukurakkaita kesiään huviloillaan. Isoisäni oli toki menettänyt kauniin huvilansa Villingissä, puutarhoineen ja puistoineen, juuri laman aikana. Mutta vuokrattavia huviloita riitti. Kesät 1937-39 vietimme Sjötorp-nimisessä huvilassa Herttoniemen rannalla. En tosin ole löytänyt sen tarkkaa sijaintia, mutta kaunis se pitsihuvila oli, lähellä jotain siltaa. Oli hiekkarantaa, puutarhakäytävät oli reunustettu jättiläisnäkinkengin, oranssina ja punaisena kukkiva krassi peitti fasaadia, ja marjapensaita oli paljon. Soutu- ja moottoriveneitä oli laituriin kiinnitettyinä.

Kuvat ovat kesältä 1939, isäni ottamia väridioja. Huolellisella käsittelyllä niihin voisi vielä palauttaa väriloistoa.
Äiti tietää jo olevansa raskaana. Hän vajoaa syviin mietteisiin, ja tuo kuuluisa salaperäinen katse alta kulmien viipyy kasvoilla usein. Tulossa on minulle pikkusisko joskus vuodenvaihteen jälkeen olympiavuoden tammikuussa -40. Isäni siskolle ja serkkutytölle oli syntynyt esikoinen, samoin äitini sisarelle. Isovanhemmat olivat vielä hyvässä kunnossa, vaikka lähestyivätkin jo kuudenkymmenen kohtalokasta rajaa. Ja meillä oli jo valmiina uusi koti kauniissa Eirassa, jonne kesän lopulla muutettaisiin. Nämä 30-luvun lopun kesät tuntuivat olleen perheelle paratiisimaisen onnellista aikaa.

Vain harvat osasivat kuitenkaan arvata, kuinka kohtalokkaasti ja raa'asti elämä tulisi muuttumaan jo muutaman kuukauden kuluttua. Menetykset tulisivat olemaan raskaita lähisuvullekin.

Painajaismaisten sotavuosien jälkeen kesti kauan, ennenkuin elintaso oli palannut rauhan vuosien tasolle. Yhteiskunnallinen kiehunta jatkui sitten kiivaana aina 1970-luvulle asti. Maaltapako autioitti kyliä, talonpoikainen Suomi muuttui teolliseksi, eikä nk. herrasväen sukurakas huvilaelämä enää ollut kovin mahdollista. Viipuri, Käkisalmi, Sortavala ja maan kaakkoinen osa oli menetetty ikuiselle ja armottomalle viholliselle.

Maailma oli muuttunut kylmemmäksi ja kovemmaksi. Suurvaltojen välinen kauhun tasapaino horjui ja natisi, ja pelko vielä pahemmista tuhoista oli tullut jäädäkseen. Kahtia jakautunut maailma oli pelottava paikka.

1950-luvun nuorelle aikuiselle, minulle, ikkunoiden avaaminen Eurooppaan ja maailmaan oli vielä hetken verran innostavaa. Sitten sekin oli ohi... Tulevaisuutta ei enää ollut, sillä tavalla kuin sitä ehkä ajateltiin 30-luvun lopulla. Älkää siis sanoko, että kaipaan noita aikoja henkilökohtaisista syistä - enhän noista ajoista muistakaan juuri mitään. Mutta kuvat, kirjeet ja muut dokumentit kertovat minulle kyllin selvästi siitä tulevaisuuden toivosta joka ihmisten keskuudessa vallitsi. Vielä ei sentään oltu paratiisissa, mutta se väikkyi edessä päin ja oli kaunis. Ihan kuten edessä oleva kesä, kun sitä katselee toukokuun aurinkoisina päivinä, maan jo vihertäessä ja koivujen pukeutuessa neitseelliseen asuunsa.

6 kommenttia:

  1. Mitenkäs on, Kari. Onko nykyinen maailma kovempi ja kylmempi kuin tuo suurten aatteiden 1930- luku?

    Omat vanhempani olivat nuoria aikuisia 1950- luvulla, ja usein olen kuullut heidän muistelevan kaiholla noita aikoja.

    Itse olin nuori aikuinen 1970- ja -80- lukujen taitteessa. Näen sen ajan, samoin kuin 1960- luvun, kauniina ja toivorikkaana. En ymmärtänyt vielä 1960- tai -70- luvuilla silloisista kamalista poliittisista touhuista mitään. 1980- luvun alussa tuntui siltä, että Reagan halusi aloittaa ydinsodan Neuvostoliittoa vastaan. Se vähän ahdisti.

    Itselleni kaikista kauheinta aikaa oli 1990- luku, ihan henkilökohtaisista syistä.

    Tämä tällaisena reilun neljännesvuosisadan nuoremman hepun näkemyksenä...

    VastaaPoista
  2. Kaikki kiertyy siihen, milloinka oikein olivatkaan nuo "vanhat hyvät ajat". Poliittisesti Suomi oli aika rauhallinen 30-luvun lopulla, ja elintaso nousi. 1960-luvulla ei tavaraa vielä ollut hirveästi mutta se (esim. huonekalut) oli vielä kompaktia ja 'oikeata' tavaraa. 80-luvulla oli taas poliittisesti rauhallisempaa, ja elintaso nousi. Ja minun töitteni kannalta nykyinen tekniikka on ihanteellista. Jos minulla olisi ollut se 30 vuotta sitten...
    Eli riippuu kriteereistä ja parametreistä.

    VastaaPoista
  3. Noista valokuvista tuli heti mieleen Hans Wagnerin ottamista värikuvista koostettu kirja Kesä 1939 (muistaakseni julkaistu myös nimellä Viimeinen kesä, omasta hyllystä löytyvä on tuo ensin mainittu) .

    Olen joskus miettinyt, millainen yhteiskunta Suomi olisi, jos olisimme saaneet katsoa toista maailmansotaa puolueettomina. Jos vaikka Stalin olisi saanut syyskuussa 1939 kohtalokkaan sydärin eikä olisi kuollut vasta 1953 eli inhimillisesti katsoen aivan liian myöhään. Selvän vihjeen historian vaihtoehtoisesta suunnasta antaa juuri tuo 1930-luvun huikea nousu ja optimismi. Olisiko se jatkunut? Olisivatko vapaussodan jättämät arvet parantuneet yhtä hyvin ilman talvisotaa? Millaisen panoksen Suomen tulevaisuuteen olisivat antaneet ne lähes 100 000 menetettyä, usein kansakunnan parhaimmistoon kuulunutta miestä? Mitä olisi merkinnyt se, että Suomi olisi ollut kokonainen maa eikä Tynkä-Suomi?

    VastaaPoista
  4. Jaska, juuri tätä minä tarkoitin. JOS sota olisi päättynyt toisin, TAI Stalin ja Hitler kuolleet, TAI Saksa olisi lähtenyt liikkeelle vähemmän aggressiivisesti... Oliko Euroopassa sellaisia jännitteitä, jotka jotenkin automaattisesti johtivat sotaan? Ylijäämämiehiä joista ei olisi päästy eroon ilman tapatusta? Oliko tuo 30-luvun optimismi pelkkää harhaa ennen katastrofin alkamista? Olisiko Neuvostoliiton tai vallankumouksen epäonnistuminen muuttanut asioita kokonaan toisenlaisiksi? Olisiko rauhallisempi kehitys vähitellen lieventänyt natsien ja kommunistien destruktiivisuutta? Tai olisiko talous tuon nousukauden johdosta sittenkin ylikuumentuneena syöksynyt uuteen lamaan?

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Vaasasta, noista huviloista, muistan joskus 80-luvulla ku fafalla oli vielä se hieno Ford Taunus. Kumminki oli kait aika vaihtaa se ja pääsin hänen kanssaan kaksistaan kierteleen autoliikkeitä. No, lähdimme larusta Länsiväylälle niin liittymässä sinne tie teki melkein ympyrän niin fafa sanoi että siinä heillä oli joskus huvila? Terv. Lasse

    VastaaPoista
  6. Larussa oli, ennen kaupungin laajentumista sinne, muistaakseni kaksi tilaa. Yhden omistivat ainakin Tallbergit. Ei siitä kovin kauaa ole, varmaan hieman vanhemmat sukupolvet muistavat jos löytyy joku, joka Helsingissä silloin asunut.

    VastaaPoista