maanantai 18. heinäkuuta 2011

Ihanaa, japanittaret, ihanaa!


Pienet, ihanat, söpöt ja sitkeät japanittaret voittivat jalkapallon maailmanmestaruuden. He olivat jo pudottaneet mestari Saksan, voittaneet pronssille päässeen Ruotsin (hyvä, Ruotsi!), ja onnistuivat nyt vielä loppuottelussaankin isoja amerikkalaisia amatsoneja vastaan. Kaiken aikaa olin Japanin puolella, ei politiikan vuoksi, vaan koska yleensäkin olen etukäteen heikomman tai potentiaalisen yllättäjän kannattaja.

Naisten futis on toki toisen laista kuin miesten. Tekniikka ja voima ovat naisilla heikompia. Sen korvaa täysin pelaajien sympaattisuus ja vahva yrittäminen. Jo kauan olen seurannut mieluummin esimerkiksi olympialaisten naislentopalloa. Kun se miesten peleissä yleensä on isku ja laaki kenttään, naisten peleissä pallo saattaa elää pitkiä aikoja. Pallon vauhti on vähäisempi ja pelaajat akrobaattisempia. Ja sitäpaitsi nätimpiä.

Suomi saattaa olla seuraavissa futiskisoissa jo mukana, jos hyvin käy. Se varsin harmittaakin urheilutoimittajien enemmistöä, joka halveksien sijoittaa naisjalkapallon jonnekin täytepalstoille, jos edes sinnekään.

Nyt tiedän, että kymmenet kommentoijat haluavat kertoa minulle miten typeriä mielipiteitä esitän. Ihan turha edes kommentoida. Minä pidän naisten futiksesta, ja sillä siisti. Vastaväitteet eivät mieltäni muuta. Turha vaivautua.

7 kommenttia:

  1. No jaa, siis onhan... :D

    Katselin kyllä itsekin ja jännittävää oli vaikka peli nyt on ihan oma lajinsa. Japania kannatin myös. Viimeinen rankkari yläkulmaan oli todella hieno ja oikeastaan aika uskaliaasti vedetty.

    Itse pidän naisten koripallosta ihan pelinä ja tietenkin naisten lentopallosta muuten vaan.

    VastaaPoista
  2. Kenties miesten vastaavista kinkereistä käyttämäni luonnehdinta "miljonäärit potkivat kuollutta sikaa keppien väliin" ei osu tähän. Nämä ehkä pelaavat ihan pelaamisen ilosta?

    Luin myös, että naiset näyttelevätkin vähemmän jos ollenkaan, toisin kuin miespelaajat jotka lienee kurssitettu jossain Broadwaylla...

    VastaaPoista
  3. OA, juuri tuota pidetään oikeauskoisissa piireissä osoituksena naisten tyhmyydestä ja puuttuvasta urheiluhengestä... Tosin itse edellyttäisin miesten klovnikoulutukselta jotain enemmän, edes hauskuutta.

    VastaaPoista
  4. KR

    eipä malttanut telkun ääreltä poistua, vaikka monta kertaa yritin.

    TekstTV:stä tarkastin aina kun Amerikka oli maalin tehnyt, että onko Japani jo tasoittanut. Aina vaan Japanin nimi oli ilmestynyt tasoihin tulleeksi.

    SIIS TÄTÄKÄÄN OTTELUA KANKEA KAKKONEN EI PYSTYNYT SUORANA ESITTÄMÄÄN! näyttelivät vain suoraa lähetystä.

    Ja mikä mahis Ylellä olisi ollut lähettää kolmen viikon aikana muutkin haltuunsa kaappaamat oikeudet kuin ekaottelun ja viimeisten ottelujen näyttäminen.

    Onneksi jaappanilaiset ilopeikkotyttöset veivät kaiken. Suuri ilo ruudun molemmin puolin.

    VastaaPoista
  5. Samat kitkerät sanat Ylestä! Tein itse täsmälleen samolin. Kun huomasin japsien tasoittaneen jatkoajallakin, kestin loppuun asti. Valitettavasti Yle ei antanut edes Kimigajon soida.

    VastaaPoista
  6. Niin, ja hikkajii, sanoitpa hyvin ilopeikkotyttösistä! Siinä kyllä Davida voitti Goljatan!, hiiret voittivat elefantin ja pikkupeikot voittivat hiidettäret! :)

    VastaaPoista
  7. No kyllä rantalentopallo, jos on vaan naisia pelaamassa, menee piirunverran ohi naistenjalkapallon :))))

    VastaaPoista