Gekkojen yö — parí ajatusta tulkitsemisesta

Olen usein kirjoittanut estetiikasta ja teosten tulkinnasta. Olen jyrkästi vastustanut sitä nykyään yleistä käsitystä, että teos on olemassa vasta sitten kun sitä on tulkittu. Olen ollut sitä mieltä, että teoksia ei ylipäätään pitäisi tulkita, vaan ottaa sellaisena kuin se on. Monet tulkinnat saattavat jopa olla teokselle tuhoisia, mikäli ne sotivat taiteilijan tarkoitusta vastaan, ja leviävät laajalle. Olen kertonut vanhan muusikkotarinan, jokka säveltäjä soitti uuden pianokappaleensa. Joku kysyi: "Oikein hieno, mutta mitä sinä haluat tuolla sanoa?" Säveltäjä siihen: "Tämän", ja soitti kappaleen uudestaan.

Nyt tein kuitenkin kaksi haikukuvaa, jotka todella tarkoitinkin monitulkintaisiksi. Kuvat ja tekstit saattavat johdatella vähän eri suuntiin, ja jättävät kaiken tahallaan auki. Gekkojen tai liskojen yön mainitseminen saattaa ylemmässä kuvassa tuoda mieleen deliriumin tai muun ahdistustilan, mutta yhtä lailla kuvan voi nähdä yksinkertaisena vain vähän abstrahoituna eroottisena kuvitelmana. Siitä nyt vain tuli tuollainen.

Alempi kuva on itse asiassa paljon abstraktimpi, jonkun prosessin tai kertomuksen alkupiste. Kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Käsi saattaa myös kadota takaisin sinne mistä se tuli. Tulkinnan vapaus on tässä tahallisen suuri. Mutta yksi asia on olennainen: minä en missään tapauksessa voi olla vastuussa teidän tulkinnoistanne! Jos jollekulle esimerkiksi tulee mieleen jotain roisia, ei minua pidä tuomita roisiksi. Se olisi pelkkä looginen virhepäätelmä. Jollekin kuvasta voi päinvastoin tulla mieleen jokin uskonnollissävyinen allegoria, mutta jos itse olisin sellaista hakenut, olisin sen kyllä jotenkin ilmaissutkin. Tulkitkaa siis vapaasti, mutta muistakaa että tulkinnat kertovat aina tulkitsijasta itsestään, ei minusta...