Kauheita ja hankalia teitä

Olen tänä kesänä kirjoittanut paljon tiestöstä ja paikkakunnista lounaisessa ja läntisessä Hämeessä, ja kiinnittänyt paljon huomiota nimenomaan vanhoihin historiallisiin teihin. Tässä yhteydessä olen huomannut, että nykyiselle ihmiselle sana 'tie' tuottaa jo hyvin toisenlaisia mielikuvia kuin jopa minulle, joka muistan hyvin meidän tiestömme viime sotien vuosina. Ja minunkin vanhakantaiset mielikuvani ovat aivan vääriä, jos puhumme teistä vuonna 1900, saatikka satoja vuosia vanhemmista teistä.

Nykyiset yleiset tiet ovat autojen luomia. Ne ovat kapeimmillaankin sellaisia, että vastaantulevat autot voivat ohittaa toisensa. Muinaiset hevoskärryjen kuljettaviksi rakennetut vilkkaimmat ja suurimmat valtatietkin olivat pitkälle 1700-lukua kuuden kyynärän eli 3,54 metrin levyisiä, eli suunnilleen lapsuuteni kylä- ja peltoteitten tapaisia. Mutta tämäkin mielikuva on heitettävä romuihin, sillä nykyisen kaltaisten kyläteitten tasaisuus oli muinoin useimmiten pelkkää utopiaa. Kelirikko, sateet, hankalat maastokohdat ja vähänkin raskaampi kuljetus tekivät niistä monin kohdin mahdottomat kulkea jopa kärryillä, ja ohittaminen saattoi olla suorastaan kohtalokasta.

Alla on karttakuva Matti Vakkilaisen hienosta kirjasta Vanhoilla valtateillä (Scan-Auto 1983). Kiinnitän huomiotanne Hämeen Härkätieltä Lietsasta Lautaportaan kautta Urjalaan kulkevaan tiehen, ja erityisesti siihen kohtaan jossa tie Uurtaanjärven ohitettuaan kulkee Kokonjärven pohjoispuolitse.

Vakkilainen kuvaa tietä näin:

"Välkkilän, Kokon ja Ikaalan kylien kautta kulkeva nykyinen paikallistie Kokonjärven pohjoispuolella on jokseenkin kauttaaltaan rakennettu vanhan harjupolun perustalle. Vasta Ikaalanmäen kohdalla vanha jälki eroaa nykyisestä, seuraa Kokonjoen viljelmiä rajaavaa metsänlaitaa, väistää korkean Pölkinvuoren mutta kiipeää vielä korkeammalle Sutostenmäelle."

"Metsäisen Sutostenmäen pitkillä ja melkein äkkijyrkillä pohjoisrinteillä on yhä nähtävissä pelottava esimerkki kärryliikenteen alkuaikojen kulkuväylästä, vanhan ratsupolun vaikealle reitille omalla painollaan kehkeytyneestä vaarallisesta ajotiestä. Rinteen jyrkkyyden ansiosta tie on säästynyt metsäkoneilta ja muilta mullistajilta ja näyttää putoavan äkkivietettä siinä kunnossa, mihin se Rehbinderin [Otto Rehbinder 1797-1873, Hämeen läänin maaherra 1841-63] oikaisun  - täältä katsoen tosiaan tarpeellisen - valmistuttua hylättiin. Parissa mutkassa on reunoja tuettu vaatimattomalla vallilla, toisaalle yritetty kovertaa ojan tapaista ja ainoastaan suurimmat järkäleet kangettu syrjään keskitieltä. Tätä kautta tiedetään kylistä kuitenkin ajetun Urjalan kirkolle kuormienkin kanssa ja raskaiden ajopelien riistäytyneen tuolloin tällöin hallinnasta - rattaat ovat syöksyneet jyristen ja vanteet tulta iskien jyrkkää kivistä tietä mutkasta mutkaan hevosen karatessa edellä ja ajomiehen rukoillessa hädissään, ettei se kompastuisi ja ettei vastaantulijaa osuisi kohdalle. Vuoden 1734 kestikievariasetuksen liikennesäännöissä vaadittiinkin täydellä syyllä erityisen jyrkkään ylämäkeen menevää odottamaan alastulevaa mäen alla." - Tässä tuo kohta nykykartalle piirrettynä:

Ja vielä piirrettynä n. vuoden 1900 tienoilla tehtyyn karttaan:

Koska teitten ylläpito oli kylien ja pitäjien vastuulla, ja talonpojilla oli kesäisin yllin kyllin muutakin työtä, tiet olivat vielä 1800-luvullakin monesti vallan romahtaneita, syöpyneitä, ja mahdottomia kärryjen kulkea. Aikaisempina vuosisatoina tämä oli jatkuva valitusten aihe. Mutta vielä 1920-luvullakin tiet saattoivat olla paikoin kulkukelvottomia, vaikka niiden ylläpito oli jo siirtynyt valtiolle. Monen vanhan bussifirman historiassa kerrotaan tapauksista jolloin tuon ajan piskuinen linja-auto oli niin pahoin juuttunut savipainanteisiin, ettei sitä matkustajain avulla saatu kiskotuksi kovemmalle pohjalle, vaan hätään oli hankittava hevosmiehiä paikalle.

Bussin arkipäivää Porin tienoilla 1930. Museoviraston

kuva, skannattu teoksesta Suomen teiden historia II

Jatkan seuraavassa Portaasta, Lautaportaasta ja muista portaista joita rakennettiin kosteikkopaikkojen ylitystä varten. Sitten siirrytään Urjalasta Punkalaitumen suuntaan, ja kuljetaan mm. Halkivahan kautta Narvaan.