lauantai 18. tammikuuta 2014

Turhaa kirjoittamista



Tulen ja menen. / Yhä vaikeampi on / sanoa mitään.

Tämän haikurunon kirjoitti Tuomas Anhava 50-luvun lopulla. Se tulee mieleeni tuon tuostakin, tällä kertaa sen vuoksi että mietin bloginkirjoittamisen syitä ja järjellisyyttä. Joillekin blogi on keino vakuuttaa itselle ja muille, että elintoiminnat vielä jatkuvat, ja mielessäkin vilahtelee yhtä ja toista. Monelle riittää, että hitaan leppoisaan tapaan lavertelee niitä ja näitä arkisia tapahtumia, itse asiassa
jonninjoutavan tavallisia.

Onhan se aurinkokin tuolla köllötellyt jo moniaita päiviä, ja olihan sää tätä ennen kuin yhtä loputonta marraskuuta. Ja pakkastakin on taas - saa nähdä kuinka kauan tätä tällä kertaa kestää. Mutta tulee se kevätkin jossakin vaiheessa jälleen, ainakin tuli viime vuonna.

Lukijoita tällaisella blogilla on moniaita, onhan niin somaa huomata miten tavallisesti muillakin menee, ja itselläkin on tullut juuri tuon tapaista mieleen.

Itse en jaksa pitää tämmöistä arkista turinaa kiinnostavana. Varsinkin vanhana yksinäisen ihmisen elämä on aika tasaista, sitä itsekukin nousee joskus aamulla vuoteesta, tekee yhtä ja toista, vähän syökin välillä ja vastapainoksi käy vessassa, ja taas illan tullen painuu vuoteelleen. Eipä tällaisessa ole ainakaan minun kohdallani mitään tulikirjaimin verkon ikuisuuteen tallennettavaa.

Myönnän, että bloggerien joukossa on monia taitavia tarinankertojia, jotka pystyvät luomaan arkiseenkin raporttiin taianomaista hohtoa. Eräskin virkamies Töölöntorin laidalta saattaa kertoa, miten työhuoneen lamppu viimeksi vaihdettiin. Ratkaisevaan asemaan - tikkaille - kohosi toimenpiteessä hänen sihteerinsä neiti B, josta on tullut minulle kuin kiehtova romaanihenkilö. Hänessä yhdistyvät monet kirjallisuuden nerokkaat hahmot aina Muumimammasta Modesty Blaiseen...

Mutta minulla ei ole juuri nyt mielessä mitään tarinaa, ei ainakaan mitään valmista. Sen vuoksi ajattelen toista menetelmää, nimittäin median päivittäisen uutistarjonnan kommentointia. Joskus sellaisen yhteydessä voikin näppärästi osoittaa lukeneisuuttaan. Kun luin iltapäivälehdestä, miten muuan kohudosentti on nyt virallisesti presidentti Putinin miehiä, ja nimitetty jonkin laitoksen edustajaksi ei vain Suomeen, vaan koko Skandinaviaan, minulle tuli etsimättä mieleen parisäe Eino Leinon helkavirrestä:

Tuo turilas, Räikkö räähkä / neuvoi tien viholliselle...

Ja kun pääministeri valitti Suomen henkistä ilmapiiriä kielteiseksi, sama runoilija tuli taas apuun:

Kasvoi tuosta kansa kumma, / vääräsäärinen sukesi, / suku lynkkä, heimo länkkä, / kiero-silmä, kitku-sielu, / pahan-suopa suuremmille, / pilkan-suopa pienemmille, / kansa naapurikateinen, / rampa, raaka, synkkä-synty, / ilman ihmisten iloa, / vailla auringon valoa...

Mutta eikö tuollainen kommentointi sovi paremmin lounasruokalaan, jonka pyöreän pöydän äärellä samanhenkinen vakioseurue päivittäin kommentoi median uutisointia? Ei kommentiksi riitä, että "on tämä taas niin kamalaa, eivätkö ne enää muuta keksi!" Pitäisi ainakin löytää tavallisuudesta poikkeava, nerokas näkökulma joka saattaiusi uutisen yllättävään ja uusia ajatuksia herättävään valoon. Sellainenpa ei ole ihan helppoa älykkäällekään kommentoijalle, ja seurueenkin nokkelat kommentit unohtuvat nopeasti.

Olenpa sen vuoksi päättänyt, että jos minulla ei ole mitään erityistä, uutta, yleispätevää tai muuten merkittävää tiedotettavaa, en sitten tiedota. Jämpti on näin. 

8 kommenttia:

  1. Kari

    Jos kuitenkin...

    Luulen, että meitä useimpia bloginpitäjiä yhdistää kokemus, josta kerrot. Välillä touhu tuntuu turhalta. Ideoista on pula. Motivaatio hiipuu, paatos puuttuu. Tuntee kirjoittavansa tyhjänpäiväisyyksiä.

    Olen vuosikausia seurannut blogiasi. Yksi sen kiinnostavista aiheista ovat olleet muistikuvat menneisyydestä. Olet useasti maininnut, että sinun arkistoistasi löytyy suuri määrä sukuhistoriaa erilaisin dokumentein ja valokuvin.

    Siinä on kylliksi aihetta bloginpitoon, vaikka päiväkohtaista sanottavaa ei aina olisikaan. Olen tarkkaan lukenut ne tarinat ja katsonut ne vanhat valokuvat. Se on silkkaa kulttuurihistoriaa, jota harvalla on hallussaan niin kuin sinulla. Että jos toivoa sopii...

    Kiitos myönteisestä huomiosta, jonka osoitat blogilleni.

    Dessu
    virkamies Töölöntorin reunalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dessu, vanhalla opettajallakin on joskus introvertteja hetkiä, jolloin joutavuuksien löpiseminen julkisuuteen tuntuu niin hiton turhalta. Minulla on tähän hyvä esimerkki. Merkittävä koulumies Touko Voutilainen kirjoitti keväällä -68 Helsingin yhtenäiskoulun vuosikertomukseen kaikkien aikojen lyhyimmän katsauksen: "Vuosikertomuksissa on yleensä tapana luetella suuri määrä kaikenlaisia vuoden aikana sattuneita tapauksia ja kertoa kaikesta toiminnasta. Koulun tapahtumat eivät kuitenkaan ole luonteeltaan sellaisia, että niitä sinänsä tarvitsisi kirjoittaa muistiin kaikkia aikoja varten. Niiden merkitys sisältyy kokonaan siihen vaikutukseen, mikä niillä on oppilaiden sielunelämään ja sen edulliseen kehitykseen. Muutoin ne ovat osa sitä samaa elämänvirtaa kuin muukin koulutyö, joka on ohimenevä elämäntapahtuma eikä mikään aikaansaannos. Siksi tyydymmekin tässä vain toteamaan, että kulunut lukuvuosi on sujunut hyvin, suunnilleen samoin kuin edellisetkin." http://www.sci.fi/~s151036j/sadut/yhtenais.htm

      Poista
  2. Niin, meillä on erilaisia syitä kirjoittaa, ja jos ei juuri silloin ole syytä, ei kirjoiteta. Blogien viidakossa vaeltaessani olen miettinyt, miksi joku blogi kerää kauheasti kommentteja olematta kummoinenkaan, ja toinen, jossa on viisaita ja ajatuksiaherättäviä asioita, tai ainakin jälkimmäisiä, ei saa kommentin kommenttia. Toisaalta jotkut tuntuvat arvottavan itseään tai blogiaan juuri kommenttien ja lukijoiden määrällä, ja kirjoituksista paistaa läpi kauhea yrittäminen.

    Mie olen kovasti tykänny sun historiapostauksista ja vanhoista valokuvista.

    VastaaPoista
  3. KR
    Ecce homo!
    Se tässä idiksenä.
    Se Päätalossakin se juju.

    tuus
    hj
    guilty - a little bit ;)

    ps
    Sitä tavallaan pääsee kuin käväisemään pääkaupunkiseudulla syrjäinen ihminen. Rankasti symboliikka em. ps-tulkinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ystävä Hikkajii, et ole guilty ollenkaan, sinun teksteissäsi pääsen aina testaamaan aivojani, vähän niinkuin piilosanaristikoissa! 😄 Se verran ovela olet kyllä, että tukan jatkuva hieraiseminen on tekemässä päälaestani kohta ihan kaljun...

      Poista
  4. Teksteissäsi on poikkeuksetta oivalluksia, jotka jäävät resonoimaan ruumiiseen vielä pitkäksi aikaa lukutuokion päätyttyä. Uusia merkintöjä odotan aina innolla, ja vierailen täällä niiden toivossa monta kertaa päivässä. :)

    Yhdyn edellisiin kommentoijiin, että tässä on ehkä inhottava writer's block taustalla. Kukaties itsekritiikkikin (hyvähän sitä on vähän olla!) on kasvanut liian korkeaksi, mihin ei sinulla ole minusta mitään tarvetta. Miten olisi tekstejä, jotka käsittelevät lukemaasi kirjallisuutta? Siitä voisi tulla kiintoisaa!

    VastaaPoista
  5. Kari Rydman, olen kaivannut kovasti musiikkiblogeja alan ammattilaisten kirjoittamina. Niitä ei ole paljon, tai sitten en ole sellaisia löytänyt. Olisi mukava kuulla miten joku sävellys esimerkiksi syntyy. Myös muista, suomalaisista tai ulkomaalaisista mestareisa olisi mukava lukea, saada uutta tietoa. Erikoisesti toivoisin kuvausta muusikon elämästä. Miten hän tulee toimeen. .

    Voisi olla toisistakin kiinnostavaa kuulla muusikon elämästä yleensä. Taitelija-elämästä meillä on kyllä kokemusta, mutta ei musiikin alalta. Tuntemamme muusikot ovat jo keski-ikäisiä, hyvin toimeentulevia, mutta kenelläkään heistä ei ole halua kertoa "niistä ensimmäisistä laihoista vuosista", ei paljon muustakaan, Näin blogissa se voisi tapahtua luontevasti.

    Kirjoituksesi ovat kyllä mielenkiintoisia tällaisinaankin. Niitä on kiva lukea. Tämä ehdotus on vaiin ehdotus muiden joukossa.

    Räikkö Räähkästä sen verran, että meillä on siitä virolainen versio, jonka sen säveltäjä, Veljo Tornis, on lähettänyt meille. Se on mieskuoron laulama. Hieno.

    VastaaPoista