Planeetta nimeltä Thalassa oli meriplaneetta. Sen olivat asuttaneet Maasta lähteneet siirtolaiset useita satoja vuosia ennen tässä kuvattuja tapahtumia. Mannerta Thalassassa oli vähän laisesti, mutta se oli asuttavaksi varsin lempeää. Meri antoi Thalassan asukkaille pääosan toimeentulosta. Sen antimet olivat runsaat, ja meren hedelmien lisäksi asukkailla oli Maasta tuoduista siemenistä kasvatettuja ja geneettisesti sopiviksi muunneltuja hyötykasveja, jotka viihtyivät planeetan oman kasvillisuuden keskellä erinomaisesti.
Manner oli oikeastaan suuri saaristo, jonka saarilla oli paikallinen itsehallinto. Tiedetä ja filosofiaa harrastettiin saaristonlaajuisesti, mutta se ei ollut kehittynyt kovinkaan pitkälle. Jo kauan sitten olivat yhteydet Maahan katkenneet, eivätkä vanhat yhteydenpitovälineet olleet enää korjattavissa. Vaikka Thalassan asukkailla ei ollut varsinaista uskonnollista harrastusta, Maasta oli tullut eräänlainen uskonnon korvike ja kaipuun kohde.
Nerissa oli nuori nainen eräällä Thalassan pääsaarista, ja hänen isänsä oli saaren pormestari. Poikaystäväkin hänellä oli, kunnollinen nuorimies ja erinomainen meren hedelmien pyytäjä. Nerissa auttoi häntä usein, mutta heidän suhteensa oli lähinnä toverillinen, kuten saarilla oli tapana. Sopivan ajan tullen he muodostaisivat kiinteämmän parisuhteen, ja hankkisivat jälkeläisiä.
Vuosisadat olivat vierineet rauhallisina, mutta suuri avaruus oli pysynyt mykkänä Thalassan ympärillä. Eräänä yönä Nerissa kuitenkin huomasi taivaalla merkillisen valoilmiön, joka ei lainkaan muistuttanut ani harvinaisten meteorien leimahduksia. Valoilmiö kiersi planeetan, ja asettui sitten paikoilleen saaren ylle. Oli kuin uusi tähti olisi syttynyt Thalassan taivaalle.
Valistuneet asukkaat olivat varmoja, että maailmankaikkeus oli tullut heitä tervehtimään. Asia varmistui, kun suuri laskeutumisalus lähestyi saarta ja asettui sen vierellä olevalle matalikolle, aivan rannan tuntumaan. Avaruuden vieraat olivat todellakin tulleet Maasta, ja olivat tehneet välipysähdyksen Thalassan kohdalla. Tarkoituksena oli käyttää planeetan vettä uuden törmäyskilven rakentamiseksi jättiläismäisen siirtolaisalus Magellanin eteen.
Insinööriupseeri Loren Lorenson johti vierailijoita, jotka otettiin vastaan suurella riemulla. Neuvottelut meriveden pumppaamisesta Magellanin käytettäväksi sujuivat erinomaisesti, ja Thalassa sai kauan kaivattua teknistä ja tieteellistä apua. Työ vei kuitenkin joitakin kuukausia, joten vierailijoilla oli yllin kyllin aikaa seurustella asukkaitten kanssa, ja viihdyttää heitä myös kuvin ja äänin kertomuksilla kaukaisesta Maasta, kaikkien yhteisestä kotiplaneetasta. Nerissa tutustui pormestarin tyttärenä Loren Lorensoniin, ja tämä muutti hänen elämänsä täysin.
*
Suunnilleen näin alkaa Arthur C. Clarken 1950-luvulla kirjoittama novelli "Kaukaisen maan laulut", hiukan vapaasti kerrottuna. Luin sen ensi kertaa saksaksi 60-luvun alussa, ja siitä tuli suosikkini Clarken tuotannossa romaanin "The City and the Stars" ohella. Valitettavasti Clarke laajensi novellin 1980-luvulla romaaniksi, kuten hänen paha tapansa oli, ja kertomuksen hienous ja herkkyys katosivat saman tien.
Kauan olin suunnitellut aiheesta oopperaa, mutta monet yritykset tarjota ideaa kariutuivat. Yleinen selitys oli, että en kuulunut siihen kaanoniin, jolta katsottiin sopivaksi tilata oopperoita. Niinpä päätin kirjoittaa valmiiksi vain sen keskeisen katkelman, Nerissan ja Lorenin dueton. Sen aiheesta ja tarinan lopusta kerron myöhemmin. (Kuva on Hubblen ottama; Wikimedian Commonsista).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti