maanantai 16. maaliskuuta 2015

Ekhnatonin Aurinkohymni


Tänään maaliskuun 16. päivänä alkaa muinaisen Egyptin vuodenaikojen kierron kesäjakso, jota jatkuu aina marraskuun puoliväliin asti. Sen vuoksi käänsin tähän farao Ekhnatonin kuuluisan Auringon eli Atonin ylistyksen, joka on ehkä syntynyt 1340-luvulla eKr., ja jota pidetään historian ensimmäisenä dokumenttina yksijumalaisesta ajattelusta. Tekstissä on paljon tuttua, eikä ihme. Onhan mahdollista että Mooses eli Egyptissä vain vähän Ekhnatonin lyhyeksi jääneen uudistusajan jälkeen, ja että uudet ajatukset tulivat hänen mukanaan Israeliin. - Linkit päälähteisiini ovat tekstin lopussa. Kuva yllä on minun.

FARAO EKHNATONIN AURINGONHYMNI

Ylistys sinulle Re-Harakhte, joka nouset itäisellä taivaanrannalla,
sinulle joka olet Aton, ikuinen ja kuolematon, elävä Aton, kaikkien juhlima!
Auringonkehä, taivas, maa, temppeli, kaikki taivaanrannasta taivaanrantaan
on Aton.

Ylä- ja Ala-Egyptin kuningas (eläköön hän oikeamielisyydessä!), Ra’n poika
(eläköön hän oikeamielisyydessä!), molempien maiden ja kruunujen Herra 
EKH-EN-ATON, suuri on hän elämänsä ajan! Ja hänen rakas kuninkaallinen
puolisonsa, molempien maitten herratar NEFER-NEFERU-ATON NEFERTITI,
hän eläköön terveenä ja nuorena ikuisesti!

Hän sanoo:
Kaunis olet kun nouset taivaanrannalla, sinä elävä Aton, elämän antaja!
Kun ilmestyt itäiselle taivaanrannalle, täytät koko maan kauneudellasi.
Kaunis ja suuri ja loistava olet korkeudessasi! Säteesi täyttävät koko 
maanpiirin, jonka sinä olet luonut. Sinä olet Ra, joka annat kaiken kansan
rakkaan poikasi hallittavaksi. Vaikka olet korkealla, sinä kuvastut heidän kasvoillaan.

Kun laskeudut länteen, maan ylle laskeutuu pimeys kuin kuolema.
Kaikki nukkuvat peitteen suojassa, silmä ei toisen silmää näe.
Jos varas vie tavarat päitten alta, he eivät sitä huomaa.
Leijonat lähtevät luolistaan, maassa matelevat käyvät puremaan.
Tulisijat ovat sammuneet, maa vaikenee. Sen luoja lepää näkyväisen takana.

Aamulla nouset, Aton, ja teet päivän. Sinä karkoitat pimeyden.
Molemmat Maat juhlivat säteitäsi, kaikki heräävät ja nousevat jaloilleen.
Kaikki peseytyvät ja saavat puhtaat vaatteet. Kaikki kohottavat kätensä
sinua ylistääkseen. Kaikki ryhtyvät töihinsä. Kaikkinainen karja käy laitumelle,
pensaat ja kasvit kukoistavat, linnut lentävät pesistään, niiden höyhenpuku
ylistää sinun Kaa’tasi, Aton. Kaikki maassa kulkeva ja lentävä herää eloon
sinun loistossasi.

Venheet soutavat ylävirtaan, toiset takaisin. Kaikki tiet ovat kuljettavissa
kun sinä ne valaiset. Kalat joessa hyppelevät kasvojesi alla. 
Säteesi tunkeutuvat Suureen Vihreään Mereen.

Sinä luot sikiön vaimojen kohtuun, siemenen miehiin. Pojalle äitinsä kohdussa
annat elämän. Sinä rauhoitat hänen itkunsa, sinä hoidat häntä äitinsä sisällä.
Sinä annat kaikille luoduillesi hengen heidän elääkseen. Ja kun aika tulee
lähteä äidin ruumiista, syntymän aika, sinä avaat hänen suunsa ja täytät
hänen tarpeensa. Linnunpoika piipittää munassa - sinä annoit hänelle hengen.
Sinä vahvistit sitä, se rikkoo kuoren ja nousee jaloilleen piipittämään.

Kuinka monet ovatkaan sinun luomistyösi, meiltä salatut! Oi Ainoa Jumala,
kukaan ei ole kaltaisesi. Sinä loit maan tahtosi mukaan, kun olit yksin.
Sinä loit miehen ja naisen, karjan ja pedot, kaiken mikä on maan päällä,
kaiken jaloilla kulkevan, ja kaiken taivaalla lentävän, Syyrian ja Nuubian erämaat
ja Egyptin maan. Sinä asetit jokaisen ihmisen omalle paikalleen.
Sinä kasvatat jokaiselle hänen osansa ravinnosta, lasket hänen elinikänsä.
Kaikilla on oma kielensä ja luonteensa ja ihonsa väri, kussakin maassa erilainen.

Sinä loit maan alisessa virran, Niilin, ja annoit sen elättää kuolevaiset alamaisesi, 
sillä sinä loit heidät itseäsi varten, sinä kaikkien Herra, elättäjä.
Oi sinä päivän auringonkehrä, kaikkien maiden Herra, sinä majesteetti, Aton! 
Sinä loit taivaassa Niilin, jotta se virtaisi alas meille, jotta sen aallot löisivät vuorten kylkeen kuten Suuri Vihreä Meri, jotta se kastelisi kylien pellot.

Siunatut ovat sinun työsi, oi ikuisuuden Herra! Sinä olet taivaallinen Niili,
joka virtaa kaikkien maiden ihmisten ja eläinten iloksi. Maan alta tulee Niili Egyptiin. Sinun säteesi ravitsee kaiken maan, se elää sinun kunniaksesi.
Sinä loit vuodenajat, jotka vahvistavat työtäsi. Talven loit jotta luotusi lepäisivät, kesän jotta he sinusta nauttisivat. Sinä loit korkean taivaan,
jonne voit nousta katsomaan luomistyötäsi. Sinä Ainoa, Kohoava, Elävä Aton, 
sinä nouset, loistat, lasket, palaat takaisin. Sinusta on lähtöisin kaikki, kaupungit, kylät, pellot, tiet ja joet. Kaikkien silmät kohoavat puoleesi, sinä Keskipäivän Aton.

… Sinä olet sydämessäni. Ei kukaan tunne sinua niinkuin poikasi,
Nefer-kheperu-Ra wa-en-Ra. Sinä opetit voimallasi hänet ymmärtämään tekosi.
Kädelläsi loit maan ja ihmiset. Kun nouset, he elävät. Kun lasket, he kuolevat.
Sinä olet elämä ja elämän mitta. Kaikki katsovat kauneuttasi, auringonlaskuun asti. 
Silloin he jättävät työnsä, kunnes nouset jälleen.

Sinä loit maan, ja kasvatit sen kukoistamaan poikaasi varten, sinusta syntynyttä.
Hän on Ylä- ja Ala-Egyptin kuningas (Eläköön hän oikeamielisyydessä!), 
kummankin maan herra, EKH-EN-ATON, suuri koko elinaikansa. Ja hänen suuri kuninkaallinen puolisonsa, rakastettunsa, molempien maiden herratar NEFER-NEFERU-ATON NEFERTITI, eläköön hän ikuisesti.



Aurinkohymnin loppu hieroglyfein, merkki merkiltä avattuna, sekä saksaksi käännettynä. Huomatkaa faraon ja hänen vaimonsa 'kartussit', kehät joiden sisällä ovat heidän nimiensä merkit.

Päälähteet:

1 kommentti:

  1. Oletpa nähnyt suuren kääntämisen vaivan! Suuret kiitokset sinulle siitä!

    Vieno

    VastaaPoista