Portugalin rannikolle kalebassissa ajautunut tuntemattoman henkilön käsikirjoitus, minun suomennokseni, neljäs jakso.
Kuljimme järven rantaa pitkin luoteeseen. Saari jolla merkilliset ja kuulemma vaaralliset neitseet asuivat oli hyvin näkyvissä, ja sen kasvillisuus tuntui vieläkin rehevämmältä ja eksoottisemmalta kuin meidän puolellamme. "Tuolla!", Thalassandros sanoi, ja antoi kaukoputken minulle.
Vedessä polski koko joukko neitoja, ja rannalla heitä oli lisää. Kaikki näyttivät nuorilta ja kauniilta, ja heidän asunsa - joitakin kasvinlehtiä ja kukkasia - vain korosti näkymän sievyyttä. "Eivät he mitenkään vaarallisilta näytä", minä sanoin. "Tänne on haaksirikkoutunut suuri määrä laivoja, ja saarelle on niiden miehistöstä selviytynyt ainakin sata miestä. Kaikki ovat ennemmin tai myöhemmin langenneet houkutukselle ja uineet neitseitten puolelle. Yksikään heistä ei ole palannut, eikä heitä myöskään näkynyt sen jälkeen kaukoputkella. Sen voin vakuuttaa, sillä olen seurannut saaren elämää 2000 vuotta!"
"Eivätkö he koskaan ui tälle puolelle?", minä kysyin. "Kyllä joskus, mutta minua he välttelevät. Ilmeisesti he tietävät minusta. He menevät syvemmälle länsipuolen metsään, ja siellä he kohtaavat yksisarvisten kanssa", mies kertoi. "Mitä he siellä tekevät?", minä kysyin.
Saaren mies kertoi minulle kummallisia asioita neitseitten käyttäytymisestä. Jos he tapasivat metsässä urospuolisen yksisarvisen - oriiksi niitä kai voisi sanoa - heidän välillään tapahtui ilmeisesti jotain intiimiäkin. Mutta neitsyt saattoi yhtä hyvin kohdata tamman, ja olennaista näytti olevan, että tyttö siveli eläimen sarvea pitkään ja hellästi. Tuon täytyi olla jonkinlainen rituaali, mies arveli. Kuinka pitkään neitseet elivät, ja lisääntyivätkö he (ja miten), oli yhäkin epäselvää. Heidän lukumääränsä näytti kuitenkin pysyvän jotakuinkin samana.
Thalassandros ei ollut koskaan käynyt neitseitten asumalla alueella, mutta hyvin monesti saaren kaakkoispäässä hakemassa lammen vettä. Sillä oli tärkeä tehtävä elinpäivien lisäämisessä, ja se vastasi hyvin vanhojen tarujen "nuoruuden lähdettä". Näytti siltä, että mies pelkäsi aika tavalla noita nuoria naisia, ja hän sanoikin usein ettei halunnut uhmata jumalten tahtoa eikä panna heitä koetteelle. Hän oli nähnyt, miten toivorikkaat miehet olivat joskus jo rannalla joutuneet neitseitten uhriksi: nämä yksinkertaisesti vetivät pahaa aavistamattoman miehen viehkeästi ja suloisesti veden alle, eikä hänestä tuon jälkeen näkynyt jälkeäkään. Piirsin siitä tämän tapaisen kuvankin:
Minä olen kuitenkin uuden, tieteellisen 1700-luvun lopun lapsi, ja päätin ratkaista avoimet kysymykset tavalla tai toisella. En pelännyt jumalia, enkä uskonut heidän sekaantuvan tämän kaltaisiin pikkuasioihin. Jo nyt voin ylpeänä kertoa, että osa kysymyksistä todella ratkesikin, mutta vasta useiden kymmenien vuosien kuluttua saarelle tulostani.
Mies oli kertonut, että hänen ympärillään liikkuvat neekerilapset olivat itse asiassa meduusoja, ja tämän arvoituksen ratkaisun halusin kiihkeästi tietää. Miten hyytelömäisistä vesiolennoista saattoi tulla ihmisen näköisiä, ja vieläpä väriltään lähes mustia? Kuulin jälleen kiehtovan tarinan menneisyydestä, muutama sata vuotta Thalassandroksen saapumisen jälkeen.
Jälleen yksi laiva oli haaksirikkoutunut saaren rannalle. Se oli roomalaisten orjalaiva, ja muutamien soturien ohella maihin pelastui myös neekerinainen ja kaksi lasta, tyttö ja poika. Muutama sotureista oli yrittänyt metsästää yksisarvisia ruoakseen, mutta heidän oli käynyt täsmälleen samoin kuin taruissa. Nopeat eläimet olivat sarvellaan lävistäneet miehet ennenkuin he olivat ehtineet edes päästä niiden lähelle, ja Thalassandros oli haudannut heidän jäännöksensä saaren multaan. Loput miehet olivat huomanneet innostavan näyn järven saarella - ja kadonneet niinkuin jo monet ennen heitä ja vielä useammat heidän jälkeensä.
Neekerinainen ja lapset olivat asuneet yhdessä miehen kanssa, ja naisesta oli käytännössä tullut hänen vaimonsa. Thalassandros ei mielellään puhunut naisesta, mutta ymmärsin kuitenkin että tämä oli tullut raskaaksi, mutta kuollut johonkin selittämättömään tautiin. Lapset sen sijaan elivät vielä vuosikymmeniä miehen seurana, ja koska hän jo tuolloin oli selvittänyt itselleen nuorentavan veden salaisuuden, lapset olivat säilyneet lähestulkoon ja suurin piirtein lapsina koko ajan.
Jatkuu. Kuvankäsittely minun, alkuperäiset maalaukset S.Anderson ja Waterhouse (ne muistuttivat parhaiten tuntemattoman kirjoittajan piirroksia).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti