Uuden Taideyliopiston rehtori on antanut lausunnon. Sen mukaan "Suomessa tällainen äärioikeistolainen isänmaallisuus on aina vaarallisen lähellä. Ja tällainen populistinen perussuomalaisuus, jolla on valitettavasti poliittista valtaa. Se vaikuttaa jo nyt hyvin negatiivisesti ja kielteisesti meidän yhteiskunnalliseen keskusteluun."
Rehtori edustaa "akateemista sukupuolentutkimusta", ja on ehtinyt perustaa Ruotsissa feministisen puolueen. Virassa hänen tehtävänään on "linjata ylimmän kotimaisen taideopetuksen uudet painopisteet".
Tokihan rehtorillakin on oikeus ilmaista mielipiteensä. En vain pidä tämänkaltaisia lausuntoja kovin viisaina. Meillä on ollut aikoja, jolloin rehtori on voinut ilmoittaa että kommunistilla (tai sellaiseksi epäillyllä) ei ole tulemista hänen opinahjoonsa. Niitä aikoja en todella kaipaa, ja toivoin tuollaisen olevan jo unohdettua käytöstä.
Kun mainittu rehtori on saanut valmiiksi linjauksensa hyväksytyksi taiteeksi ja taiteen opetukseksi, pelkään pahoin, että sama sävy, sama yksioikoinen maailmankäsitys kertautuu siinä, ehkäpä toisin sanoin.
*
Valtio-opin dosentti Pertti Timonen on sanonut Aamulehdessä: "Kansa tekee pilkkaa kansanvallasta äänestämällä päätöksen tekijöiksi milloin minkäkinlaisia pellejä". Kun yliopistollinen tutkija esittää ikioman mielipiteensä, sille väistämättä tulee lisähohdetta "tieteellisyydestä". Pitäisikö meidän siis avata tämän poliittisesti aktiivisen ja vasemmistolaiseen aatteeseensa lukkiutuneen "tiedemiehen" lausuntoa vähän selvemmäksi?
Ei se ehkä olisi kovin ystävällistä, niin ylimielisesti dosentti tuntuu suhtautuvan kansanvaltaan ja siihen kansaan joka sitä käyttää. "Kansa" tai ainakin osa siitä ei hänen mielestään ole kansanvallan arvoinen. Siispä kansanvaltaa pitäisi rajoittaa koskemaan ainoastaan "oikein ajattelevia" ja "oikein käyttäytyviä" äänestäjiä, niinkö? Ajaako dosentti jonkinlaista uutta "kansandemokratiaa"?
Minusta tämä dosentti esiintyy yhtä epäviisaasti kuin taideyliopiston rehtori.
*
Dosentin ja rehtorin lausunnot kohdistuvat erääseen suureksi kasvaneeseen puolueeseen. Varmuuden vuoksi ilmoitan, että en ole sen kannattaja. Enkä liioin minkään muunkaan puolueen. Mutta sillä puolueella on perustuslaillinen oikeus olemassaoloon, ja rakentavampaa olisikin vaikka pohtia, miksi niin suuri osa kansasta on päätynyt sitä äänestämään.
Toinen ongelma on "isänmaallisuuden" yleinen ja jyrkkä halveksunta. Miksi näin tapahtuu pienessä maassa, jonka vapaa olemassaolo on kaikkea muuta kuin tähtiin kirjoitettu? Suuremmissa maissa isänmaallisuutta pidetään kovastikin arvossa, esimerkiksi Neuvostoliitossa, Venäjällä, USA:ssa tai Ranskassa, viimeisimmän suursodan voittajamaissa. Näiden maiden todellista tai oletettua "kunniaa" pidetään valtiollisena arvona. Hävinneille kuten Suomelle tai Saksalle sellaista ei vieläkään suotaisi.
Katselin tuon rehtorin juttua tänäisestä erkkolaisesta, ja kummeksuin kovin. Pertti Timonen puolestaan on näyttäytynyt minulle kummallisena tyyppinä, joka kannattaa sitä, että kaikkien on pakko äänestää, vaikkei tuntisi pienintäkään mielenkiintoa politiikkaa kohtaan.
VastaaPoistaIsänmaallisuus on mielestäni hieno ajatus. Itse olen suorastaan patriootti. Tykkään, että Suomi on minulle maailman paras maa. Tosin käsitän isänmaallisuuden siten, että omaa maata pidetään parhaana ja muita maita varmasti hyvinä ja mukavina, muttei niin hyvänä kuin omaa. Kunnioitetaan naapureita ja vieraita, mutta ollaan omasta ja oman näköisestä kodista ylpeitä.
Sapelin kalistelulla ja uholla ei ole isänmaallisuuden kanssa mitään tekemistä. Ne ovat vain sapelin kalistelua ja uhoa, ja useinmiten naurettavaa pönötystä.
Isänmaallisuudessa on se ongelma, että jos joku oikein pitää meteliä siitä kuinka ollaan isänmaallisia, tulee samalla sanoneeksi että toisinolevat maan asukkaat eivät sitten ole isänmaallisia, ja siten huonoja asukkaita.
VastaaPoistaMinä en ainakaan kyllä pidä siitä, jos minun käsitykseni suomalaisuudestani yht'äkkiä tuomitaankin epäisanmaalliseksi, jos mainittuun käsitykseen vaikkapa kuuluu ajatus että ruotsinkieli on aivan kelvollinen kansalliskieleksi.
Marko Maunula kirjoitti äskettäin Kuivalehden blogissaan amerikkalaistyyppisestä isänmaallisuudesta, mielestäni hyvin:
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/americana/kunnia-kuuluu-kaatuneille-hapea-militaristeille
Jos isänmaallisuudessa on tärkeää sen julkinen osoittaminen, niin kaikkien kunnon kansalaisten on isänmaallisuutta osoitettava, ja sitten isänmaallisuus jääkin tuollaisiksi rituaaleiksi, ontoksi kuoreksi?
Ja mitä tulee isänmaallisuuteen... minulle siinä ei ole kyse siitä onko Suomi maailman paras maa tai semmoisesta. Suomessa on paljon hyvää mutta paljon sellaista huonoakin mikä voisi olla paremminkin. Parhauden asteikolla ei mielestäni ole sen asian kanssa mitään tekemistä.
VastaaPoistaMinulle tulee mieleen vertaus lapsuudenkotiini. Se ei ollut objektiivisesti arvioiden maailman paras rakennus, arvioitiin sitten vaikka viihtyvyyttä tai mukavuutta tai suunnittelua tai ympäristöä tai sijaintia. Pieni kerrostalokaksio vähän rapistuneessa rakennuksessa eikä kovinkaan hienolla asuinalueella. Hieman liian paljon tavaraa, jotta sitä saisi mitenkään siistinpuhtaan näköiseksi, vaikka kuinka olisi yrittänyt järjestellä tai siivota. Turhan usein jäi sitten siivoamatta.
Silti se oli minun ainoa lapsuudenkotini. Jälkeenpäin muistellessani olin siellä kait onnellinen, vaikken koskaan ajatellut niin silloin.
Samankaltaisella tavalla käsitän isänmaanrakkauden.
Enkä ollenkaan pidä siitä, että joku tekee numeroa "isänmaallisuudestaa", kuin muiden pitäisi olla samankaltaisia ollakseen isänmaallisia. Tai väittää ettäpä vaikka että tässä maassa halveksitaan liiaksi isänmaallisuutta. Kyllä minusta sopii vähän vierastaakin sellaisia, jotka oikein haluavat pröystäillä kuinka hieno koti heillä onkaan ja kuinka he sitä rakastavat ja ovat siitä ylpeitä ja lurauttaa käsi sydämellä peräti valan ja laulunkin. Jos semmoinen turhanaikainen ylpeys on yleisessä puheessa isänmaallisuutta, niin en tiedä haluaisinko että minua sanottaisiin isänmaalliseksi.
Suomi on minullekin paras maa, mutta vain siksi, että satuin tänne syntymään ja elin lapsuuteni täällä, minkä vuoksi rakkaimmat muistoni liittyvät tähän maahan. Jos sattuma olisi toisin määrännyt, voisi se olla vaikka Argentiina.
VastaaPoistaPatriotismissa on hyvääkin (yhteisöllisyyden tunne, euroviisuvoitto), mutta jotenkin se tuntuu aina tuovan mukanaan vaarallisia lieveilmiöitä. Hitler-kortti tyrehdyttää aina keskustelun, joten sitä en povitaskusta vetäise, mutta ajatellaan vaikka vain tuon puolueen isänmaallisia maahanmuuttokriitikkoja, jotka kulkevat toisinaan hyvin liki rasismia.
Vaivaannun aina kovasti isänmaallisuudesta. Se luo heti "me vastaan muut" asetelman ja tosiaankin luo välittömästi pohjan rasismille. En missään nimessä tarkoita, että kaikki isänmaalliset ajattelisivat noin, mutta rasistiset ajatukset syntyvät niin kovin helposti patriotismista.
Isänmaallisuuden yleistä ja jyrkkää halveksuntaa en ole havainnut, pikemminkin päin vastoin. Mihin tutkimukseen tai tilastoon väite perustuu?
VastaaPoista