Ystävyystoimintaa

Tämä on pelkkä satu, eikä sillä liene mitään yhteyttä minkään todellisen tapauksen kanssa.

Eräälle paikkakunnalle perustettiin mainio kulttuurikeskus nimeltään Kultala, jossa pidettiin näyttelyitä, konsertteja ja muita niiden kaltaisia tilaisuuksia. Kultalan talous ei ollut kovin vahva. Monet pitäjän poliitikot vastustivat sen tukemista, ja väittivät että niin vain tuhlattaisiin paikallisten veronmaksajien rahoja toisten paikkakuntien hienopierujen hyväksi, jotka sinne Kultalaan änkeäisivät.

Tilanne tuli tutuksi monille niistä "toisten paikkakuntien hienopieruista", ja niinpä päätettiin perustaa Kultalan Ystävien Seura. Seurasta tuli aika väkirikas, sillä Kultalan maine oli jo levinnyt laajalle. Kultalan johtaja oli kovin tyytyväinen, ja kun Ystävät sitten ehdottivat julkisen mainostilaisuuden järjestämistä, johtaja antoi salit heidän käyttöönsä ilman normaalisti perittävää vuokraa.

Ystäväin tilaisuudessa oli varsin paljon väkeä; tosin paikkakuntalaiset eivät sinne tulleet, kun minkäänlaista tiedotusta tapauksesta ei heidän silmiinsä osunut. Koska menestys oli hyvä, Ystävät alkoivat järjestää tapahtumia useamminkin, ja tekivät Kultalasta kesäretkien kohteen. Ystävät ehdottivat, että Kultala tarjoaisi heille kahvit ja pullat näillä kesäretkillä, koska heistähän oli Kultalalle niin paljon hyötyä. Näyttelyihin ja konsertteihin Ystävillä piti olla vapaa pääsy, sillä juuri hehän niin innokkaasti kannattivat Kultalan toimintaa.

Tässä vaiheessa Kultalan johtaja alkoi hermostua, kun rahantulo alkoi ehtyä ja budjetti painui miinukselle. Hän ilmoitti, että Ystäviltä alettaisiin periä normaalia vuokraa, aivan kuten muiltakin, ja että jos Ystävät olivat todellisia ystäviä, he ilomielin varmaan myös maksaisivat pääsymaksun normaaliin tapaan, sillä juuri niistä tuloista Kultalan talous oli riippuvainen. Myöskään kahvilanpitäjä ei ollut ilahtunut jatkuvasta ilmaiskahvittelusta - kahvilankin toiminta alkoi olla tappiollista.

Tästä Kultalan Ystävät pillastuivat pahan kerran. Johtokunnan puuharouvat porhalsivat paikalle, ja vaativat että heidän etuihinsa ei saa kajota - koska he kerran olivat Ystäviä, ihan sisärengasta siis - ja vaativat myös muutoksia Kultalan toimintasuunnitelmiin. Lisäksi he ilmoittivat, että Kultalan olisi maksettava heidän matkakulunsa Helsingistä ja Espoosta ja Turusta, varsinkin kun heidän nyt oli aivan ylimääräisesti saavuttava paikalle laitoksen toiminnasta neuvottelemaan.

Kuten arvata saattaa, tuohtuneet Ystävät saivat Kultalan johtajan pillastumaan, eikä tämä suostunut mihinkään vaatimuksiin. Sen seurauksena Ystävät ilmoittivat vetävänsä tukensa pois, ja uhkasivat lisäksi että laitoksen maine saisi tästä pahan kolauksen. Johtaja ei antanut periksi, ja välirikko syntyi siitä paikasta.

Kultalan Ystävien Seuran katoamisesta ei huomattu olevan mitään erityisempiä seurauksia, ja heidän palvelemiseensa käytetyt rahavarat alkoivat pysyä tilillä, jopa sitä hiukan kasvattamassa. Vain puuharouvat olivat loukkaantuneina kadonneet, eikä heitä jäänyt juuri kukaan kaipaamaan.

Tästä opimme, että ystävien kanssa on syytä olla hyvin, hyvin varovainen.