Tunnustan kuuluvani niihin kukkahattusetiin, jotka pitävät susihysteriaa ylimitoitettuna ja vahingollisena ilmiönä. Suurten petolintujen vainoaminen vihastuttaa minua, ja kuuttien ja valaitten murhaaminen saa minut raivoihini.
Mutta menen vieläkin pitemmälle. Koska meillä nyt alkaa olla mahdollisuus palauttaa joitakin sukupuuttoon hävittämiämme lajeja henkiin, se on tehtävä. Kloonaus voi periaatteessa onnistua vain sellaisien lajien kohdalla, jotka ovat eläneet samaan aikaan kuin ihminen. Dinosauruksista ei siis ole kysymys. Viimeisimpiä tuhoutuneita alalajeja lienee suippohuulisarvikuono, joka hävisi maailmasta parin viime vuoden aikana, ja juuri ihmisroistojen toimesta, kaikesta suojelusta huolimatta.
Siperiassa on jo aloitettu työ ruohotasankojen palauttamiseksi luonnonmukaisin keinoin, ja ensimmäinen henkiin palautettava eläinlaji lienee jokin mammuttilajeista. Venäläiset, japanilaiset ja korealaiset tutkijat ovat jo vuosia olleet asialla, ja mammuttipuisto saattaa jo jossain päin Siperiaa olla valmisteilla.
Sitten voisi olla aika herättää henkiin esimerkiksi 1900-luvulla kadonnut pussihukka (ylin kuva), tai jättiläislintu moa Oseaniassa (kuva alla).
Alla on maisemakuva "jääkauden aikaisesta Ranskasta", ja oikealla siinä on villasarvikuono, sekä keskellä pari sapelihammaskissaa hirvieläimen raadolla. Ne kuuluvat varmaan jossain vaiheessa kloonausohjelmaan, eikä varhaisen hevosenkaan lisääminen laitumille olisi mahdotonta. (Kuva suurenee klikkaamalla).
Olen aivan varma siitä, että jos ja kun muinaiseläinpuistoja on saatu aikaan, niitä on suojeltava massiivisesti. Aivan varmasti jotkut hourupäät katsovat asiakseen tuhota henkiin herätettyjä eläimiä, ja mitä ihmeellisin verukkein. Jotkut puhuvat "etiikasta", määrittelemättä kuitenkaan mitä ylipäänsä tarkoittavat. Ainoa "etiikkaa" sivuava kloonaustoimi saattaisi olla yritys palauttaa neanderthal-ihminen henkiin. Se ei näiden ihmisten kohdalla varmaankaan olisi kovin miellyttävää - koska media. Ja rasismi.
Jotkut ilmoittavat hirmustuneina, että ihmisen ei sovi "leikkiä jumalaa". Meistä jotkut väittävät ihan tosissaan tietävänsä, mitä mieltä jumala milloinkin on mistä tahansa asioista, ja kiihkeästi he vaativat meitä olemaan yhtä mieltä kanssaan. Niin läpinäkyvää kuin tuo onkin, meidän on otettava näiden ihmisten aiheuttama vaara huomioon.
Toivonpa todella, että joskus tulee aika, jolloin kameroin varustautuneet mammuttibongarit väistelevät sapelihammaskissoja Siperian aroilla, ja kuvaavat maailmaan palautettua mahtavaa megafaunaa sosiaaliseen mediaan! "Klikkaa kuvaa!"
Ainoa ongelma tulee olemaan henkiin herätettyjen eläinten tieteellinen luokittelu. Jonkinlainen "neo" niihin lajimääritteisiin varmaan on ainakin lisättävä...
Niin, Jumala varmaankin halusi, että ihminen hävittää moan ja dodon ja muutaman muunkin... eikös se siinäkin itse leikkinyt Jumalaa?
VastaaPoistaEikä etiikkaa voi määritellä - se on jokaisen omassa päässä erilainen.
Sukupuuttoon kuolleiden kloonausohjelmassa aloitetaan tietysti söpöimmistä eläimistä (lue: nisäkkäistä, myös linnuista). Hirmuliskot ovat asia erikseen; jostain kumman syystä ne jaksavat kiihottaa loputtomasti varsinkin pikkulasten mielikuvitusta.
VastaaPoistaTässä suhteessa olen tosin jäänyt tenavan tasolle: VHS-kasetilta ehkä 7-vuotiaana näkemäni Jurassic Park teki niin lähtemättömän vaikutuksen, että vieläkin tulee säännöllisin välein mielihaluja ryhtyä opiskelemaan paleontologiaa.
Ajatus elävän mammutin ja sapelihammaskissan näkemisesti on loputtoman kutkuttava. Siinä on jotain lohdullista maailmaan, jossa kuolee jok'ikinen tunti eläimiä sukupuuttoon.
Ongelmana on että jos kloonaamme dodon, mistä tämä kloonattu dodonpoikanen oppii käyttäytymään kuin dodo?
VastaaPoistaVankeudessa syntyneille eläimille jotka on tarkoitus palauttaa luontoon on suuri ja vaikea työ opettaa vaadittavat selviytymistaidot ja tapa jolla luonnonmukaisten lajikumppanien kanssa kommunikoidaan. Onnistumisprosentti vaihtelee. Ja näissä tapauksissa on kyse sentään sellaisia eläinlajeja, joita tutkijat pystyvät tarkkailemaan ja tutkimaan. Kuolleiden lajien tapauksessa on vain valistuneita arvauksia.
Tulisiko silloin muka todella palautettua henkiin sukupuuttoon kuolleita eläinlajeja, vaiko vain jotain muuta, millä vain kuolleen lajin geenit ja ulkonäkö? Onko se todella jotain luonnon menetetyn rikkauden palauttamista, vaiko jotain ihmisen itsepetosta ja omanarvon tyydyttämistä, "mukava kun on lisää kauniita eläimiä" - vaikka tuloksena saattaa olla moniongelmaisia lemmikkejä jotka eivät tiedä miten päin olisivat?
Hauskaa, että tiedemiehet ovat hitaasti mutta varmasti pääsemässä herättämään henkiin jo sukupuuttoon kuolleita eläimiä. He haluavat aloittaa vielä mammuttia paljon tuoreemmista tapauksista, esimerkiksi juuri tuosta pussihukasta. Koska jo mammuttien DNA on kovin pirstaloitunutta, taitavat uusdinosaurukset jäädä valitettavasti jatkossakin utopioihimme.
VastaaPoista