Inhottava isänmaallisuus

Satatuhatta persua lippuineen osoittamassa mieltään?

Ei, vaan satatuhatta suomalaista riemuitsemassa siitä, että

suomalainenkin joukkue voi voittaa mestaruuden.

Kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden, media täyttyi ylimielisistä ja jopa närkästyneistä kommenteista. Persukortti vedettiin kärkkäästi esiin, ja moista kansallista pullistelua paheksuttiin synkeästi. Innokkaimmat olivat jo valmiita huutamaan rasismista. Miksi?

Voi myös kysyä, minkä vuoksi isänmaallisia tunteita pidetään niin vaarallisina. Keiden etuja ne loukkaavat? Keiden mielestä suomalaisten pitäisi luopua kansallislaulun laulamisesta esimerkiksi uuden vuoden vastaanottajaisissa senaatintorilla, koska sen arvellaan loukkaavan paikalle sattuneita ulkomaalaisia? Ovatko paheksujat joitakin akateemisia humanistisia Räikkö Räähkiä, joita innostaa kansan pitäminen nöyränä ja itseinhoisena, jotta he sitten voisivat "neuvoa tien viholliselle"? Miksi punaisten lippujen heiluttaminen vappujuhlassa sen sijaan on sopivampaa? Onko kukaan tullut ajatelleeksi, että jos yläkuvan lipunheiluttajia haukutaan typeriksi ja vaarallisiksi persuiksi, väki ehkä vastaa että "ollaan sitten jos niin haluatte" - ja muistaa asian seuraavissa vaaleissa? 

Verenhimoiset natsit hyökkäävät jälleen?

Ei, vaan iloiset ja ystävälliset saksalaiset ovat vapautumassa

sodanjälkeisistä traumoistaan, ja kokevat itsensä tasavertaisiksi

muiden kansojen joukossa.

Kun jalkapallon MM-kisat vuonna 2006 pidettiin Saksassa, televisio näytti iloisia ihmisiä, jotka tulivat erinomaisen hyvin toimeen muiden maiden kannattajien kanssa, eivätkä edes pahastuneet siitä että Saksa jäi "vain" pronssille. Varsinkin englanninkielinen media aloitti heti rumputulen: tuossa nyt näette miten natsit ja hunnit riehuvat katujen täydeltä. Vähitellen anglosaksit pääsivät irti vanhoista aivokummituksistaan, ja tempautuivat mukaan kansainväliseen juhlintaan.

Googlasin vähän mitä erilaiset auktoriteetit ovat kirjoittaneet patriotismista. Totta kai löytyy viljalti akateemisia asiantuntijoita Euroopasta ja meren takaa, jotka eivät näe patrioottisuudessa muuta kuin rasismia, fasismia ja natsismia. Merkillistä kylläkin kommunismi yleensä puuttuu tästä listasta. Sen sijaan esimerkiksi George Orwell, suuri satiirikko, mainitsee esseessään Notes on Nationalism, että isänmaallisuus on uskollisuutta asuinpaikalle ja omille tavoille, joita ei kuitenkaan väkisin tuputeta muille. Saksalainen Wiki taas tekee eron patriotismin, nationalismin ja chauvinismin välille, ja jonkinlaisena erottimena toimii tällöin tietynlainen taipumus aggressioon.

Vähän väliä saa lukea tulikivenkatkuisia mielipiteitä siitä, että Elovena-tyyppi on "arjalainen" ja rasistinen, ja korvattava tummaihoisemmalla hahmolla. Suurin osa suomalaisista on vaaleaa, sinisilmäistä tyyppiä, laulaa mielellään suvi- ja jouluvirttä, pitää arvossa sotaveteraaneja ja Mannerheimia, ja luottaa poliisiin ja puolustusvoimiin. Tämähän on meille sitä kiintymistä omiin tapoihin ja ympäristöön, ja juuri sitä vastaan käydään ankarinta hyökkäyssotaa. Huomattava on lisäksi, että näitä hyökkäyksiä eivät juuri koskaan tee toisrotuiset maahanmuuttajat, vaan aivan oma, usein "vihervasemmistolainen" akateeminen "älymystö". Heidän todellisista syistään ja tarkoituksistaan en uskalla sanoa mitään, mutta sen tiedän että puolue joka julkisesti ottaa puolustaakseen näitä perintönä pysyneitä arvoja, saa myös paljon ääniä - riippumatta siitä onko ne äänet annettu protestina vai ei.

Ehkä minun on lopuksi kuvailtava omaa "patrioottisuuttani". Sisimmäinen kehä syntyy siitä, että olen sivistyssukujen jälkeläinen, kiitollinen siitä, mutta en tyhmänylpeä. Seuraava kehä on hämäläisyys, joka sietää mainiosti savolaisia ja muita heimoja. Sitten olen monikielinen suomalainen, ja seuraavaksi vankka eurooppalainen, joka viihtyy useimmissa maissa kuin kotonaan, kannattaa periaatteessa EU:ta ja euroa, ja pitää arvossa Euroopan kristillistä ja roomalaista perintöä ("romanus sum"). Ja lopuksi olen ihmiskunnan jäsen, joka toivoo muidenkin kulttuurien kehittyvän rauhallisesti kohti sitä vakautta, rauhallisuutta, vapautta ja laillisuutta, joka on eurooppalaisen kehityksen selvä edistynyt tulos.

En siis ole arvonihilisti enkä -relativisti. "Ihmissyönti ei ole minulle pelkkä makukysymys", enkä pidä kaikkia kulttuureita ja perinteitä yhdenarvoisina. Minusta tämä ei ole rasismia, niinkuin luultavasti viimeistään kolmas kommentoija tulee esittämään. Jos päästän hänet läpi, tietysti.