lauantai 29. kesäkuuta 2013

Wiener Nougat shakkihevosen tapaan

Minulla on pulma. Olen joutunut sellaisen pakkomielteen valtaan, että jos avaan Wiener-Nougat-rasian, minun on poimittava suklaapalat shakkihevosen liikkeen mukaisesti. Olen vielä vaikeuttanut asemaani määräämällä, että saan syödä kaikki palat jotka fuskaamatta kykenen shakkihevosen hypyillä saavuttamaan. Mutta jos joudun umpikujaan, minun on annettava loput palat muiden syötäviksi.
Aloitin oikealta ylhäältä, ja jo nyt neljän siirron jälkeen huomaan, että lähdin hölmöilemään keskustaan, enkä enää saa kaikkia oikean reunan paloja itselleni. Jos yritän, sinne jää pari palaa jäljelle, ja joudun vielä umpikujaan, niin että muille jää jopa enemmistö paloista. Ja se on kuohuttavan väärin.
Auttakaa minua!
Koska asun yksin, ja säännöt ovat minun tekemiäni, voin tietysti muuttaa niitä sen verran, että saan aloittaa uudestaan toisesta paikasta. Tämähän on humaania ja inhimillistä toimintaa: onhan ihmiselle annettava mahdollisuus korjata virheensä! Ja jos uusienkin yritysten jälkeen joku pala jää noukkimatta, ei niitä voi sinne ikuisiksi ajoiksi jättääkään, vaan ne on syötävä muina miehinä pois ennenkuin pilaantuvat.
Sairaskertomukseeni voisin vielä lisätä, että jos ratkaisen kuvaristikkoa, jokaisen uuden sanan on oltava ainakin yhden kirjaimen verran kiinni jo kirjoitetuissa sanoissa. On suuri häpeä, jos joudun umpikujaan, ja aloitan jostakin uudesta paikasta. Toisaalta olen kyllä huomannut, että kannan häpeäni miehekkäästi, ja poikkeustapauksissa saatan aloittaa uudelleen kolmannestakin paikasta. Eihän kukaan kuitenkaan huomaa, kun vien lehden ajoissa paperinkeräykseen.
Nämä pakkomielteet muistuttavat jo lapsuuden aikana syntyneitä. Jalkakäytävillä kulkiessa ei missään tapauksessa saa astua laattojen saumojen päälle, tai muuten tulee susi ja syö...

7 kommenttia:

  1. Jokaiselle suorakulmion muotoiselle laudalle, jonka lyhyempi sivu on vähintään 5 ruutua, on olemassa ratkaisu. Sitä pienemmät ruudukot eivät aina ole ratkaistavissa. Helpoin menetelmä mekaanisen ratkaisun löytämiseksi on kuulemma siirtää kaakki aina sellaiseen ruutuun, jossa sillä on vähiten mahdollisia jatkosiirtoja (eli täsmälleen päinvastainen strategia kuin vaisto valitsisi). Voi tosin olla, että tuollaisella laudalla kierros ei välttämättä ole suljettu, joten lähtöruutua voi joutua vaihtamaan johonkin muuhun kuin nurkkaruutuun.

    Valitettasti surkeana shakinpelaajana en voi auttaa enempää, mutta matemaatikoille tunnetusti riittää tieto siitä että ratkaisu on olemassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tiedän kyllä tuon, siis teoreettisesti. Nyt on vain niin, että rasia ikäänkuin pakottaa minut pikapeliin, jossa siirtoja ei ehdi kirjata muistiin...

      Poista
  2. No johan on pakko-oireet :) jos jää Wienernougatia syömättä, mie voin tulla kylään ettei tarvi jättää niitä homehtuun! On meinaan parhaita tietämiäni konvehteja. Ja parhaimpia suklaita ylipäätään.
    Sanaristikoissakin voisin ehkä vähän auttaa, mutta se on tosi ärsyttävää, jos joku toinen tulee siihen viereen selittään, mitä pitää mihinkin laittaa ja tuohon tulee atta ja tuonne silmävärve.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaloa auttamishalua sinun taholtasi! Vastaanotan sen kiitollisena! - Vai että atta ja silmävärve! Justiinsa kun olin oppinut teat ja istat... :D

      Poista
  3. Hanki kaksi laatikollista + 4 palaa kyseisiä herkkuja. Levitä ne shakkilaudan jokaiselle ruudulle ja toimi linkin takana löytyvän animaation mukaan. http://media.riemurasia.net/albumit/mmedia/l/uzk/p1dz/327950/1061350955.gif

    Tv. Mystikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mystikko, minulle tulee kyllä voittamaton halu sijoittaa ensimmäiseen ruutuun yksi, toiseen kaksi ja kolmanteen neljä palaa wienernugaata, jne. Jos yrittäisin neuvomaasi konstia, tulisin jo ensirivillä hulluksi!

      Poista
  4. KR

    ehdotan kylmän viileästi strategian vaihtoa, Sinusta siihen on Miestä.
    Eli: kuvittele tanssivasi lavatanssia, parkettienpartaveitsenä, voit koukkia sinne sun tänne, kunhan muistat koko ajan vastapäiväisyyden!

    VastaaPoista