Maantieteellinen pakkomielle

Tässä on joukko ajoreittejäni viime viikkojen ajalta. Olen päättänyt ajaa kutakuinkin kaikki autokelpoiset tiet suurten pääväylien rajoittaman "tuntemattoman maan" alueilla täällä Hämeen-P..kanmaan tienoilla. Kaikki alkoi oikeastaan siitä, että olen vuosikymmeniä ollut kiinnostunut vanhoista valtateistä, jotka tietenkin kulkivat ikivanhasta kylästä toiseen, ja maaston muotoja käytännön pakosta kunnioittaen. Toisaalta huomasin, että Sääksmäen naapuripitäjän Kalvolan isoimpien kylien ja kartanoiden reunustaman Äimäjärven takana lännessä ja lounaassa aukeni valtava erämaa, harjuja ja metsiä, joiden välissä on lukematon määrä pikkujärviä ja soita. Kuitenkaan tuo Kalvolan ylänkömaa ei ole asumaton, vaan pienet tiet yhdistävät vanhoja, pieniä ja pittoreskeja kyliä sielläkin.

Mutta koska Kalvolan ylänkömaa on osa Tammelan eli Hämeen ylängöstä, se on myös vesistöjen kannalta kiintoisa. Monien vesistöjen alkulähteet sijaitsevat siellä moreenimäkien sylissä. Alla on kuva joka näyttää erilaisten vedenjakajien tiheyden tuolla ylängöllä. Vesiä virtaa luoteeseen, kaakkoon ja eteläänkin. Merkillistä on, että ne kaikki virtaavat samaan päämäärään, nimittäin Kokemäenjokeen. Osa virtaa Vanajaan suoraan, Äimäjärvikin. Osa virtaa Kernaalanjärven suuntaan, ja sieltä kohti Vanajaa. Koilliseen virtaa Tarpianjoen vesistö, ja laskee Kylmäkosken ja Viialan kautta Vanajaan. Ja lounaisimmat vedet saavat lopulta aikaan Loimijoen, joka - yllätys yllätys - purkaa vedet Kokemäenjokeen. 

Niinpä minulle ei enää ole yhdentekevää, millaisen puron tai joen yli tiesilta vie. Kun en enää patikoimaan kykene, talletan muistiin siltanäkymät. Kun niitä katson, tiedän minne vesi milloinkin valuu. Mutta se ei enää riitä. Kun näen mäen nousevan, tai tien kiipeävän sellaisen päälle, haluan tietää mäen nimen. Kalvolan ylängön mäkien ja soitten nimet ovat loputon aarreaitta paikannimibongarille, ja ne kertovat kaikki jotain tarinaa siitä mitä ihmiset ovat missäkin puuhailleet. Samalla ne kertovat siitä miten nämä syrjäiset erämaat muinoin on asutettu, miten takamaista tuli viljelykyliä, ja miten ihmiset liikkuivat kylien välillä.

Minulle ei sis enää riitä, että tien yhdessä päässä on paikka A, ja toisessa päässä paikka B. Sellaistahan tämä nykyinen matkustaminen pääasiassa on. Minä haluan tietää, miten ja miksi kylät ovat siellä missä ovat. Nykyään tiellä on minulle jo paljon enemmän kerrottavaa koko pituutensa osalta, eikä uteliaisuuteni näytä hiipuvan, päin vastoin. Katkeraa on se, että koko intohimoni kohdistuu asioihin, joiden tutkimiseen ikäni ei tule alkuunkaan riittämään. (Jatkuu)