Kanajärven talo Kalvolan ylängön katolla

Kalvolan ylänkömaa on moninkertainen vedenjakaja-alue, valtavia metsiä, soita, pikkujärviä, pikkukyliä siellä täällä, harju- ja kangasmaastossa kiemurtelevia sorateitä niitä yhdistämässä, ja kaukaiseen menneisyyteen viittaavia paikannimiä siellä täällä.

Kartassa yllä on yhtäjaksoisella mustalla viivalla merkitty Kokemäenjoen vesistön etelä- ja lounaisrajaa. Sen alapuolella vedet virtaavat Suomenlahteen. Punaisella katkoviivalla olen merkinnyt Tarpianjoen vesistön, joka kattaa tästä ylängöstä suurimman osan, ja joka laskee Vanajaan Viialassa. Oranssilla olen merkinnyt Kernaalanjärveen ja siitä Hämeenlinnan kautta Vanajaan virtaavat vedet. Molemmista niistä länteen on Loimijoen suuri alue, joka lopulta laskee Huittisissa Kokemäenjokeen.

Noin suurin piirtein voisi sanoa, että Kalvolan ylängön laki on yllä mainittujen kolmen vesistöalueen yhteisessä nurkkauksessa, noin Rimmilän ja Patakankaan välisessä maastossa. Alla olevassa kartassa tämä kolminkertainen vedenjakaja näkyy selvästi: vasemmalle ylös laskevat Hietajärvestä ja Kotkajärvestä Tarpianjoen vedet, vasemmalle alas Renkajärvestä lähtevät Kernaalanjärveen laskevat vedet, ja oikealle alas Loimijoen vesistön latvat, jotka lähtevät Kanajärvestä. 

Hyvän käsityksen ylängölle tulosta saa, kun lähtee iittalasta kohti Kotkajärveä. Sen verran hakkuuaukeita tuon hyväkuntoisen asfalttitien laidoilla on, että silmä heti erottaa jyhkeitä kukkuloita kummallakin puolella. Puhdasvetisen, kesämökkien reunustaman Kotkajärven pinnankorkeus on n. 121 metriä, eli 42 metriä Vanajan yläpuolella, mutta vuoret ja harjut nousevat ympärillä jopa 160 metriin. Kanajärvi on vielä korkeammalla, yli 137 metrin, ja siis korkeammalla kuin Rapolanharjun laki. Sen ympärillä myös mäet kohoavat korkealle, aina noin 180 metriin asti. Kanajärveltä etelään kohti Teuroa vievä tie on kuin vuoristorata, kapea, mäkinen ja mutkainen. Teuron viljelysaukeille lopulta tullessa tuntuu kuin olisi laskeutunut alas laaksoon, vaikka niidenkin korkeus on siinä 110 ja 120 välillä. Teuro on nähtävyys sinänsä, mutta nyt keskitytään tuohon korkealla päilyvään Kanajärveen, jossa sijaitsee koko Kalvolan ylängön kuuluisin rakennuskompleksi, Emanuel Kanajärven (1801-68) yksinäistalo, suomalaisen kansansivistyksen pyhäkkö.

Emanuel Kanajärvi ja Matti Pohto kuuluvat kirjojenkeräilijöinä kirjallisuutemme historiaan, ja heidän suuret kokoelmansa sijaitsivat juuri Kanajärven talossa. Vaikka erämaatalo oli todella hankalien yhteyksien päässä, keskellä villiä erämaata, monet merkkihenkilöt löysivät sinne tiensä. Emanuel on ollut hämmästyttävä henkilö myös talonpoikana. Hän oli edelläkävijä myös viljelijänä, teki köyhästä tilasta vauraan, ja rakensi uhkean kaksipihattoisen ja osittain myös kaksikerroksisen kompleksin, joka vielä nytkin herättää kunnioitusta, vaikka umpipihatoista puolet onkin kadonnut. 

Alue on yksityisenä museona, nykyisin enää harvojen vierailujen kohteena, ja portit olivat paikalle tullessanikin lukossa. Mutta aidat ovat helposti kierrettävissä, ja pääsin kuvaamaan joitakin osia kompleksista. Pitkä päärakennus on korkea mutta kapea, huoneen levyinen. Alakuvassa on ainoa jäljelle jäänyt pihapiirin portti, jonka TKK:n kansainväliset arkkitehtiopiskelijat  kunnostivat leirillään 2009. Tuosta leiristä on julkaistu yksityiskohtainen laaja kertomus, joka on kaikin puolin viehättävää ja valaisevaa luettavaa. Suosittelen!

Alla on portilta lähtevää hirsimuuria, ensin puuvaja, sitten rengintupa ja alimmaisena kaksikerroksinen Alatupa.

Toivoisinpa Kanajärven museokompleksille uutta kukoistuskautta, vamanlaista kuin vielä 1980- ja 90-luvuilla oli. Nykyisin ihmiset vain enää harvoin suuntaavat bemarinsa kapeille roudansyömille sorateille kohti "middle of nowhere", valitettavasti. Vaikka juuri sinne heidän olisi terveellistä lähteä. - Kuvat suurenevat klikkaamalla.