Autoilijan tiekartta 1927 on julkaistu uudestaan

Suloinen miniäni, tarakkaharakka mutkateitä tutkivan poikani pyörällä, toi minulle melkoisen yllätyksen. Karttakeskus oli jo viime vuonna julkaissut uuden painoksen vuonna 1927 ilmestyneestä ensimmäisestä autoilijan tiekartasta Suomessa. Kirjassa on valtavasti tietoa muillekin kuin vanhojen teitten tutkijalle, ja se on toimitettu siten että vasemmalla taittuvat auki vanhat karttanäkymät, ja oikealla nykyiset. Samaan tapaan on toimitettu myös kaupunkien karttanäkymät vuodelta 1927, rinnakkain nykyisten kanssa.

Suomi oli tietysti vähän toisen muotoinen ja kokoinen vuonna 1927, ja se kuvastuu mainiosti myös kirjan takakannesta:

Tieliikenne on sotien jälkeen mullistunut dramaattisesti. Teitten rakennus ja ylläpito tuli valtion tehtäväksi vuonna 1918, mutta vielä pitkään jouduttiin helposti vikaantuvilla ja alkeellisilla autoilla ajamaan pitkin vanhoja kärryteitä ja -polkuja. Kestopinnoituksesta ei ollut puhettakaan. Vuonna 1931 oli teistä kestopäällystetty vasta 36 kilometriä! Kaikki muut olivat erilaatuisia sorateitä. Niinpä tieluokittelu vuonna 1927 olikin tämänlainen:

Autoliikenteelle "hyvä tie" saattoi olla samankaltainen kuin nykyisin Kalvolan ylängön harjukankailla kulkevat soratiet. Varsinkin notkoissa ja savikoilla kelirikko möyhensi teitä, eikä tienreunaa ollut hyvä liikaa lähestyä. Vastaantulijan ohittaminen oli jo tehtävä kieli keskellä suuta, saatikka edellä hitaammin kulkevan kärryn. Autot olivat muutenkin pienenä vähemmistönä tiellä liikkujien joukossa, hitaitten hevoskärryjen keskellä.

Muistan itsekin, miten Turun suuri maantie oli pääosaltaan soraa, samoin Lopen maantie. Sota-aikana kaivoin kaverin kanssa jälkimmäiseen kuopan, joka peitettiin tikuilla, lehdillä ja hiekalla. Sitten vain odotettiin, että jompi kumpi päivän autoista ajaisi päistikkaa "Miina-tätiin"...

Muistan miten erikoista ja hämmästyttävää oli, kun pätkä Tuusulan maantietä päällystettiin isoilla betonilaatoilla. Kun kulutus ja routa kallistivat niitä vähän vinoon, oli hauska kuunnella autonpyörien ääntä "ta-dam, ta-dam, ta-dam..." Herttoniemen pääväylä oli hämmästyttävästi päällystetty asfaltilla; se oli vain niin kapea, että vastaantuleva auto oli kohdattava vauhtia vähentämällä ja menemällä niin sivuun kuin uskalsi.

Ja bussin työntäminen kuului lapsuuteni aikana jokaisen joukkomatkustajan kokemuspiiriin...

Hämeenlinnaan ei 1927 päässyt etelästä "hyvää" tietä pitkin lainkaan (ja miksi olisikaan tarvinnut, kun oli suora junarata!). Helsingistä pääsi kyllä Lopen kautta Renkoon, mutta sitten tie huononi. Automatka Tampereelle piti ikivanhaan tapaan suunnata Tuusulan, Raalan, Hausjärven, Lammin ja Pälkäneen kautta. Se oli kokopäivän matka se!

Lyhempi reitti Hattulan ja Kalvolan kautta Tampereelle olisi ollut vähän hankalampi, kun Kalvolan ja Akaan väli oli huonohko, ja tie pohjoiseen Lempäälänkin kautta kovin vaihteleva. Akaan ja Urjalan välinen ikivanha maantie oli suorastaan kehno, ennenkuin päästiin harjumaastoon Urjalassa. Mutta sieltä Punkalaitumelle ja Huittisiin oli taas parempi tie.

 Tässä vielä Tampereen liikennetilanne vuonna 1927:

Vielä muita huomioita:
Liikennemerkkejä alettiin sijoittaa kaupunkeihin vasta 1930, ja maaseudulle peräti vasta 1937. Kaikki Suomen lentokentät on rakennettu minun elinaikanani. Kievarilaitoksen tappoivat linja-autot. Suurin osa kievareista lakkautettiin 30-luvun lopulla, mutta viimeiset vasta 1955.
Hämeenlinnan ja Pälkäneen välistä ikivanhaa ja mutkaista soramaantietä ajoin vielä vuoden 1970 tienoilla. 1950-luvulla olisi päässyt Hämeenlinnasta Sääksmäkeen ja Valkeakoskelle Vanajan itäpuolitse edelleenkin huonoa soratietä pitkin, tai kuitenkin paremmin kauempaa reittiä Kalvolan, Akaan ja Lempäälän kautta. Hämeen muinainen keskuspitäjä liitettiin liikenne-Suomeen vasta 1960-luvun alussa. Nyt tuo vanha kolmostie on enää pelkkä seututie komeine siltoineen ja maisemineen...

Maailma muuttuu eräiltä osin häkellyttävää vauhtia, ja itse synnyin maailmaan jota ei enää juurikaan ole. Ehkä kauan jatkunut intoni vanhoihin teihin on vaistomaista paluuta varhaislapsuuteni auvoisiin, aina aurinkoisiin kesiin, ja yksinkertaisempaan elämään...