Pyhä kuutamoyö

Kuutamoyö. Liki lammen on autio, hyljätty tienoo.

Kaikki on vaiti. Vain hiljaisuus arkana oottavan tuntuu,

kuin joku suurempi voima ois valmiina valtaamaan seudun.

Mies oli sinne kulkenut outoa polkua pitkin,

viemänä vaistojen aavistavain, niinkuin seuraten untaan.

Hiljaa on hänkin, ja hurmion tuntee tuon lumotun hetken.

Äkkiä häikäistyy mies, veden yllä kun välkkyen liikkuu

nymfien joukko. Se parvena tanssii, ja ilmassa kaikuu

mystinen, melkein äänetön laulu - ei kauniimpaa liene.

Laulun myös kuulevat taivaassa graziat luona Olympoon,

vaivihkaa liittyvät jumalten silmiä välttäen joukkoon.

Heidät on huomannut mies, joka mielessään nymfeille lausuu:

"Vuorten ja puitten ja vetten nymfit, te ihmisen sielun

haavojen lääkitsijät, yhä antakaa lahjanne meille!

Lohtua murheellisille ja epäileväisille usko,

rakkautta vaille myös jääneille antakaa vihdoinkin onni!

Teille on jumalten lahjana tullut - meille ei suotu -

taitonne auttaa ja lohduttaa, jos vain luotamme teihin."

 Muusille kiirehti mies myös kertomaan mietteistä näistä.

Paremmin tunsivat muusat nuo jumalten kateiset mielet:

"Kertoa voit, mutta salaiset mietteesi kuiskata muista!"

Kirjoitin tämän vapaasti muutamaa Goethen epigrammia seuraten. Suuri salaneuvos käytti epigrammeissaan distikonia, mutta jätin pentametrit pois ja käytin vain heksametriä, joka mielestäni istuu suomenkieleen helpommin. Kuva Konstantin Makovsky 1879.