lauantai 30. heinäkuuta 2011

Villipedot riehuvat jo saunarannoillakin!

Elämä käy yhä vaarallisemmaksi täällä rauhallisessa Suomessakin. Pitkin kesää lehdet ovat varoitelleet ihmisiä vaarallisista villieläimistä kuten ampiaisista, paarmoista ja hyttysistä, jotka saattavat levittää tautejakin. Jos ampiainen puree ihmistä, hän voi vaikka kuolla, jos on kovasti allerginen. Ja kovasti allergisiahan tässä yleensä kaikki ollaankin.

Nyt kauheudet ovat käyneet yhä suurikokoisemmiksi. Aamulehti kertoi 29.7. kauhu-uutisen: Kaksi lammasta ja pässi pääsi aidan läpi Pirkkalan Reipinniemen saunarantaan. Siellä joukko lapsia ja kaksi rouvaa lähtivät kiljuen juoksemaan pakoon, mutta pässi onnistui pukkaamaan yhtä rouvaa takapuoleen ja toista reiteen. Onneksi löytyi siviilirohkeita kansalaisia, jotka pelastivat petojen armoille jääneet viattomat ihmiset:

Lopulta rannalla ollut rohkea äiti lapsineen puuttui tilanteeseen. Rouva löi pässiä kengällä ja pieni, 6-vuotias tyttö huitoi lampaita etäämmälle.

Järkyttävä uutinen levisi heti lehdistöön. Ilta-Sanomien uutisessa pannaan paremmaksi:

Reipinniemen saunarannassa koettiin perjantaina kauhunhetkiä, kun läheiseltä tilalta karkasi lauma lampaita ja suurilla sarvilla varusteltu pässi.

Aita oli pettänyt ja eläinlauma pääsi tallustelemaan vapaasti rantahietikolle.

Karannut lauma aiheutti paniikkia rannalla olleissa lapsissa ja nuorissa.


Käsi sydämelle, keneltä meistä löytyy enää rohkeutta mennä uimarannallekaan, kun on vaara joutua lammaslaumojen syötäväksi?

5 kommenttia:

  1. Suomalainen journalismi kunniaan.

    VastaaPoista
  2. Tämä iltalehden juttu ounastelee sitä että, iltalehti on jo kalunnut kaiken norjantapahtumista

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kari makeista nauruista!

    Liekö olemassa semmoinen kuin karjanomistajan vastuuvakuutus?

    Siitähän saisi kätevästi bisnestä.

    Vakuutuksenottaja rakennuttaisi aitauksen, jonka käyttöönottoa tulisi edeltää erityisen aitatarkastajan käynti ja tarkastus.

    Mitenkähän on, perustettiinko petomaisten lampaiden uhreille kriisiapuryhmä?

    Varmaan kirkossa joku alkaa pohtia, kuinka Agnus Dein sanoja tulisi muuttaa - karitsahan tuli tuossa todistetuksi petoeläimen penikaksi.

    *pitelee vatsaansa, ei uskalla hohottaa, kun muu perhe nukkuu vielä*

    VastaaPoista
  4. Äijä, Agnushan on kaiken lisäksi julman pässin poikanen...

    VastaaPoista
  5. Kivekset pannulle moiselta Hektor-pedolta! Ei taida enää Helsingistäkään saada moista gourmeherkkua?

    VastaaPoista