Katkuru, ja saarten mystinen olemus.

Kauan kauan sitten kävin ystäviä tapaamassa Katkurun saarella Kustavissa. Kuten Googlen kartasta näkyy, seutu on fantastisten vesilabyrinttien, salmien ja lahtien halkoma. Sitäpaitsi Katkuru sijaitsee Volter Kilven tarunomaisessa maailmassa. Meidät vietiin kerran veneellä saaren pohjoisosaan, ja tarkoituksena oli patikoida takaisin huvilalle joka sijaitsi sen eteläkärjessä. Ilman karttaa ja kompassia tietysti, eihän saarella sentään voi eksyä!

Tapahtui klassinen suunnistusvirhe, reitin kiertyminen. Äkkiä vastaan tuli ranta aivan oudossa paikassa. Näimme mökin, ja sen seinällä olleesta kartasta tajusimme olevamme noin kello neljän suunnassa saaren itärannalla olevan lahden perukassa. No, siitä olikin sitten helppoa suunnistaa perille etelään.

Eksyminen suhteellisen pienellä saarella oli tietysti turvallista ja kovin hauskaa. Mutta tuon patikkaretken muisto kytkeytyy paljon isompaan yhteyteen, nimittäin saaren syvällisimpään olemukseen. Ei ihme, että aihe on kiinnostanut myös katkurulaisten Krohnin sisarusten Inarin ja Leenan mieltä. Jälkimmäinen on jopa kirjoittanut saaresta joka karkasi pois, liukui toisaanne. Tuntuuhan se mahdolliselta, jos vaikka sumu sattuu peittämään naapurisaaren. Onko se enää siellä?

Minullakin on vanha usean unen dokumentoima saari jossain Suomen etelä- tai lounaisrannikolla. Pystyisin vieläkin piirtämään sekä sen kartan että profiilikuvan meren puolelta katsottuna, ja uskon että se todella on olemassa vaikken sitä ole vielä kartasta löytänyt.

Saaren ominaisuuksiin kuuluu eristyminen muusta ympäristöstä, omalaatuisuus, mutta myös salaperäisyys, kaukana häämöttäminen, houkuttelevuus, kaipuun kohteena oleminen. Kaikkien merenkulkijakansojen tarustossa saarilla oli erityisasema. Thomas Moren Utopia oli saari:

Omalaatuisen saarikulttuurin suojaaminen on pulma sinänsä. Maailmassa ei liene ollut ihmisyhteisöä, jota ei olisi kiinnostanut eristyneen saaren valtaaminen, ei ennen eikä nykyäänkään. Falkland / Islas Malvinas, Kiinan ja Japanin tai Japanin ja Venäjän väliset kiistat - tai entäpä Oolanti sitten! Saaren itsenäisyyden ja erikoislaadun suojaamiseksi sen ympärille on kuviteltava vaikeakulkuisia karikkoja, vaarallisia merivirtoja tai jotain sen sellaista. Ohjekirjana voisi käyttää vaikka Odysseiaa.

Kaikkein turvallisinta tietysti on, jos saari lentää ilmassa, kuten Laputa Swiftin Gulliverissa:

Saarella ei voi eksyä; jos kulkee pitkin sen rantaa, pääsee aina lähtöpaikkaansa. Saaren keskellä on yleensä korkea kallio tai peräti vuori, jolta näkee kaikki rannat yhdellä kertaa, kuten vaikkapa Robinson Crusoen saarella tai meidän vanhalla Suursaarellamme. Ja milloin meille olisi valjennut eliökunnan kehityksen suuntaviivat, ellei Darwin olisi käynyt Galápagos-saarilla?

Saaren idea voi kertaantua, jolloin syntyy ainakin topografinen (ellei peräti topologinen) erikoisuus. Meidän eteläisen rannikkomme saarista jotkut ovat sellaisia. Meren saari, jossa on järvi, jossa on saari, jossa ehkä on lampi ja lammessa vielä saari. Sen lammen saareen eteneminen on itse asiassa samaa kuin kiipeäisi kallion korkeimmalle harjanteelle tai laskeutuisi laakson syvimpään kohtaan. Kemiön saarella taitaa olla tuollaisia paikkoja, ja sellaisilla on meihin taianomainen vaikutus.