sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Pitkien matkojen uni-Suomi


Vähän yli 22 vuotta sitten tein musiikin ja näyttelin Rauni Mollbergin elokuvassa Ystävät, toverit. Elokuvan tekoon liittyi kaksi pidempää matkaa, joista toinen Eestin setukaisalueelle ja Petserin luostariin oli miellyttävä. Toinen matka, bussilla Tampereelta yhtä soittoa Kirkenesiin, ja sitten samalla tavalla takaisin, oli sen sijaan lähinnä painajaismainen. Tuskaisen bussissa istumisen lisäksi paluumatkan inhottavuutta lisäsi Mollbergin suosiman rahvaanomaisen avustajaporukan osuus. Rähjäävää riehumista humalassa, ja auton WC:n nopea tukkeutuminen jo alkumatkasta oli ainutlaatuinen "kokemus".

Eipä ihme, että tuo matka on jättänyt jälkensä unimaailmaanikin. Humalaista riekkumista uniin ei ole tullut, mutta tuskaisan loputonta matkustamista senkin edestä. Lappikin on usein mukana, paikkana joka on kaukana, jonka takana ei ole mitään muuta kuin loppumatonta erämaata, joka on ei-missään, ja jossa ei ole mitään olemisen kannalta mielekästä.

Pyydän anteeksi kaikilta Lapin ystäviltä, mutta minulle se on pelkästään kitukasvuista erämaata, onnettomimmillaan Jäämeren rannan kuollut heinästö ja uhkaavat paljaat kalliot. Jyväskylä on minulle aina ollut "Lapin portti", jonka takana kasvillisuus johdonmukaisesti muuttuu kituisammaksi. Tämän kaltainen on myös unieni Suomi, jossa on kaksi päätietä. Etelästä pohjoiseen kulkee suora tie, ja Jyväskylän kohdalla siihen risteää suorakulmaisesti idästä länteen kulkeva väylä. Mitään kaupunkia siellä ei näy, pelkkää loputonta kuusimetsää tien kummankin puolin.

Lapissa tältä suoralta tieltä haarautuu kohti länttä loputtoman pitkä soratie, joka päättyy jonkinlaisen puusta kyhätyn matkustajakodin pihaan. Sen takana ei ole mitään; tiedän että voisin kulkea viisikymmentä tai sata kilometriä pohjoiseen, länteen tai etelään kohtaamatta mitään muuta kuin loputonta heinikkoa ja kitukasvuista puustoa.

Sinne matkustajakotiin olen joskus joutunut. Siellä ei ole mitään järjellistä tekemistä, ja pahin kaikesta on ajatus, että pois päästäkseen täytyy taas lähteä loputtomalle turruttavalle matkalle. Joskus lopulta olen päässyt "Jyväskylän risteykseen", sinne kuusimetsän keskelle, puhkiväsyneenä, ja ajatellut että vielä täytyisi kestää puuduttava matka Tampereelle ja siitäkin etelämmäs.

Viime yönä olin siellä pohjoisessa taas. Jonkin verran minua virkisti se, että kuskeiksi nousi "Jyväskylässä" kaksi mukavantuntuista nuorta naista. En juuri päässyt puheisiin heidän kanssaan, mutta Tampereella he sanoivat jäävänsä kyydistä pois, ja lähtevänsä takaisin pohjoiseen. Vasta nyt huomasin, että naisilla oli jättiläiskokoiset rinkat mukanaan, ja ne selässään he lähtivät patikoimaan kohti pohjoista.

Ilmeisesti joku sitten ajoi bussia Tampereelta etelän suuntaan, koska heräsin omassa vuoteessani hyvin tyytyväisenä ja kiitollisena kotiin pääsystä.

4 kommenttia:

  1. Vihdoinkin! Äntligen!

    Joku, joka on samaa mieltä Lapista ja sen luonnosta. Ja myös viinaa lutraavasta porukasta bussimatkalla. Ärsyttävää.

    VastaaPoista
  2. Jos joku kysyisi, asuisinko mieluummin Lapissa vai Tahitilla/tms, vastaisin Tahitilla/tms.

    Vaikka viime viikolla silmät tutkittiin, jotain häikkää niissä on, kun ensiksi luin:

    "Vasta nyt huomasin, että naisilla oli jättiläiskokoiset rinnat mukanaan..."

    VastaaPoista
  3. kariav, väärinlukemiset ovat joskus paljastavia! :)

    VastaaPoista
  4. Paljas totuus seuramatkoista ja lapinhulluudesta!

    iisi

    VastaaPoista