perjantai 12. lokakuuta 2012

Inhimillistettyjä antiikin kentaureita

Vielä yksi aihepiiri Kreikan tarustosta. Yllä on mosaiikkiteos, peräisin Hadrianuksen Villasta Tivolissa, ja koottu joskus 118-138 välisenä aikana. Siinä nähdään epätoivoinen kentauri-isä, jonka vaimo ja lapsi makaavat kuolleina kissapedon raatelemina. Yhden pedoista hän on jo onnistunut tappamaan.

Vanhan Kreikan aikoina kentaurit kuvattiin yleensä vain miehinä, ja paria poikkeusta lukuunottamatta raakoina, väkivaltaisina ja naisten kimppuun käyvinä. Hellenistisenä aikana ja Rooman keisariaikana tarut saivat vähitellen rikkaampia muotoja (kuten eilen mainittu Orfeun ja Eurydikeen tarina), ja naispuolisetkin kentaurit eli kentauridit (kentauros / kentauris) alkoivat tulla kuvatuiksi. Tässä toinen antiikin mosaiikkikuva:
Louvressa on antiikin veistoskopio kentaurista, jonka kädet on sidottu yhteen selän takana. Selässä istuu pieni amoriini kiusaamassa vanhusta. Koska maailmassa näkyy olevan useita kopioita tästä vangitusta kentaurista ilman amoriinia, arvaan valistuneesti että pikku kiusanhenki on siihen lisätty myöhemmin, ehkä 1700-luvulla tai 1800-luvun alussa. Näin kuvaan on saatu syvyyttä. lämpöä ja ironiaa, sillä kokonaisuus viittaa suoraan hyvin kiusalliseen ja tuskalliseenkin asiaan, vanhan miehen rakastumiseen.
 
Tässä lähikuva, detalji veistoksesta, joka näyttää taideteoksen suurenmoisen hienon tason:
 
Kannattaa muuten käydä sivustolla www.theoi.com, joka sisältää melkoisen suuren määrän tietoa antiikin Kreikan mytologiasta. Sieltä pari tämänkin jutun kuvaa on (luvatta) kopioitu.


1 kommentti:

  1. Pienenä poikana luulin, että olion nimi on kenttäori. Tätä nimeä olisi varmaan myös Sigurd Wettenhovi-Aspa käyttänyt.

    VastaaPoista