+Krim.jpg)
Sotien yhteydessä tavataan puhua sankareista ja kunniasta. Krimin sota 1850-luvulla paljasti eräänä ensimmäisistä sodan todellisen berserkinluonteen. Näin muunmuassa Leo Tolstoille, joka nuorena miehenä osallistui siihen. Lennättimen keksiminen toi tuon sodan kansainväliseen lehdistöön, sai aikaan esimerkiksi Englannin hallituksen kaatumisen, sekä myös Florence Nightingalen kuuluisan toiminnan.
Sankareiden ja kunnian sijaan ihmiset saivat lukea järjettömästä miesten tapattamisesta, ja valtavista vainajamääristä kun taudit pääsivät vammautuneiden ja vammautumattomienkin sotilaitten kimppuun.
Die Gartenlaubessa 1855 julkaistussa kuvassa on itse asiassa itävaltalainen, preussilainen ja "saksalainen" soturi, ja saksalais-isänmaallisen runon oli kirjoittanut Friedrich Rückert. Siinä hän propagoi tulevaa suurta yhdistynyttä Saksaa, johon osina kuuluivat niin Itävalta kuin Preussikin. Rückertille nämä soturit olivat sankareita, ja enkeli vei heidät Jumalan valtakunnan korkeimmille kukkuloille.
En pitänyt Rückertin runosta lainkaan, ja kirjoitin omani tilalle. Ihmisten järjetön tapattaminen hallitsijoiden tai suurvaltojen tai uskontojen tai minkä tahansa muun "kunnian" tähden on vastenmielistä. Mutta lopun vähän avoimeksi jääneen kyselyn vastaus on kyllä selvä. Mikään ei muutu. Se nähtiin karmaisevasti jo ensimmäisessä maailmansodassa, ja sen näkee yhtä lailla tänään.
Minä olen sitä sankaruutta ja kunniaa ihmetellyt myös. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö kunnioittaisi esim. Suomea puolustaneita veteraaneja, mutta mitään sinänsä ihailtavaa sotatouhussa ei ole.
VastaaPoistaPentti Haanpää aikanaan irvaili Kenttä ja kasarmi- teoksessaan sotalaitoksen touhua jotenkin näin: "Ei täällä mitään sankaruutta ja uljautta hyväksytä, paremminkin tuntuvat kapitulantit vaativan piestyn koiran nöyryyttä".
Väinö Linnan merkkiteoksesta nyt puhumattakaan.
Samoin Veikko Huovinen väläyttää joskus sarkasmia nimenomaan sankariajatuksia kohtaan. Eräässä novellissa kuolee Joosep Kinaretilainen, jonka haudalla joku sotatoveri muistaa kuinka poismennyt oli niittänyt suuren vihollisjoukon konepistoolillaan. "Asialla, asialla oli oltu ihmisyyden puolesta."
Itse tunnen sotilaita kohtaan myötätuntoa. Ei sodassa tappaja ole se suurin rikollinen, vaan tapattaja.
Olen samaa mieltä. Tapattaminen on kirjaimellisesti kuolemansynti. Ja voimme toisaalta todella kunnioittaa vaikkapa talvisodan sankareita, jotka tekivät minkä voivat lähes epätoivoisessa tilanteessa, kun vaihtoehto olisi jos mahdollista ollut vielä kauheampi.
VastaaPoista