Särkynyt sydän Sessenheimissa

Yllä on kuva Die Gartenlaubesta vuodelta 1871. Se voisi olla hyvänä esimerkkinä siitä pehmeän koristeellisesta tavasta, jolla tuolloin yhdisteltiin erilaisia toisiinsa liittyviä kuvia. Kuvat ovat pienestä elsassilaisesta kylästä nimeltä Sessenheim, nykyään lähellä Saksan rajaa, mutta ennenvanhaan Saksan puolella kuten myös EU-kaupunki Straßburg. Tuossa kaupungissa opiskeli vuonna 1770 lakitiedettä muuan 21-vuotias Johann Wolfgang Goethe, oppineen ja varakkaan frankfurtilaisperheen lahjakas vesa.

Tällä oli tapana tutustua ratsain Straßburgin ympäristöön, ja saapui lokakuussa -70 neljänkymmenen kilometrin päässä olevaan Sessenheimin kylään. Tuota pikaa hän siellä tutustui paikallisen pastorin sievään tyttäreen Friederike Brioniin, joka tuolloin oli 18-vuotias. Nuorten välille kehittyi kiihkeä rakkaussuhde, joka sai myös aikaan että Goethe alkoi kirjoittaa runoja. Yhdestä tuli heti suunnaton hitti, joka sävellettiinkin useaan kertaan - kuuluisimman laulun on kirjoittanut Franz Schubert. Tämä "Heidenröslein" perustuu jo keskiajalta periytyneeseen aiheeseen, ja sillä on suomenkielinenkin vastine kansanlaulustossamme. Mutta Goethen runossa poika ei ujostele, ei huoli kukan uhkauksesta pistää, vaan poimii kukan. Ja kukka - se saa tyytyä kohtaloonsa:

Sah ein Knab ein Röslein stehn,

Röslein auf der Heiden,

War so jung und morgenschön,

Lief er schnell, es nah zu sehn,

Sah's mit vielen Freuden.

Röslein, Röslein, Röslein rot,

Röslein auf der Heiden.

Knabe sprach: „Ich breche dich,

Röslein auf der Heiden!“

Röslein sprach: „Ich steche dich,

Dass du ewig denkst an mich,

Und ich will's nicht leiden.“

Röslein, Röslein, Röslein rot,

Röslein auf der Heiden.

Und der wilde Knabe brach

's Röslein auf der Heiden;

Röslein wehrte sich und stach,

Half ihm doch kein Weh und Ach,

Musst es eben leiden.

Röslein, Röslein, Röslein rot,

Röslein auf der Heiden.

Friederike Brion elsassilaistytön asussa

"Willkommen und Abschied" on eräs toinen näistä runoista, joita Goethe lähetteli kauniisti koristeltuina kirjeinä Friederikelle. Siinä runoilija kuvaa tytön ihanuutta koko runoilijoiden paletin täydeltä, mutta mukana on myös jäähyväisten tuska. Goethe päätti lopettaa suhteen elokuussa -71, valmistuttuaan lakitieteen lisensiaatiksi, ja suunnatessaan takaisin kohti työtä synnyinkaupungissaan. Vanhoilla päivillään hän kirjoitti lopun uudelleen, ehkäpä paremmin vastaamaan tapahtunutta. Suomensin lopun suunnilleen rytmiin, mutta jätin riimit pois:

Mikä autuus suudelmissas,

mikä tuska silmissäsi!

Minä lähdin, sinä katsoit

maahan. Sitten kyynelsilmin

katsoit lähtevää. Oi Luoja,

onni on olla rakastettu,

ja onni rakastaa on myös!

Siihen jäi Friederike-parka. Menetetyn rakkauden tuska oli liian suuri, jotta hän olisi voinut suostua mihinkään kosintoihin, joita tiettävästi tuli piankin. Hän jäi naimattomaksi, ja kuoli 61-vuotiaana 1813. Hänen muistonsa jäi kuitenkin elämään, ja Goethen jälkiä seuraavat toivioretkeläiset käyvät yhäkin Sessenheimin pienessä Goethelle ja Friederikelle omistetussa museossa. Se onkin tuon pikkukylän ainoa varsinainen nähtävyys ja vetonaula. Tässä on Goethen piirros vuodelta 1770 Sessenheimin vanhasta pappilasta, joka on myös otsikkokuvassa keskellä: