maanantai 28. tammikuuta 2013

Köyhyyttä ja kaupungistumista


Teollistuminen ja kaupunkien nopea kasvu johtivat 1800-luvulla köyhyysongelman kärjistymiseen, joka tuntui lähes kaikissa yhteiskuntaluokissa. Oli syntynyt uusi rahakkaiden kapitalistien joukko, jolle jonkinlainen yhteiskuntavastuu oli lähes tuntematon ajatus. Vanha kristillinen lähimmäisenrakkaus ja armeliaisuus alkoi vähetä, eikä sillä enää olisi ollutkaan riittävää tehoa, kun köyhyys ja työttömyys kasvoivat niin rajusti. Yhteiskunta alkoi hoitaa pulmaa omalla byrokraattisella tavallaan, mikä yhäkin kylmensi yleistä suhtautumista.

Myös saksalainen kuvalehti Die Gartenlaube oli köyhyydestä huolissaan. 1880- ja 1890-luvuilla se julkaisi useita artikkeleita ja tunteisiin vetoavia kuvia aiheesta. Ylimmässä kuvassa häädetään työläis- tai käsityöläisperhettä sateessa kotoaan, ja jopa asiaa valvova santarmi näyttää järkyttyneeltä. Varakas vuokraisäntä edustaa tuota ylimielistä, kovaa ja piittaamatonta kapitalistien joukkoa. Kuva on vahvasti kantaa ottava, aivan samalla tavoin kuin esimerkiksi Zachris Topeliuksen lähes samanaikainen runo Kommunismens vagga (Kommunismin kehto, 1884), joka perustuu hänen Pariisin-kokemuksiinsa.


Köyhyys iski myös porvariston piirissä, kuten yllä oleva kuva vihjaa. Varsinkin yksinhuoltajanaisten asema oli tukala, ja heitä oli paljon, kun miesten varhainen kuolleisuus alkoi hälyttävästi lisääntyä. Asenteitten koventuminen näkyi selvästi, ja köyhyyttä alettiin varakkaammissa piireissä pitää itse aiheutettuna, laiskuutena ja epäsosiaalisena käytöksenä. Alakuvassa taiteilijalla on ehkä ollut ajatuksena kuvata myötämielisyyttä, mutta valitsin kuitenkin sen toisen näkökulman, aikaansa paremmin kuvaavan:


Ei ihmetytä lainkaan, että tuon kaltaisissa yhteiskunnissa syntyi vastareaktio, sosiaalisiin parannuksiin tähtäävää liikehdintää. Toinen asia sitten on, että se siellä täällä johti vähemmän tarkoitettuihin seuraamuksiin.

1 kommentti:

  1. Tuppaa näissä ihmisten keskeisissä asioissa käymään niin, että sinänsä hyvän asian pilaa aina joku ihminen. Luonnehäiriöinen, sydämetön, välinpitämätön, ylimielinen. Niin raha kuin vaikkapa jokin aate vetää luonnehäiriöisiä puoleensa magneetin lailla.

    Niin on käynyt aikanaan kirkolle, niin on käynyt kapitalismille, niin on käynyt sosialismille. Silti haluaisin uskoa siihen, että on mahdollista saavuttaa siedettävät elinolot. Siten, että nostetaan hyvyys ja toisen huomioon ottaminen ihanteiksi, ja sanotaan esimerkiksi hengellistä väkivaltaa, sydämetöntä yltiökapitalismia tai orjuutussosialismia pahuudeksi.

    Idealismiahan tämä saattaa olla, mutta itsestään voi aina aloittaa. Vajavaiseksihan ne pyrkimykset tuppaavat jäämään, mutta voihan sitä edes yrittää, pienikin hyvä saavutus on hyvä saavutus.

    VastaaPoista